maanantai 28. joulukuuta 2020

Miten meni tämä vuosi?

                                

Instagramin Best nine -kuvakooste kertoo hyvin tämän lauman tärkeimmät hetket. Vuosi aloitettiin komeasti Sylvin Vuoden kuopiolainen -tittelillä. Helmikuussa maailman sydämellisin pieni mäyräkoira Tyyne siirtyi ikuisille karhumaille ja jätti jälkeensä suuren tyhjyyden. Maaliskuussa tuli Suomeen koronapandemia, laumaan uusi pentu Saima ja aloitettiin etätyöt. Kesällä ja syksyllä retkeiltiin, mökkeiltiin ja saunottiin...

Lukukoirakeikat olivat tauolla kevään ja kesän, mutta syksyllä onneksi päästiin jatkamaan. Joulukuussa pidettiin tiukennettujen koronarajoitusten vuoksi taukoa, mutta toivottavasti tammikuussa on taas mahdollista jatkaa. Mutta vaikka lukuvastaanottoja on ollut vähän, on jokainen lukuhetki ollut merkityksellinen. 

Vuodenvaihdetta vietetään mökkimaisemissa, siellä ei raketit ihan lähinaapurissa räisky. Toivottavasti kaikkialla raketteja ammutaan vain sallittuna aikana, niin ettei kenenkään tarvitse säikkyä liian pitkään.

Tämä vuosi iloineen, suruineen ja koronoineen ei taatusti unohdu. Laumamme toivottaa parempaa ja normaalimpaa alkavaa vuotta 2021 kaikille kaksi- ja nelijalkaisille! 


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulua kohti


Joulua kohti mennään kovaa kyytiä. Vuoden viimeinen lukuvastaanotto jouduttiin perumaan, kun Kuopiossa otettiin ennakoivasti käyttöön kiihtymisvaiheen suositukset, vaikka perusvaiheessa onneksi ollaan edelleen. Mutta katsotaan tilanne joulun jälkeen, toivottavasti tammikuussa voidaan taas lukea yhdessä. 

Kun lukukoirahommia on ollut tänä syksynä normaalia vähemmän, päätettiin tehdä someen Sylvin joulukalenteri eli postata joka päivä jotain. Mukavasti postauksia on seurattu, ja paras palaute saatiin Sylvin kasvattajalta Tanskasta, kun hän jakoi yllä olevan tonttukuvan omassa Facebookissaan:

Sødeste Sylvi (Hodja Saybia the Sweetest) i Finland, dejlig af følge dig hver dag i december ❤️

Tänä vuonna laumamme ei matkusta Etelä-Suomeen vaan vietämme joulun aikaa ihan kotosalla. Joulu on perinteisesti menty hyvin matalalla profiililla, mutta nyt meillä on aihetta juhlaan, kun joulun pentu Saima täyttää vuoden. Katsotaan, millaiset juhlat lauman kuopus saa ja miten ylipäänsä kaupunkijoulu sujuu pitkästä, pitkästä aikaa.

Rauhallista ja mukavaa joulun aikaa kaikille. Viettäkää omanlaistanne joulua!

torstai 17. joulukuuta 2020

Joulukuinen Muir-retki

Viikonloppuna päätimme tehdä Muir-retken, edellisestä  oli jo useampi vuosi. Muir-retken ideana on lähteä retkelle auringon noustessa ja palata takaisin kotiin, kun aurinko laskee; näin joulukuussa retken pituus on siis noin viisi tuntia. Retken aikana on tarkoitus kulkea lähiympäristössä, mutta kuitenkin löytää reittejä, joita ei ole aiemmin kulkenut. Reittiä ei suunnitella tarkasti etukäteen vaan kuljetaan sen mukaan, mikä polku näyttää kiinnostavalta.

Lähdimme kävelemään Forecan ilmoittamaan auringonnousun aikaan eli klo 9.35. Keli sopi hyvin retkeilyyn: lämpötila sen verran  nollan alapuolella, että maa ei ollut märkä (paikoin tosin hiukan jäinen). Lunta ei juurikaan vielä ollut eli maisema oli hyvin harmaa ja sumuisen tuhruinen. Kuljimme välillä metsäpolkuja, välillä kävelytietä ja enimmäkseen onnistuimme valitsemaan vähäliikenteiset reitit. Evästauko pidettiin, totta kai, ja kotiinpaluu oli auringon laskiessa klo 14.30 eli yllättävän hyvin osattiin arvioida kulkunopeutemme. 

Aika meni kävellessä yllättävän nopeasti. Matkaa ei mitattu, mutta oletettavasti ihan reilusti yli kymmenen  kilometriä tuli kuljettua. Välillä on mukavaa harrastaa lähiretkeilyäkin, kummasti vaan melkein kotinurkiltakin löytyy aina jotain uutta.






 


perjantai 11. joulukuuta 2020

Tapaaminen Savonia-voittajan kanssa

 Tänä vuonna Sylvillä ei ole juurikaan ollut pr-hommia, mutta tällä viikolla päästiin tapaamaan uunituoretta Savonia-palkintovoittajaa, Petra Rautiaista.


 Savonia-palkinnon voittaja julkistettiin keskiviikkona ja voittanut teos oli Petra Rautiaisen esikoisromaani Tuhkaan piirretty maa. Tänä vuonna raati luki ennätykselliset 97 kirjaa, joten lukukoiraa on totisesti tarvittu oman raatilaisen tukemiseen tuossa urakassa. Mutta nyt urakka on taas ohi, eikä valinnan vaikeutta lopulta ollut: voittajakirja oli koko raadin mielestä ehdoton ykkönen. Suosittelemme tutustumaan!

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Kokeilussa verkkokurssi: kuono.fi

 



Saimme mahdollisuuden testata maksutta kuono.fi:n kahta verkkokurssia: Koirankoulutuksen perusteet ja Hajutyöskentelyn perusteet. Koska emme ole aiemmin osallistuneet millekään verkkokurssille, tartuimme mielenkiinnolla tilaisuuteen.

Kouluttajana molemmilla kursseilla on eläintenkouluttaja Noora Tihtonen. Kouluttaja on selkeäsanainen, luonteva ja asiantunteva ja käsittelee esimerkkikoiria miellyttävällä tavalla. Molemmilla kursseilla on tarjolla videoita, joissa käydään läpi teoriaa ja käytäntöä, sekä harjoitustehtäviä. Nooran koulutusmetodit perustuvat naksuttimen käyttöön, ja naksutin tuleekin näiden kurssien aikana taatusti tutuksi.

Verkkokurssien plussaa on se, että niille voi osallistua silloin, kun itselle parhaiten sopii (ja toisaalta: kun ei ole säännöllistä aikataulua, kurssin suorittaminen voi muiden kiireiden vuoksi aina vain lykkääntyä, näin meillekin kävi...). Näin korona-aikaan yksin treenaaminen on taatusti turvallista. 

Selkeistä ohjeista saa hyvät perusteet oman koiran kouluttamiseen, mutta toki lähiopetus on aina lähiopetusta, joka huomioi sekä koulutettavan koiran että ohjaajan taidot ja ongelmat. Ainakin ongelmakäytöksen korjaaminen pelkästään verkkokurssin avulla kuulostaa aika haastavalta. Toisaalta verkkokursseilta voi helpolla tavalla saada ideoita uusien taitojen ja temppujen opettamiseen kotioloissa, ainakin näiden kurssien harjoitukset olivat toteutettavissa kotona tai omalla pihalla. 

Koirankoulutuksen perusteissa oli paljon samoja asioita, joita olemme juuri opetelleet Saiman kanssa pentukurssilla, mutta ei pieni kertaus ole haitaksi teinikoirallekaan. Hajutyöskentelykurssilla oli meille enemmän uutta, vaikka nose work -kursseillakin olemme olleet. Kun nose work -kursseilla on nähnyt lähinnä sen, miten oma koira toimii, oli kiinnostavaa katsoa videolta, miten homma parhaimmillaan sujuu. Ja kaikki näyttää niin helpolta, kun osaava koirakko toimii...

Kiitokset kuono.fi:lle kiinnostavista kursseista! Kun on monta vuotta käynyt saman koirankouluttajan opissa, oli kiinnostavaa seurata toista kouluttajaa. Noora Tihtosella oli mukava opetustyyli, jota oli helppo seurata. Videot olivat sopivan lyhyitä ja niille oli onnistuttu tiivistämään olennainen. Teoria ja käytännön harjoitukset olivat sopivassa suhteessa. 

 Jos pimeä vuodenaika ei innosta lähtemään treenihallille tai jos treenit ovat koronatauolla, on verkkokurssi hyvä vaihtoehto. Täällä voi tutustua koirankoulutuskursseihin tarkemmin: https://kuono.fi/kurssit/.