Hyvästit

Sylvillä todettiin toissa viikolla muutoksia maksassa ja tällä viikolla jatkotutkimuksissa diagnoosiksi tuli maksakasvain. Sylvi ehti olla lukukoirana lähes yhdeksän vuotta: se oli saanut lukea yhdessä satojen (jopa tuhansien) lasten kanssa, päässyt kirjaston pr-koirana monenlaisiin tapahtumiin, seikkaillut museoissa, tavannut teatterilla Herra Hakkaraisen ja muuta Koirien Kalevalan väkeä ja osallistunut kahteen lukemisenedistämishankkeeseen.

Valitettavasti eläkepäivät loppuivat ennen kuin ehtivät kunnolla edes alkaa: Sylvin vointi huononi muutamassa päivässä ja perjantaiaamuna se ei jaksanut enää kuin nukkua. Eläinlääkärin vastaanottohuoneessa Sylvi nuolaisi kättäni vielä kerran aivan kuin olisi ymmärtänyt, että nyt on hyvästien aika, ja nukahti rauhallisesti ikiuneen. 

Kiitos kaikesta maailman paras Sylvi ja hyvää matkaa Tyynen luo 💔.  Elät muistoissa ikuisesti.

Hammasvaivaa

 

Toissa viikolla huomattiin, että Sylvi soi kuivamuonanappuloita jotenkin kummallisesti ja jätti osan nappuloista syömättä. Kun kurkattiin suuhun, huomattiin, että yksi poskihammas oli selvästi murtunut. Ei ihme, ettei tavallinen kuivamuonarouskutus onnistunut. Edessä oli siis eläinlääkärireissu.

Kun suunnitelmissa oli joka tapauksessa etelänreissu lähiaikoina, päätettiin aikaistaa sitä ja viedä Sylvi luottohammaslääkärille, jolta onneksi saatiin perjantaipäiväksi aika.

Perjantaina Sylvi vietiin eläinlääkäriasemalle odottelemaan operaatiota ja iltapäivällä eläinlääkäri soittikin ja kertoi, että kahden murtuneen poskihampaan lisäksi röntgenkuvasta paljastui, että kaksi kulmahammasta oli tulehtunut ja poistokunnossa, yhteensä neljä hammasta siis lähti. Loput hampaat puolestaan olivat yllättävänkin hyvässä kunnossa eli päivittäinen harjaus on auttanut ainakin osittain. Ennen operaatiota tehty verikoe kertoi myös, että Sylvin maksa-arvot olivat ihan liian korkeat. On mahdollista, että tulehtuneilla hampailla on vaikutusta arvoihin, eli ensiapuna antibioottikuuri hammastulehduksen takia ja myöhemmin kontrolliverikoe, josta nähdään, ovatko arvot normalisoituneet vai tarvitaanko lisätutkimuksia. Mitään oireitahan Sylvillä ei ole ollut, ja jos tuota verikoetta ei olisi otettu,  ei olisi ollut mitään aavistusta koko asiasta.

Viikonloppu meni toipuessa. Sylvi oli perjantai-iltana jo ihan hereillä, mutta vähän vaisu eikä ruoka maistunut. Lauantaina se meni jo porukan mukana pihalle haukkumaan, mutta ruoka ei edelleenkään maistunut, vaikka kokeiltiin erilaatuisia purkkiruokia. Herkut kyllä kelpasivat, joten edes jotain meni mahaan.. Mutta vaikka Sylvi oli normaalia vaisumpi, se kuitenkin kuljeskeli pihalla ja kun huomasi, että pakattiin tavarat ja lähdettiin kotimatkalle, se suorastaan innostui. Kun päästiin kotiin, käytiin ostamassa useampi purkki Cesaria ja ne alkoivatkin maistua toipilaalle paremmin kuin normaali ruoka.

Tällä reissulla Sylvi tapasi paitsi eläinlääkärin, myös etelän koirakavereitakin taas pitkästä aikaa. Tuitun kanssa otettiin yhteiskuva, totta kai. Tuitun ja Sylvin ensitapaamisesta on nyt kymmenen vuotta ja ne ovat edelleen parhaat kaverit. Toivottavasti vielä pitkään. 

 

 

Asuuko meillä muka joku vanha koira?

 Uskottava se on, että ikinuori Hilma (13,5 vuotta) on alkanut tänä syksynä ikääntyä. Tässä laumassa on oletettu, että Hilman alkaisi osoittaa jotain vanhenemisen merkkejä aikaisintaan 15 vuoden iässä, mutta väärässä oltiin. Selvin merkki ikääntymisestä on se, että Hilma ei kuule enää kovinkaan hyvin (toki mäyräkoiralla on aina hiukan valikoiva kuulo tilanteesta riippuen...). Välillä on hiukan haastavaa löytää minikokoista mäyräkoiraa, joka ei kuule, kun sitä kutsutaan, mutta onneksi Saima fiksuna koirana ymmärsi ongelman vakavuuden ja kouluttautui ominpäin Hilman ikiomaksi kuulokoiraksi. Kun Hilmaa kutsutaan ruokatarjoilun odottaessa tai ulos lähdettäessä eikä koiraa näy, Saima käy etsimässä Hilman vilttien alta tai koiranpedin syvyyksistä. Ja sitten Hilma itsekin huomaa, mitä on tapahtumassa. Melko näppärää. Jos Hilmaan on näköyhteys, riittää, kun puhutaan KOVAA ja SELKEÄLLÄ ÄÄNELLÄ, mutta peittokerroksen läpi tai toiseen huoneeseen ei ääni enää selvästikään kuulu ilman kuulokoiran apua.

Normaalivalossa Hilma näkee edelleen hyvin, mutta pimeässä kulkiessa se alkaa selvästi jarrutella. Tutussa paikassa pimeys ei niin menoa haittaa, mutta jos lenkillä kuljetaan uutta, ihan pimeää reittiä, Hilman vauhti hidastuu (tosin muidenkin ehkä kannattaisi kulkea pimeässä varovaisemmin ja muistaa ottaa otsalamppu mukaan...). Mutta normaalivalossa ja vähän hämärässäkin Hilma pinkoo ihan niin kuin ennenkin eikä mikään lenkki ole liian pitkä. Toivotaan, että Hilma on tullut sukuunsa, eikä vauhti hiljene vielä muutamaan vuoteen.

Tupalajittelun tulos

Kirjastolla vietettiin tällä viikolla Harry Potter -viikkoa ja tarjolla oli kaikenlaista maagista ohjelmaa Potter-suunnistuksesta Rowling-paneelikeskusteluun. Yksi suosituimmista oli tupalajittelu, jota myös Sylvi pääsi testaamaan.

Somen puolella Sylville veikattiin Rohkelikko- ja Puuskupuh-tupaa, mutta lajitteluhattu päätti, että Sylvi kuuluisi Korpinkynsiin. Siviili-Sylvi voisikin hyvin olla Rohkelikko tai Puuskupuh, mutta lukukoiran roolissa kallistuu Korpinkynnen suuntaan, joka rakastaa lukemista, kirjastoa ja arvostaa kaikkia lukijoita sellaisina kuin ne ovat.

Jos koti-Sylvi on laumamme Rohkelikko, on Hilma puolestaan ilmiselvä Luihuinen: omaneduntavoittelija ja suuruudenhullu, intohimoinen ja kaikessa täysillä mukana (vaikka mieli voikin muuttua hetkessä päinvastaiseksi).  Saima taas on laumamme älykkö eli aito Korpinkynsi: nokkela, nopea oppimaan ja arvostaa älyllisiä haasteita. Saima myös mieluummin vetäytyy vanhojen tuttujen seuraan kuin tutustuu uusiin tyyppeihin.

Sylvi pääsi tupalajittelun varjolla käymään kirjastolla, kun muuten tällä viikolla ei olisi ollut lukukoiran hommia. Vähän kuin olisi töihin päässyt. Lukukoiran mielestä kirjasto on ihan paras paikka, koskaan ei tiedä, mihin seikkailuun päätyy.

Mökkiviikonloppu

 

Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin mökille. Ulkona oli hyvin syksyistä vaikkakin lämmintä ja illat pimenivät yllättävän nopeasti. Koirat viihtyivät pihalla silloin, kun ei satanut, ja Saima-raukka unohtui  vahingossa pihalle useammaksi tunniksi. Onneksi se ei kuitenkaan ollut päättänyt lähteä omille teilleen vaan löytyi rappusilta istumasta, kun ulko-ovi seuraavan kerran avattiin. Ja saunan löylyissä sai sitten lämmitellä ihan pitemmän kaavan mukaan.

 

Tämän viikonlopun teemana olivat kirjat ja kirjahyllyt. Mökille oli aiemmin tuotu perintökirjahylly ja sen kokoamiseen meni useampi tovi - hyllykkö ei ollut ihan Lundia-logiikalla pystytettävä. Mutta nyt hyllyt ovat paikoillaan ja odottavat, että saavat täytettä. Kirjojahan tässä huushollissa riittää. Muutoin keskityttiin lukemaan Savonia-kirjoja, nyt alkaa taas olla loppukirin aika. Onneksi ammattimainen lukukoira piti lukijalle seuraa ja lukeminen sujui vauhdikaasti.

Järveltä kuului useampaan kertaan joutsenten kailotusta ja onneksi kamera olemaan sopivasti ulottuvilla, kun parvi kokoontui lahdenpohjukkaamme. Parhaimmillaan joutsenia oli neljätoista, ja komea näky olikin hieno päätös syksyiselle mökkiviikonlopulle.

Kotona taas

Syyslomamme jälkeen pääsimme vihdoin muuttamaan takaisin omaan kotiin. Putkiremontti valmistui jopa vähän etuajassa, mutta koska huoneistoissa käytiin päivisin vielä säätämässä kaikenlaista, tuotiin ensin tavarat erinäisistä varastoista kotiin ja koirat muuttivat vasta, kun suurin osa tavaroista oli jo saatu paikalleen.

Hilmakin on taas ihan pysyvästi kotosalla. Kun oli saanut viipottaa puoli vuotta lähestulkoon ilman hihnaa ja kulkea vapaasti pihalla, oli ehkä vähän sopeutumista kaupunkielämään. Mutta kyllä kaikki kuitenkin alkoi sujua taas vanhasta muistista. 

Ja kyllä kotona onkin mukavaa! Nyt ei ihan heti lähdetä mihinkään reissuun.

Ruskaviikko Pyhä-Luoston kansallispuistossa

Viikko sitten lauantaina lähdettiin mäyräkoira-snautseri -porukalla kohti pohjoista. Auto oli melkoisen täynnä, kun kyydissä oli yhdeksän koiraa, kaksi ihmistä ja kaikki tarpeellinen, mutta hyvin mahduttiin. Menomatkalla ensimmäinen pysähdys oli Rukalla, parin tunnin jaloittelulenkki oli kaikille tarpeen. Ensimmäinen ryhmäkuva otettiin Valtavaaran huipulla ja vasta jälkikäteen huomattiin, että yksi mäyräkoirista oli unohtunut reppuun ja puuttui kuvasta.

Viikko Pyhä-Luoston maisemissa meni nopeasti. Ensimmäisenä päivänä kuljettiin peräti 19 km, muina päivinä vähän maltillisemmin eli 12-14 km. Hiukan piti selvitellä, mitkä reitit olivat koirille sopivia, pahimmat portaat ja rakkamaastot jätettiin väliin. Mutta kyllä portaitakin kuljettiin: pisimmät portaat olivat Isokurun reitillä ja kun yksi mäyräkoira kulki repussa ja kaksi sylissä, niin aika tavalla puuskutettiin, kun portaat vihdoin viimein loppuivat. Isokurun pohjalla sen sijaan oli hyvät pitkokset helpottamassa sekä kaksi- että nelijalkaisten kulkua.

Viikon aikana kuljettiin monenlaisessa maastossa, oli suota, metsää, tunturipolkua ja rakkakivikkoa. Kelit vaihtelivat pilvipoudasta tihkusateeseen, yhtään varsinaista sadepäivää ei ollut, mutta sadevaatteet kulkivat aina repussa. Harmaa ja sumuinen sää antoi maisemalle oman leimansa.

Monilla poluilla kuljettiin kivikossa, mutta yllättävän hyvn koirat pärjäsivät. Pahimmissa rakkakohdissa Sylvi kulki kainalossa, mutta Hilma ja Saima selvisivät ihan omin tassuin. Hilma 13 vee kulki kivikossa yllättävän hyvin ja loikki kiveltä toiselle kevyesti.

Pyhä-Luoston kansallispuiston hienoin reitti oli viimeisenä retkipäivänä kulkemamme polku Noitatunturille. Luontokeskuksesta kerrottiin, että Noitatunturin valloitus -reitti olisi koirille liian haastava isojen rakkakivien vuoksi, mutta jos tunturia lähestyisi toisesta suunnasta, kulku olisi helpompaa. Niinpä lähdimme polulle toisesta suunnasta ja pääsimme kuin pääsimmekin Noitatunturin huipulle. Osan reitistä kuljimme sumuisessa kelissä ja huipulla olimme osittain pilven keskellä, mutta kun pilvet hälvenivät, maisemat olivat todella upeat. Kyllä kannatti kavuta!

Vaikka kaikki koirat hyvin patikointireissusta selvisivätkin, Sylvistä huomasi, ettei sen kunto ei ole ihan entisensä viime talven välilevytyrän jäljiltä. Paluumatkan jaloittelulenkillä Riisitunturilla Sylvi alkoi myös ontua ja kulki osan reitistä sylissä. Kun illalla tutkittiin tassuja tarkemmin, toisesta etutassusta löytyi hiertymä. Muille koirille ei rasitusvammoja onneksi tullut, mutta tämä taisi kuitenkin olla viimeinen pitempi ruskareissu tällä samalla kokoonpanolla: ensi vuonna porukan seniorit ovat jo 14- ja 15-vuotiaita... Mutta sitä suuremmalla syyllä nautittiin nyt näistä poluista ja hienoista maisemista!

 

Saiman selkäkuvat

Viime perjantaina oli Saimalle aika varattuna virallisiin selkäkuviin eli suuntasimme eläinlääkäriasemalle. Selkäkuvaus oli nopea ja helppo toimenpide: ensin kuunneltiin sydäntä, sitten koira rauhoitettiin, minkä jälkeen omistaja odotteli vähän aikaa röntgenhuoneen ulkopuolella, että kuvat oli otettu ja koiralle annettu herätyspiikki. Saima toipui rauhoituksesta nopeasti ja oli illalla jo ihan normaali itsensä. 

Kennelliitossa homma toimii nopeasti ja jo seuraavana päivänä saimme tulokset:
Kalkkeutuneet välilevyt - Förkalkade diskar - Calcified Intervertebral Discs
1 - aste 1, lievä - lindrig - mild (K2)
Välimuotoinen lanne-ristinikama - Lumbosakral övergångskota - Lumbosacral Transitional Vertebra
0 - normaali - normal - normal
Selän spondyloosi - Spondylos - Spondylosis
0 - puhdas - fri - free
Nikamien epämuotoisuus - Ryggkotornas deformitet - Vertebral Anomaly
0 - normaali - normal - normal

Saimaa ei ole tarkoitus käyttää jalostukseen, mutta selkäkuvaus oli siitä huolimatta meille itsestäänselvyys. Tulos kiinnostaa sekä Saiman kasvattajaa että myös Saiman emän kasvattajaa (jonka koiria on Ruotsissa kuvattu jo useamman sukupolven ajan). 

Koska selkäkuvaus ja selkätulosten hyödyntäminen jalostuksessa on toistaiseksi ainoa tapa vähentää mäyräkoirien selkäongelmia, olisi tärkeää, että kasvattajat kuvauttaisivat jalostukseen käytettävät yksilöt ja rajaisivat jalostuksen ulkopuolelle ne koirat, joilla kalkkeutumia on paljon (enemmän kuin neljä). Muitakin koiria olisi hyvä kuvata, jotta saataisiin enemmän tietoa mäyräkoirien selkien tilanteesta. Valitettavasti vain harva mäyräkoiran omistaja on tähän ottautunut, vaikka Suomen mäyräkoiraliitto tukee selkäkuvaamista maksamalla omistajalle kuvien lausuntapalkkion. Edelleen on ihan liian vaikeaa löytää pentua, jonka molemmat vanhemmat olisi selkäkuvattu, mutta toivottavasti tilanne pikkuhiljaa muuttuu. Haastamme siis kaikki mäyräkoirien omistajat selkäkuvaustalkoisiin!

Töitä ja fanipostia

 

 

 

Kesälomat on pidetty ja myös lukukoira on palannut takaisin töihin. Lauantaina aloitettiin lukuvastaanotot kirjastolla ja torstaina oli Lukukirjo-hankkeen syksyn ensimmäinen työpaja. Työpajat ovat ennestään tutulla koululla, mutta nyt vuorossa olivat taas uudet 5.-6 -luokan oppilaat. Ja tämä porukka onkin täynnä mäyräkoirien ystäviä: kun käytiin läpi esittelykierrosta, lähes kaikilla oli mäyräkoira kotona, mummolassa tai tädin luona! 

 

Lukukirjo-hanke jatkuu ensi kevääseen asti, mutta eivät hankehommat vielä siihenkään lopu. Keväällä oli kirjastoille ylimääräinen haku lukemisenedistämishankkeisiin ja kuinka ollakaan, saimme rahaa vielä seuraavaan hankkeeseen. Lukuvimma-hanke jatkaa nykyisen hankkeen pohjalta, mutta hiukan uusin tavoin, koska kohderyhmänä ovat seiskaluokkien erityisoppilaat.  Lukukoiralle on siinäkin porukassa kysyntää. Toki nyt täytyy huomioida, että Sylvi on jo seniori-ikäinen eli hanke on suunniteltu niin, että työpajat voi toteuttaa myös ilman lukukoiraa. Mutta ainakin vielä Sylvi on täysin työkykyinen ja erittäin innokas olemaan töissä ja oli taas ihan parasta, kun kesätauon jälkeen pääsi töihin.

Lukukoiran työsyksy alkoi mukavalla yllätyksellä, kun lukukoiratoiminnan Grand Old Lady Raisa Alameri lähetti meille postia. Kirjekuoressa oli pino hienoja postikortteja, joissa on lukukoira-aiheinen runo. Niitä kelpaa syksyn mittaan jakaa lukijoille!

Senioreiden virkistysviikonloppu

 Viime viikonloppu oli varsinaista hajasijoitusta meidän laumalle. Hilma on edelleen etelässä, Saima lähti porokoiran kanssa noseleirille ja Sylvi senioreiden virkistysleirille mökkimaisemiin yhdessä spitzi Usvan kanssa. Seniorit ottivat luksusviikonlopusta kaiken irti: lauantaina meidät kutsuttiin kyläilemäään naapuriin ja koirat pääsivät hiekkarannalle uimaan (Usva) ja kahlaamaan (Sylvi). Virkistävän uintisession jälkeen senioreille tarjoiltiin prinsessakakkua. Kyllä muut koirat olisivat olleet kateellisia, jos olisivat tienneet, miten eräitä hemmoteltiin.

Sunnuntaina keli viileni sen verran, että senioritkin innostuivat juoksemaan kilpaa. Ja piti tietenkin myös poseerata yhdessä. Kyllä oli ihan mahtava viikonloppu!

Arkea ja kavereita

Kesäloma meni nopeasti ja arki alkoi taas. Syksyn aikataulut on suunniteltu: Sylvi pääsee lukukoirahommiin muutaman viikon kuluttua ja Lukukirjo-hankkeen työpajat kouluilla alkavat syyskuun puolella. Toivotaan, ettei korona enää isommin sotkisi suunnitelmia.

Viikko sitten saatiin mökille viikonloppuvieraita, kun Hilman ja Sylvin kakkosomistaja tuli näyttelyreissulle Kuopioon. Lauantaina osa porukasta kävi näyttäytymässä kehässä ja palasi ruusukkeiden kera, me muut olimme mökillä vaihtelevassa kesäsäässä: ensin oli hellettä, sitten satoi kaatamalla, sitten tuli ukkonen (ja sähkökatkos) ja illalla taas poutaantui.

Hilma lähti vielä kakkoslaumansa mukaan putkiremonttievakkoon etelään, me muut asustelemme vielä hetken pystykorvien huushollissa ja viikonloppuisin mökillä. Onneksi koirat ovat sopeutuvaisia, eivätkä näytä hämmästelevät evakkoelämää tai hajasijoittelua. Ja onneksi on ystäviä, jotka ovat meitä kaikkia kärsivällisesti majoittaneet!

Kansainvälistä näkyvyyttä Dublinissa

Lukukirjo-hankkeemme valittiin keväällä niiden onnekkaiden joukkoon,  jotka saavat posterinsa esille kirjastoalan kansainväliseen konferenssiin Dubliniin. Harmillista kyllä Sylvi ei päässyt mukaan, vaikka olisi taatusti ollut posterin luona varsinainen vetonaula, mutta useamman päivän ja parin tuhannen osallistujan konferenssi matkoineeen olisi ollut liian rankkaa jopa kokeneelle lukukoiralle. Sylvi siis jätettiin kotiin ja korvattiin pahvi-Sylvillä, Sylvi itse ei tainnut päätöstä arvostaa...

Konferenssiin osallistui noin 2000 kirjastolaista ympäri maailmaa, joten oli todella hienoa päästä sinne esittelemään Lukukirjo-hanketta ja lukukoiratoimintaa yleisemminkin. Vaikka konferenssipäivät olivat tiiviitä, ehti onneksi myös hiukan kuljeskella kaupungillakin.

 

 

 

Posteri oli esillä kolme päivää ja kahtena päivänä oltiin postereilla esittelemässä hanketta, niin että osallistujilla oli mahdollisuus kysellä ja kommentoida postereita. Meidän posterimme kiinnosti kovasti ja koska lukukoiratoiminta oli suurimmalle osalle ihan uusi asia, kysymyksiä ja kerrottavaa riitti. Myös erityisluokissa vieraileminen kiinnosti.

Kun keskusteli lukukoirista sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät asiasta etukäteen mitään tienneet, ja sai selvittää asiaa perinjuurin, tuli taas kerran todettua, miten tärkeää ja merkittävää työtä lukukoirat tekevät. Saimme hankkeestamme kovasti kehuja ja kiitosta kirjastokollegoilta eri puolilta maailmaa, ja monet sanoivat, että mielellään kuulisivat, miten hanke etenee. Ihan pian päästään jatkamaan työpajoja Pyörön koululla, Sylvi tuskin malttaa odottaa!

Vihdoin saaressa!

 

Kun juhannuksena ei päästy saarivierailulle, vietettiin nyt saarilomaa sitäkin perusteellisemmin koiranhoitopestin merkeissä. Saavuimme saareen torstaina, perjantaina isäntäväki poistui kulttuurituristeiksi Savonlinnaan,  ja saareen jäi kuusi kuonoa ja yksi nenä. 

Voisi melkein sanoa, että koiranhoitopesti on saariolosuhteissa todella vaivatonta. Ei tarvitse lenkeilyttää koiria, ei vahtia, ettei kukaan karkaa mihinkään: koirat kulkevat, missä haluavat ja viihdyttävät itse itseään. 

Ainoa haastavampi velvollisuus koiranhoidossa oli sydänvikaisen cavalier Tuitun lääkitseminen päivittäin useammalla lääkkeellä, mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Kun koiranhoito oli minimissään, oli aikaa lukea, ja onneksi kirjoja oli mukana riittävästi: "pakollista" Savonia-kirjallisuutta, dekkareita ja kesähömppää. 

Isäntäväki palasi maanantaina ja heidän seurassaan jatkettiin lomailua vielä pari päivää. Keskiviikona siirryttiin taas mantereelle ja omalle mökille viimeisiksi lomapäiviksi. Maanantaina loma on ohi ja suuntana Dublin, missä on tarkoitus esitellä kirjastomme Lukukirjo-hanketta kirjastoalan kansainvälisessä konferenssissa. Harmi kyllä hankkeen primus motor Sylvi ei voi lähteä mukaan, mutta on taatusti hengessä mukana.