Lukukoira palveluksessanne!

Lukuhommat alkoivat viime viikolla. Kyllä Sylvi sitä oli odottanutkin: useampana aamuna kävi vihjailemassa, että eikö jo pääsisi mukaan töihin. Ja kun lopulta pääsi kirjastoon,  piti tehdä ylimääräisiä kunniakierroksia takahuoneissa ihan pelkästä töihinpaluun riemusta.  Mutta parasta tietysti oli, kun Sylvi pääsi omaan lukuhuoneeseensa ja syksyn ensimmäinen lukija saapui. Tästä se taas lähtee.

Yllättäin Sylvin töihinpaluu oli huomattu myös hiukan kauempana. Yhdysvaltalainen Reading Education Assistance Dogs jakoi Sylvin kuvan Facebook-sivullaan:

Viisikko Lintharjulla

Sunnuntai-iltapäivällä lähdettiin pystykorvien kanssa retkeilemään Suonenjoen Lintharjulle. Sama lenkki kierrettiin samalla kokoonpanolla miltei päivälleen viisi vuotta sitten, joten piti penkoa kuva-arkistoa ja tutkia, miltä porukka näytti silloin...

Seniorit ovat viidessä vuodessa harmaantuneet tyylikkäästi, lauman nuorimmista on tullut aikuisia koiria, Sylvi on kasvattanut kunnon parran. Vain Hilma on säilynyt ennallaan, toinen korva vinksotti jo silloin.... 

Mutta Lintharjun maisemat olivat yhtä hakkuualuetta lukuunottamatta ennallaan. Luontopolku kulki harjunselkää, suon laitaa, lammen rantaa ja välillä päästiin hiukan pitkospuillekin. Koska reitti oli helppokulkuinen ja polut leveitä, ei juurikaan tarvinnut tuijotella jalkoihinsa vaan pystyi ihailemaan maisemaa. Syksyn läheisyys alkoi jo näkyä väreissä, maassa oli keltaista ja punaista, ja puissakin keltaisia lehtiä. Eli ennen kuin huomaammekaan, syksy on täällä ja Viisikko pääsee ruskaretkelle...

Hups, päädyttiin taas tokoon...

Sylvin kanssa on pidetty parin vuoden tauko tokoilussa, mutta jotenkin vain taas ajauduttiin kurssille. Oikeastaan oli tarkoitus mennä hupitokoon eli kurssille, jossa tehdään tokoliikkeitä mutta ei kilpailumielessä täydellisyyteen pyrkien vaan hiukan monipuolisemmin ja hauskemmin. Koska tuollaista kurssia ei tänä syksynä ollut tarjolla, opettajamme Pirjo ehdotti, että tulisimme tavalliseen tokoryhmään, mutta treenaisimme hiukan eri tyylillä. Ja sehän meille sopii.

Ensimmäisellä treenikerralla harjoiteltiin tasapainotyynylle menoa. Sylvi oli innoissaan, kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan, eli uuden tempun oppiminen sujuikin nopeasti. Tehtiin myös hiukan perustokoa ja palautettiin liikkeitä sekä ohjaajan että koiran mieleen...kyllä ne jossain muistin syövereissä vielä olivat.

Eli tästä se lähtee, saa nähdä mitä liikesarjoja ja kiertohässäköitä opettaja ehtii syksyn mittaan ideoida. Treeneissä ei ainakaan tule olemaan tylsää, se on varmaa!

Joko pääsisi töihin?

Sylvi haaveilee jo töihinpaluusta.  Melkein kolmen kuukauden kesäloma on ahkeralle lukukoiralle selvästikin ihan liian pitkä - ja ainakin tällaisena hellekesänä, kun lenkkien ja muun aktiivisuuden kanssa on ollut vähän niin ja näin. Mutta ensi viikolla työt taas alkavat: entiseen tapaan lukuvastaanottoja pidetään sekä pääkirjastolla että Jynkän lähikirjastossa, ja onpa jo muutama edustuskeikkakin tiedossa. Hyvä homma.

Neljän ja puolen vuoden työkokemuksella Sylvi on jo niin ammattilainen, ettei sen tarvitse töihinpaluuseen erityisemmin valmistautua. Lomaturkki täytyy käydä trimmaajalla siistimässä, mutta sen verran oli parturiin jonoa, että ensimmäisellä lukuvastaanotolla ollaan vielä kesäkuosissa.

Lukukoiran ohjaaja valmistautuu alkavaan työrupeamaan hiukan enemmän. Vaikka monet lapset tuovatkin oman kirjan tullessaan, osa valitsee luettavaa vasta paikan päällä. Ja silloin täytyy olla tarjontaa monenlaisille ja eritasoisille lukijoille. Syksyn lastenkirjauutuuksia on siis jo lainattu iso pino ja niitä lueskellaan iltapuhteena. Lukuhuoneeseen tulee tarjolle uutuuksia mutta myös vanhoja suosikkeja. Tarvitaan tarinoita tavuviivoilla ja ilman, suuraakkosilla ja selkokielellä ja toki myös joitakin sarjakuvia. Suursuosikit eli Makkara-kirjat kuuluvat vakituiseen kokoelmaan. Valinnan varaa siis on, ja tarvittaessa Sylvi auttaa sopivan kirjan löytymisessä.

Ihan pian päästään lukuhommiin, mukavaa kirjasyksyä kaikille!

Retkikohteena Raesärkät

Lauantaina lähdettiin pitkästä aikaa retkeilemään, suuntana Pohjois-Karjala ja Raesärkät. Lämmintä oli hiukan enemmän kuin mitä ennuste lupaili (+24), mutta onneksi tuuli vilvoitti, ja reitin varrella olevissa lammissa ja järvissä saattoi juottaa ja uittaa koiria. Ja hienosta kelistä huolimatta saatiin kulkea ihan kaikessa rauhassa: nuotiopaikalla olevan vanhemman pariskunnan lisäksi tuli vastaan vain polkujuoksija koirineen ja yksi saksalaisseurue.

Raesärkät on mukava, helppokulkuinen päiväretkikohde kumpuilevassa harjumaastossa. Reitti kulkee ensin vanhaa kärrypolkua pitkin ja kapenee sitten poluksi. Harjulta voi ihailla kauniita lampia, soita, jäkäläkangasta ja järvimaisemaa - tällä kertaa myös täysin sinistä taivasta. Kyllä kelpasi kulkea. Edestakainen reitti oli yhteensä reilut yhdeksän kilometriä, kahvitaukoineen meillä meni nelisen tuntia. Tyynen takia vauhti oli maltillinen, vaikka seniori pistikin reippaasti tassua toisen eteen.

Helteiden aikana retket (ja kävelylenkitkin) jäivät minimiin, joten nyt oli erityisen mukavaa päästä taas hiukan patikoimaan. Toivotaan tulevalle syksylle hyviä retkikelejä ja uusia kiintoisia retkikohteita!

Kissavahteina

Mökkilaumamme kesäkissan emäntä ja isäntä lähtivät viikoksi reissuun, joten me lupauduimme kissavahdeiksi. Vaikka Marlena-kissa ja mäyräkoirat ovat tavanneet joka kesä jo kuuden vuoden ajan, mitään sydänystäviä niistä ei ole tullut. Mutta onneksi yhteiselo kuitenkin sujuu rauhallisesti ilman kynsiä tai hampaita: jos polulla kohdataan, molemmat osapuolet väistävät, ja sisätiloissa ollaan sopuisasti. Kiinnostavin ja paras asia kissassa mäyräkoirien mielestä on edelleen kissanruoka - mikä onni, että kissa ei syö kuppiaan koskaan ihan tyhjäksi vaan jättää armollisesti jämät koirille!

Kissan olemuksesta saattoi kyllä hyvin päätellä, ettei se juurikaan arvostanut tältä henkilökunnalta saamaansa palvelua. Pahinta oli yhteismajoitus mäyräkoirien kanssa - onneksi sentään oli edes eri sängyt. Huoneen toiselta laidalta luotiin melko synkkiä katseita koirien suuntaan, mutta sen suurempia mielenilmauksia ei onneksi järjestetty.

Kissaparan kiusaksi hoitoviikolle sattui vielä muutama ukkoskuurokin. Koirat eivät ukkosen paukkeesta piittaa, mutta Marlena meni sängyn alle piiloon eikä tullut pois, vaikka kuinka houkuteltiin. Taisi palautua lapsuuden Irene-hirmumyrsky mieleen... Mutta heti kun ukkonen oli ohi, Marlena tuli sängyn alta pois, ravisteli vähän itseään ja hyppäsi ruokakupille vaatimaan tarjoilua. Nopea palautuminen järkytyksestä, onneksi.

Ei Marlenan viikko kuitenkaan ihan kurjuutta ollut, ihan tyytyväiseltä se vaikutti paistatellessaan päivää kuistin kaiteella tai haistellessaan myyrien jälkiä ruohikossa. Mutta kyllä se silti oli onnellinen, kun oma lauma vihdoin palasi. Voi sitä kehräyksen määrää. Se, joka väittää, että kissat eivät kiinny ihmisiin, on totisesti väärässä.

Helteistä saarielämää

Susikoira Sannin ja cavalier Tuitun vieraina saaressa vierähtikin peräti kuusi päivää. Lomailu helteessä oli hyvin minimalista: lukemista, varjossa loikoilua ja uimista. Saunan lämmittämistä ei voinut edes ajatella. Koirat siirtyivät ihmisten mukana varjopaikasta toiseen ja välillä järveen, toiset uivat vapaaehtoisesti, toiset pakotettuina. Niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin ymmärsivät siestan tärkeyden.

Saaressa oleili meidän lisäksemme myös hiukan piikikkäämpi otus: siili. Hetkellisesti se kuljeskeli ihmisten perässä, mutta onneksi kuitenkin pysyi poissa mäyräkoirien näköpiiristä. Tosin saari on niin pieni, että koirat olisivat helposti siilin löytäneet, mutta ilmeisesti helteessä ei edes siilijahti kiinnostanut. Parempi niin.

Tänä kesänä ehdimme saareen siis peräti kaksi kertaa. Kiitämme ja kumarramme - ja palaamme toivottavasti taas ensi kesänä!