Viikonloppuna saavuimme Etelä-Suomen lomaresidenssiimme, ja perinteinen joululaumamme on taas koossa parin viikon ajan. Cavalier Tuittu oli meitä juna-asemalla vastassa, ja siitä lähtien Tuittu ja Sylvi alias Majakka ja Perävaunu ovatkin olleet erottamattomat.
Tuittu on hyvn sopeutuvainen ja mukautuvainen otus; vaikka se normaalisti eleleekin saksanpaimenkoiran kanssa ja tekee niin kuin se käskee, ei ole mikään ongelma vaihtaa kaveria ja alkaa toimia mäyräkoiratyylillä. Pääasia on, että joku muu päättää, mitä tehdään. Jos Sylvi menee pihalle, Tuittu menee myös. Jos Sylvi hyppää nojatuoliin, Tuittu hyppää perässä. Jos Sylvi syö puruluuta, Tuittukin tahtoo oman luun. Ja puruluita syödään matolla vieretysten, totta kai.
Mutta metsässä Tuittu menee omia menojaan. Heti metsän reunassa siitä paljastuu todellinen metsäspanieli: kuono maassa ja häntä pystyssä viuhkana heiluen se juoksee ties minkä hajujen ja jälkien perässä. Ei pysy mäyräkoira samassa vauhdissa mukana. Mutta onneksi Tuittu tietää, että kaveria ei jätetä, ja palaa aina ylimääräisen jäljestyslenkin jälkeen sinne, missä Sylvi (ja muu lauma) on.
Paitsi jäljestämisessä Tuittu päihittää mäyräkoirat myös kuorsaamisessa. Vaikka mäyräkoiralaumassammekin on yksi sangen lahjakas kuorsaaja, ei volyymit yllä läheskään cavalierin tasolle. Mutta onneksi me kaikki olemme lahjakkaita nukkumisessa...
Joillakuilla jouluperinteisiin kuuluu kinkku ja joulukuusi, meillä joulukoira Tuittu. Eikä hyvistä perinteistä kannata luopua - ainakaan jos Sylviltä kysytään.
