Mäyräkoira-snautserilauma liikkellä

Viikko sitten sunnuntaina autoon pakkautui kuusi mäyräkoiraa, yksi kääpiösnautseri, kaksi suursnautseria ja kaksi ihmistä rinkkoineeen, suuntana tällä kertaa Syöte. 

Lomaviikko alkoi sateisissa merkeissä, mutta se ei ainakaan koiria hirveästi hidastanut. Välillä kastuttiin, mutta välillä oli myös kuivempia pätkiä, niin että voitiin ottaa kamera esiin. Märät mäyräkoirat eivät hirveästi arvostaneet ryhmäposeeraamista....

Viikon aikana ehdittiin kulkea lähes kaikki Syötteen alueen päiväpatikkareitit. Välillä polkut kulkivat vanhassa naavakuusikossa, välillä soilla, välillä vaaran rinnettä ylösalas. Löydettiin myös meille erinomaisesti sopiva taukopaikka: Koiratupa.

Kun sää alkoi kirkastua, kavuttiin Syötteen kansallispuiston korkeimmalle vaaralle Pyhitykselle.

Sieltä avautuivatkin tämän reissun komeimmat näköalat. 

Vaikka porukassa oli suurta ja pientä, nuorta ja vanhaa, niin kaikki tulivat toimeen keskenään eikä mitään ongelmia tullut. Kun päivät patikoitiin, mökissä oli illalla sangen tyytyväistä porukkaa. 

Tällä kertaa retkiporukan nuorin oli vain kolmen kuukauden ikäinen kääpiömäyräkoira. Hiukan mietitytti etukäteen, miten reissu sujuu pennun kanssa, mutta kaikki meni oikein hyvin. Tästä pennusta kasvaa taatusti reipas retkikoira!

Merta ja hiekkadyynejä eli retkeilyä Hailuodossa

Laumamme kesäloma jatkuu: sunnuntaina pakattiin auto ja lähdettiin pystykorvien kanssa kohti Hailuotoa, suunnitelmissa  muutama päivä retkeilyä majakka- ja merimaisemissa.

Tulopäivä meni lähinnä matkantekoon ja majoittumiseen, mutta maanantaina päästiin kunnolla liikkeelle ja kierrettiin Hannuksenlammen retkeilyreitti (8 km). Välillä kuljettiin polulla, välillä pitkospuilla, välillä hiekkatiellä, välillä hiekkadyyneillä. Reitin varrella oli laavu, jonka nuotiopaikalle pysähdyttiin juomaan kahvit (siellä myös kohdattiin ainoat vastaantulevat retkeilijät).  Sitten taas jatkettiin matkaa. Reitti yllätti monipuolisuudellaan: kahdeksikon muotoiseen kierrokseen mahtui niin merenrantaa, jäkäläkankaita kuin kosteikkojakin.

Seuraavana päivänä lähdettiin Keskiniemen Pookille. Reittikuvaus lupaili vähän jotain muuta, mutta todellisuudessa Pookille käveltiin 7,5 km edestakaisin hiekkatietä pitkin (Sunijärven retkeilyreitti). Ja Hailuodolla hiekkatie on todellakin hiekkaa, tuulisimmilla kohdilla hiekkaa oli kinokseksi asti. Tietä tuntui riittävän loputtomasti - ja sitten ihan yhtäkkiä Pooki näkyi ja oltiin perillä. Pookin edustalla avautuva maisema oli todella hieno, ja tuulinen sää teki siitä vielä vaikuttavamman. Voi vain kuvitella, millaista saarella syysmyrskyjen aikaan...

Keskiviikkona ennen kotimatkaa käytiin vielä pikkulenkillä Hyypänmäellä. Hyypänmäki on parin kilometrin mittainen hiekkaharju ja myös Hailuodon korkein kohta. Ensimmäinen ja viimeinen kerta koko reissun aikana, kun kuljettiin ylämäkeen. 

Kaikin puolin hieno reissu jälleen kerran tällä porukalla. Ainoa miinus oli, että vasta paluumatkalla kuulimme saarella asustelevasta lapinkoira Hailuodon Murusta. Harmi, että emme Murua tavanneet, mutta nythän meillä on hyvä syy palata. 

Kiitos Hailuoto ja näkemiin!