perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kirjastopyörää testaamassa

Kirjastoomme on hankittu uusi kirjastopyörä. Etelä-Suomessa sellaisia on ollut jo pitempäänkin, mutta me saimme pyörän vasta pari viikkoa sitten  osana Pop up -kirjasto -hanketta. Ideana  on, että pyörän kyytiin  lastataan kirjoja ja lehtiä ja lähdetään ajelemaan puistoihin, torille tai vaikkapa uimarannoille. Eli siis viedään kirjasto sinne, missä ihmiset kesäpäivää viettävät. Kuopiossa kirjastopyörän reittejä voi seurata somessa hashtagillä #kirjastofillari.

Eilen Sylvikin pääsi testaamaan pyörää - tosin ihan vain sisällä. Hyvin mahtui mäyräkoirakin kyytiin! Ja voi olla, että jollekin päiväkotikeikalle lukukoirakin pääsee mukaan...


Kesä on tuonut kirjastoon paitsi kirjastopyörän myös kesätyöntekijöitä. Henkilökunta on siis nuorentunut kertaheitolla - ja mikäs sen mukavampaa,  uusia tuulia ja nuorekasta menoa aina kaivataan. Ja Sylvikin on saanut kahvitaukojen aikana taas ihan uusia rapsuttelijoita...

6 kommenttia:

  1. Mahtava idea tuo kirjastopyörä! Joskus kun lähtee ulos, huomaa, ettei ole mitään luettavaa eikä jaksa käydä kirjaston kautta, niin olisi todella kätevää, että joku toinen toisi kirjat lomapäivän viettoon! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kätevän näkönen kulkupeli, Sylvi. Älähän putoo kyydistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno on peli. Taidan kyllä mieluummin juosta pyörän vieressä kuin istua kyydissä...

      Poista
  3. Täällä etelässä on tosiaan joissakin kirjastoissa tuollainen pyörä liikenteessä. Se on huippujuttu! Hieno pyörä on teilläkin siellä ja mainiosti siinä näyttäisi kulkevan myös lukukoira.

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä ollaan seurattu kiinnostuksella, mitä kaikkea kirjastopyörillä on jo ehditty tehdä. Mukavaa, kun mekin vihdoin saimme oman!

      Poista