sunnuntai 31. joulukuuta 2017
lauantai 30. joulukuuta 2017
Tuitun kanssa
Mitä olisi joululoma ilman joulukoira Tuittua? Ihan tylsää, ainakin Sylvin mielestä. Ja niinpä Tuittu ja Sylvi saivat taas viettää joululomaa yhdessä, nyt jo kuudennen kerran. Ja yhdessä oltiinkin tiiviisti ja yötäpäivää.
Käytiin metsälenkeillä...
ja lenkkien jälkeen suihkussa.
Syötiin yhdessä puruluita...
katsottiin televisiosta englantilaisia murhia...
ja oltiin lukuseurakoirina.
Välillä hengailtiin isommalla porukalla....
Mutta mieluiten ihan vain kahdestaan.
Eikä Sylviä yhtään häirinnyt se, että Tuittu kuorsasi kuuluvasti suoraan korvaan. Parhaan kaverinkaan ei tarvitse olla täydellinen.
Käytiin metsälenkeillä...
ja lenkkien jälkeen suihkussa.
Syötiin yhdessä puruluita...
katsottiin televisiosta englantilaisia murhia...
Välillä hengailtiin isommalla porukalla....
Mutta mieluiten ihan vain kahdestaan.
Eikä Sylviä yhtään häirinnyt se, että Tuittu kuorsasi kuuluvasti suoraan korvaan. Parhaan kaverinkaan ei tarvitse olla täydellinen.
keskiviikko 27. joulukuuta 2017
Piipahdettiin Sipoonkorvessa
Etelän joululomalla on kuljeskeltu enimmäkseen lähimetsissä, mutta joulupäivänä käväistiin myös Sipoonkorvessa. Emmekä yllättäin olleet ainoita, jotka olivat tämän idean saaneet - etenkin reitin loppusuoralla tuli vastaan todella paljon ihmisiä ja myös koiria. Poluilla saatiin kuitenkin kulkea suht omissa oloissamme, etenkin kun hiukan koukattiin pois merkityltä reitiltä.
Kun lähdettiin liikkelle, aurinko paistoi - ainakin jossain... Lunta ei ollut juurikaan, mutta polut olivat sen verran jäisiä, että nastakengät olisivat olleet hyödyksi. No, varovasti kulkien selvisimme kyllä koko reitin pahemmin liukastelematta.
Paitsi liukkautta kulkija sai varoa myös kaatuneita puita, joita oli varsinkin reitin loppupäässä. Puunrunkojen ylittäminen mäyräkoiran kanssa on aina oma taiteenlajinsa: koira ja hihna usein menevät eri reittiä kuin ihminen. Ja nyt ei edes ollut fleksejä, jotka antaisivat hiukan enemmän pelivaraa. Mutta lahopuut olivat hienoja ja niiden päällä pystyi kulkemaan tai ainakin tasapainoilemaan.
Lyhytkin piipahdus kansallispuistossa virkistää. Tänä vuonna käytiin koirien kanssa neljässä eri kansallispuistossa - pitäisikö ottaa ensi vuoden tavoitteeksi muutama enemmän..?
Kun lähdettiin liikkelle, aurinko paistoi - ainakin jossain... Lunta ei ollut juurikaan, mutta polut olivat sen verran jäisiä, että nastakengät olisivat olleet hyödyksi. No, varovasti kulkien selvisimme kyllä koko reitin pahemmin liukastelematta.
Reitti oli paikoin myös kosteahko, tosin tulva ei ainakaan vielä ollut saavuttanut polkuja. Mutta uimaan olisi kyllä helposti päässyt, jos vain olisi halunnut. Onneksi laajempien vesistöjen yli pääsi siltaa pitkin kuivin jaloin ja tassuin.
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
Sylvi matkasi entisajan jouluun
Tänä vuonna jouluvideo kuvattiin Kuopion korttelimuseossa, ja Sylvi pääsi tutkimaan, millaisia jouluvalmisteluja ennen vanhaan tehtiin...
Rauhallista joulua kaikille!
Lukukoira Sylvi ja entisajan joulu from Kirjastokaista on Vimeo.
Rauhallista joulua kaikille!
Lukukoira Sylvi ja entisajan joulu from Kirjastokaista on Vimeo.
lauantai 16. joulukuuta 2017
Työt tehty tältä vuodelta, lukukoira kiittää
Ja näin taas vuoden työt tehty ja lukukoirakin pääsi joululomalle. Torstaina vielä käytiin Jynkän kirjastossa kuuntelemassa kuutta lukijaa ja sen jälkeen ripustettiin työhuivi naulakkoon odottamaan ensi vuotta. Sylvi kyllä on sitä mieltä, että lomat ovat ihan turhia, mutta kyllä välillä pitää levätä, että jaksaa...
Lukuvastaanotoilla on tänä vuonna käynyt noin sata lukijaa, sen lisäksi on tehty muutama koulukeikka ja yksi maakuntamatkakin. Kirjaston PR-hommia on tehty sekä keväällä että syksyllä ja videoilla on ilahdutettu muitakin kuin kuopiolaisia. Kaiken kaikkiaan siis hieno lukukoiravuosi takanapäin. Kiitokset kaikille, ensi vuonna jatketaan!
Lukuvastaanotoilla on tänä vuonna käynyt noin sata lukijaa, sen lisäksi on tehty muutama koulukeikka ja yksi maakuntamatkakin. Kirjaston PR-hommia on tehty sekä keväällä että syksyllä ja videoilla on ilahdutettu muitakin kuin kuopiolaisia. Kaiken kaikkiaan siis hieno lukukoiravuosi takanapäin. Kiitokset kaikille, ensi vuonna jatketaan!
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Juhlahumua
Itsenäisyyspäivän juhlinta aloitettiin jo eilen, kun kirjastoissa eri puolilla Suomea järjestettiin etkot. Ja totta kai myös Kuopion kaupunginkirjastossa oli juhlatunnelmaa aamusta iltaan.
Tarjolla oli monenlaista ohjelmaa: nukketeatteria, musiikki-ja tanssiesityksiä ja tietenkin myös yhteinen juhlamaljan nosto satavuotiaalle Suomelle. Sylvillä oli iltapäivällä oma juhlavastaanotto lukuhuoneessa, rapsuttelijoita riitti ja muutama lapsi halusi myös lukea lukukoiralle.
Lukuhuoneen vieressä oli pinssityöpaja, jossa sai tehdä nimen omaan etkoja varten suunnitellun Sylvi-pinssin. Tuota sesonkituotetta oli toki muillekin jaossa, ja se koristi aika monen kirjastolaisen juhla-asua. Ja kuten tarkkasilmäinen huomaa, myös kirjastotoimenjohtaja sekä hyvinvoinnin edistämisen johtaja kättelivät kirjaston asiakkaita asianmukaisesti koristautuneina.
Normaalisti Sylvi oleskelee vain työhuoneissa, aulassa ja lukuhuoneessa, mutta nyt juhlan kunniaksi se sai kulkeskella sinivalkoinen juhlarusetti kaulassa eri puolella kirjastoa ja seurata ohjelmaa. Sylviä kiinnosti etenkin hypnoottinen munniharppuesitys sekä Minna Canth -jättinukke. Yllättävän hyvin se jaksoi juhlahumua, välillä käytiin hetki levähtämässä työhuoneessa ja sitten taas jatkettiin. Mutta kun kotiin päästiin, Sylvi ei sohvalta juurikaan enää liikahtanut. Juhliminen on rankkaa...
Sylvi sai jo eilen monia itsenäisyyspäivätoivotuksia, mutta hienoin tervehdys saapui tänään Tanskasta Sylvin kasvattajalta Susannelta: "Tillycke Finland!".
Tarjolla oli monenlaista ohjelmaa: nukketeatteria, musiikki-ja tanssiesityksiä ja tietenkin myös yhteinen juhlamaljan nosto satavuotiaalle Suomelle. Sylvillä oli iltapäivällä oma juhlavastaanotto lukuhuoneessa, rapsuttelijoita riitti ja muutama lapsi halusi myös lukea lukukoiralle.
Kuva: Vicente Serra |
Lukuhuoneen vieressä oli pinssityöpaja, jossa sai tehdä nimen omaan etkoja varten suunnitellun Sylvi-pinssin. Tuota sesonkituotetta oli toki muillekin jaossa, ja se koristi aika monen kirjastolaisen juhla-asua. Ja kuten tarkkasilmäinen huomaa, myös kirjastotoimenjohtaja sekä hyvinvoinnin edistämisen johtaja kättelivät kirjaston asiakkaita asianmukaisesti koristautuneina.
Kuva: Vicente Serra |
Sylvi sai jo eilen monia itsenäisyyspäivätoivotuksia, mutta hienoin tervehdys saapui tänään Tanskasta Sylvin kasvattajalta Susannelta: "Tillycke Finland!".
Kuva: Susanne Staal |
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
sunnuntai 3. joulukuuta 2017
Lyhytelokuva eräästä pienestä koirasta
Ylellä on Suomen juhlavuoden kunniaksi Oi maamme -hanke, jossa kuka tahansa voi hyödyntää vanhoja arkistofilmejä ja tehdä niistä oman videonsa. Ja toki piti testata, miltä Sylvin seikkailut näyttäisivät vanhojen suomifilmien hengessä.
Hankkeen aikana tehdyt videot julkaistaan Yle Areenassa, ja sieltä löytyy nyt myös Lyhytelokuva eräästä pienestä koirasta. Käykääs katsomassa!
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
Kirjakantin vieraana
Tänä viikonloppuna on Kuopiossa vietetty kirjojen, kirjailijoiden ja kirjanystävien tapahtumaa Kirjakanttia. Lauantaina oli tarjolla sanataidekoulu Aapelin järjestämää ohjelmaa lapsille Mollin malliin -työpajassa ja Sylvikin pyydettiin mukaan.
Kirjakantti-visiitin kruunasi se, kun Sylvi pääsi tapaamaan kirjailija ja kuvittaja Katri Kirkkopeltoa. Kirkkopellon kuvittamissa kirjoissa on paljon aloitteleville lukijoille sopivia kirjoja, joten lukukoira kyllä tiesi, kenestä on kysymys. Ja nyt Sylvi pääsi tapaamaan kuuluisuutta ja ihan syliin asti rapsuteltavaksi. Kyllä kelpasi poseerata.
Kirjakantti-visiitin kruunasi se, kun Sylvi pääsi tapaamaan kirjailija ja kuvittaja Katri Kirkkopeltoa. Kirkkopellon kuvittamissa kirjoissa on paljon aloitteleville lukijoille sopivia kirjoja, joten lukukoira kyllä tiesi, kenestä on kysymys. Ja nyt Sylvi pääsi tapaamaan kuuluisuutta ja ihan syliin asti rapsuteltavaksi. Kyllä kelpasi poseerata.
maanantai 13. marraskuuta 2017
40 vuotta mäyräkoiria
Tähän laumaan saapui ensimmäinen mäyräkoira 40 vuotta sitten... Sen jälkeen onkin mäyräkoiria ollut koko ajan, ja enimmäkseen useampi kappale yhtä aikaa. Mutta hämmästyttävää kyllä 40:een vuoteen ei kuitenkaan ole mahtunut kuin yhdeksän koiraa:
Rotua ei vaihdeta ikinä, mutta kuka tietää, palataanko vielä normaalikokoisiin karkeakarvaisiin. Jos lottovoitto osuisi kohdalle, lahjoitettaisiin välittömästi miljoona euroa mäyräkoirien terveystutkimukseen, jotta selät saataisiin kuntoon.
Juhlapäivän kunniaksi laumassamme syödään herkkuja ja muistellaan menneitä. Jokainen koira on ollut suuri persoona omine omituisuuksineen. Ja ennen kaikkea Mäyräkoira isolla m:llä.
Bacchus 1977-87 💕 |
Melperi 1980-1992 💕 |
Noora 1989-2003 💕 |
Nyyti 1991-2006 💕 |
Helmi-Orvokki 1992-2007 💕 |
Valpuri 1997-2011 💕 |
Tyyne 💕 |
Hilma 💕 |
Sylvi 💕 |
Juhlapäivän kunniaksi laumassamme syödään herkkuja ja muistellaan menneitä. Jokainen koira on ollut suuri persoona omine omituisuuksineen. Ja ennen kaikkea Mäyräkoira isolla m:llä.
keskiviikko 8. marraskuuta 2017
Kirjastolähettiläs
Tällä kertaa kirjastolähettiläs Sylvi pääsi markkinoimaan kirjastopalveluja Savon ammatti- ja aikuisopistolle. Työpäivä alkoi kirjastolla mukavasti: ensin aamukahvilla sai kinkkuvoileipää ja lounastauolla tarjoiltiin "vahingossa" lattialle pudonnut nakki. Nälkä ei pääse yllättämään lukukoiraa, siitä kirjastolaiset pitävät huolen.
Puolenpäivän maissa lähdettiin ammatti- ja aikuisopistolle. Parin tunnin aikana kävi mukavasti porukkaa, ja Sylvi markkinoi kirjastopalveluita ammattimaisesti. Totta kai kerrottiin myös lukukoiran työstä ja lukukoiruuden ideasta. Ja Sylvi-kirjastokortit kelpasivat myös ammattiopiston pojille: "Tosi siisti kortti!".
Lukukoiran pr-keikat ovat nyt tältä syksyltä takanapäin ja loppuvuosi keskitytään lukuhommiin. Parin viikon kuluttua on kirjastolla Kirjakantti-tapahtuma, jossa myös Sylvi on mukana, mutta se on jo toinen tarina se.
Puolenpäivän maissa lähdettiin ammatti- ja aikuisopistolle. Parin tunnin aikana kävi mukavasti porukkaa, ja Sylvi markkinoi kirjastopalveluita ammattimaisesti. Totta kai kerrottiin myös lukukoiran työstä ja lukukoiruuden ideasta. Ja Sylvi-kirjastokortit kelpasivat myös ammattiopiston pojille: "Tosi siisti kortti!".
Lukukoiran pr-keikat ovat nyt tältä syksyltä takanapäin ja loppuvuosi keskitytään lukuhommiin. Parin viikon kuluttua on kirjastolla Kirjakantti-tapahtuma, jossa myös Sylvi on mukana, mutta se on jo toinen tarina se.
perjantai 27. lokakuuta 2017
Happy Halloween!
Katsokaa, jos uskallatte! Sylvi the Reading Dog witnesses spooky things in her library...
maanantai 23. lokakuuta 2017
Lukumaratonia jälleen
Ensimmäinen lukumaratonimme oli niin mukava kokemus, että päätimme Sylvin kanssa osallistua toiseenkin. Ja kun silmään sattui sopivasti myös Halloween-lukuhaaste, päätettiin yhdistää nämä kaksi asiaa.
Aloitimme maratontaipaleen lauantai-iltana kevyesti verrytellen eli helppolukuisilla kirjoilla. Ensimmäisenä kirjana oli itseoikeutetusti Makkara kummitustalossa, joka on yksi Sylvin lukuvastaanottojen kestosuosikeista. Miksiköhän...? Maailmassa on kaikenlaisia koiria, mutta vain yksi koira on hyvin, hyvin pitkä ja hyvin, hyvin matala ja yhtä pyöreä kuin makkara.
Makkara-kirjalla päästiin jo hyvin kummitusjuttujen makuun ja jatkoa seurasi: Yökoulu ja kadonnut opettaja (zombeja ja vampyyreita), Kummitusperhe Kammoset koulutiellä (kummittelua ja luusoppaa), Viola ja kauhun hetket (aaveita ja kummitustaloja) sekä Kauheaa keppostelua (halloweenhirviöitä ja noitia).
Lukumaratonin paras ja nostalgisin kirja oli Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri. Koukutumme välittömästi Antonin ja Rydiger-vampyyrin yhteisiin seikkailuihin ja voi olla, että joudumme lukemaan jatko-osatkin. Ainakin sen kakkososan, joka on tuossa samassa niteessä.
Viimeisenä luimme Ada Gootti -sarjan ensimmäisen osan: Ada Gootti ja hiiren haamu. Keskittymiskyky alkoi ehkä jo hieman herpaantua: tarina oli ihan ok, mutta ei sen enempää. Kirjassa oli runsaasti viitteitä kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaan, mikä lisäsi mielenkiintoa, mutta juoni ei ainakaan tällä kertaa vienyt mukanaan. Plussaa tuli kuvituksesta (kirjailijan itsensä tekemä) sekä Jaana Kapari-Jatan suomennoksesta.
Lukumaratonin saldo siis siis seitsemän kirjaa, joista viisi helppolukuisia. Mukavasti päästiin kummitusten ja aaveiden makuun, tämän enempää ei tarvitse halloweenhumua ollakaan.
Ja voi olla, että osallistutaan vielä syksyn kolmannellekin maratonille, näihin jää helposti koukkuun...
Aloitimme maratontaipaleen lauantai-iltana kevyesti verrytellen eli helppolukuisilla kirjoilla. Ensimmäisenä kirjana oli itseoikeutetusti Makkara kummitustalossa, joka on yksi Sylvin lukuvastaanottojen kestosuosikeista. Miksiköhän...? Maailmassa on kaikenlaisia koiria, mutta vain yksi koira on hyvin, hyvin pitkä ja hyvin, hyvin matala ja yhtä pyöreä kuin makkara.
Makkara-kirjalla päästiin jo hyvin kummitusjuttujen makuun ja jatkoa seurasi: Yökoulu ja kadonnut opettaja (zombeja ja vampyyreita), Kummitusperhe Kammoset koulutiellä (kummittelua ja luusoppaa), Viola ja kauhun hetket (aaveita ja kummitustaloja) sekä Kauheaa keppostelua (halloweenhirviöitä ja noitia).
Lukumaratonin paras ja nostalgisin kirja oli Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri. Koukutumme välittömästi Antonin ja Rydiger-vampyyrin yhteisiin seikkailuihin ja voi olla, että joudumme lukemaan jatko-osatkin. Ainakin sen kakkososan, joka on tuossa samassa niteessä.
Viimeisenä luimme Ada Gootti -sarjan ensimmäisen osan: Ada Gootti ja hiiren haamu. Keskittymiskyky alkoi ehkä jo hieman herpaantua: tarina oli ihan ok, mutta ei sen enempää. Kirjassa oli runsaasti viitteitä kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaan, mikä lisäsi mielenkiintoa, mutta juoni ei ainakaan tällä kertaa vienyt mukanaan. Plussaa tuli kuvituksesta (kirjailijan itsensä tekemä) sekä Jaana Kapari-Jatan suomennoksesta.
Lukumaratonin saldo siis siis seitsemän kirjaa, joista viisi helppolukuisia. Mukavasti päästiin kummitusten ja aaveiden makuun, tämän enempää ei tarvitse halloweenhumua ollakaan.
Ja voi olla, että osallistutaan vielä syksyn kolmannellekin maratonille, näihin jää helposti koukkuun...
perjantai 20. lokakuuta 2017
Sylvi ja pehmoeläimet
Sylvi pääsi testaamaan, miten uuden omatoimikirjaston käyttö sujuu lukukoiralta. Kirjastosta löytyi kaikenlaista kiinnostavaa, mutta parasta oli, kun pääsi lukemaan yhdessä pehmoeläinten kanssa!
Ja tämä kaikki tietenkin tallennettiin videoksi, olkaa hyvä:
Ja tämä kaikki tietenkin tallennettiin videoksi, olkaa hyvä:
tiistai 17. lokakuuta 2017
Ilosta tulee isona kuntoutuskoira!
Koiratuttavapiirimme uusin tulokas on labradorinnoutajanarttu Ilo. Ilo on nyt neljän kuukauden ikäinen, täynnä virtaa, elämäniloa ja ystävällisyyttä niin kuin vain pieni labradorinnoutaja voi olla. Mäyräkoirien seurassa pieni pentu tosin näytti suorastaan jättiläiseltä... Nuoresta iästään huolimatta Ilo tietää jo tulevan ammattinsa: siitä tulee isona kuntoutuskoira!
Aikanaan kuntoutuskoira Ilo alkaa toimia fysioterapeuttiemäntänsä Suvin apulaisena. Kuntoutuskoiran tehtävänä on motivoida kuntoutujaa erilaisin tempuin: se voi hakea palloa tai hernepussia, työntää kuonolla jumppapalloa, tasapainoilla tasapainotyynyillä tms. Koira voi lenkittää kuntoutujaa tai olla esimerkiksi harjattavana. Kuntoutuskoiran avulla fysioterapeutti voi myös saada paremman suhteen asiakkaaseen: monelle on helpompaa lähestyä koiraa kuin ihmistä, ja kun koiran kanssa on päästy alkuun, myös ihmisen kanssa kommunikointi sujuu helpommin. Muistisairaille kuntoutuskoira voi toimia myös tärkeänä apurina tuomalla mieleen erilaisia muistoja, ja parhaimmillaan se jopa mahdollistaa kävelyn tai puhumisen.
Vielä ei ole päätetty, minkä kohderyhmän kanssa Ilo alkaa kuntoutuskoirana työskennellä, nyt vasta selvitellään eri vaihtoehtoja. Ensimmäisen vuoden ajan se opettelee ihan vain koiran perustaitoja ja tottelevaisuutta, tutustuu erilaisiin ihmisiin, kulkuneuvoihin ja paikkoihin sekä hankkii mahdollisimman monipuolisia kokemuksia.
Ilon vauhdikasta elämää voi seurata Facebookissa: Karjakon Fantastista Menoa.
Aikanaan kuntoutuskoira Ilo alkaa toimia fysioterapeuttiemäntänsä Suvin apulaisena. Kuntoutuskoiran tehtävänä on motivoida kuntoutujaa erilaisin tempuin: se voi hakea palloa tai hernepussia, työntää kuonolla jumppapalloa, tasapainoilla tasapainotyynyillä tms. Koira voi lenkittää kuntoutujaa tai olla esimerkiksi harjattavana. Kuntoutuskoiran avulla fysioterapeutti voi myös saada paremman suhteen asiakkaaseen: monelle on helpompaa lähestyä koiraa kuin ihmistä, ja kun koiran kanssa on päästy alkuun, myös ihmisen kanssa kommunikointi sujuu helpommin. Muistisairaille kuntoutuskoira voi toimia myös tärkeänä apurina tuomalla mieleen erilaisia muistoja, ja parhaimmillaan se jopa mahdollistaa kävelyn tai puhumisen.
Vielä ei ole päätetty, minkä kohderyhmän kanssa Ilo alkaa kuntoutuskoirana työskennellä, nyt vasta selvitellään eri vaihtoehtoja. Ensimmäisen vuoden ajan se opettelee ihan vain koiran perustaitoja ja tottelevaisuutta, tutustuu erilaisiin ihmisiin, kulkuneuvoihin ja paikkoihin sekä hankkii mahdollisimman monipuolisia kokemuksia.
Ilon vauhdikasta elämää voi seurata Facebookissa: Karjakon Fantastista Menoa.
(Kuvat: Suvi Pitkänen)
perjantai 13. lokakuuta 2017
Pitkät on puut Pisalla...
Viime viikonloppuna käytiin patikoimassa Pisalla. Edellisestä kerrasta taisi olla jo yli vuosi, joten jo oli aikakin käydä katsomassa, mitä syksyiselle Pisalle kuului.
Pisan kierto (8,5 km) on mukavan vaihteleva reitti: välillä kuljettiin keskellä vanhaa metsää, välillä ylitettiin pitkospuilla soista maastoa. Pieni pätkä mentiin metsäautotietä pitkin ja matkan varrella oli yksi lampikin, Iso Pisanlampi.
Reitin loppupuoli puolestaan oli kivikkoa ja jyrkännettä eli aikamoista kapuamista. Matkan varrella oli myös Pirunkellari, jonka edustalla luolakoiran piti tietenkin käydä poseeraamassa.
Pisan kierto ei ole ihan helppokulkuinen reitti: korkeuseroja on jonkin verran ja paikoin polulla on isoja kiviä. Hankalimmissa kohdissa on apuna kaiteet ja metalliset ritiläportaat (mäyräkoirat joko kulkivat portaiden vierestä tai matkasivat sylissä). Lisäksi tällä reissulla pitkospuut, kivet ja juuret olivat sateen jäljiltä liukkaita, joten välillä piti kulkea todella varovasti ja jalkoihinsa katsoen.
Kun vihdoin saapuu Pisan huipulle, pääsee ihailemaan hienoa maisemaa. Näköalatorni oli uusittu sitten viime käynnin: vanhan puisen tornin paikalla oli metallinen rakennelma, joka oli edeltäjäänsä korkeampi ja myös vakaampi. Vaikka sää oli pilvinen, näkyi tornista kauas, ja tämän syksyn hienot ruskavärit tekivät maisemasta erityisen komean.
Ja lukukoira saattoi taas siteerata Kalevalaa:
Pisan kierto (8,5 km) on mukavan vaihteleva reitti: välillä kuljettiin keskellä vanhaa metsää, välillä ylitettiin pitkospuilla soista maastoa. Pieni pätkä mentiin metsäautotietä pitkin ja matkan varrella oli yksi lampikin, Iso Pisanlampi.
Reitin loppupuoli puolestaan oli kivikkoa ja jyrkännettä eli aikamoista kapuamista. Matkan varrella oli myös Pirunkellari, jonka edustalla luolakoiran piti tietenkin käydä poseeraamassa.
Pisan kierto ei ole ihan helppokulkuinen reitti: korkeuseroja on jonkin verran ja paikoin polulla on isoja kiviä. Hankalimmissa kohdissa on apuna kaiteet ja metalliset ritiläportaat (mäyräkoirat joko kulkivat portaiden vierestä tai matkasivat sylissä). Lisäksi tällä reissulla pitkospuut, kivet ja juuret olivat sateen jäljiltä liukkaita, joten välillä piti kulkea todella varovasti ja jalkoihinsa katsoen.
Kun vihdoin saapuu Pisan huipulle, pääsee ihailemaan hienoa maisemaa. Näköalatorni oli uusittu sitten viime käynnin: vanhan puisen tornin paikalla oli metallinen rakennelma, joka oli edeltäjäänsä korkeampi ja myös vakaampi. Vaikka sää oli pilvinen, näkyi tornista kauas, ja tämän syksyn hienot ruskavärit tekivät maisemasta erityisen komean.
Ja lukukoira saattoi taas siteerata Kalevalaa:
”Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla."
maanantai 9. lokakuuta 2017
Maakuntamatkailua
Perjantaina harrastettiin Sylvin kanssa hiukan maakuntamatkailua. Keiteleellä järjestettiin koko päivän kestävä Valojen ilta -tapahtuma ja paikalle pyydettiin vierailevaksi tähdeksi myös Sylvi.
Alunperin suunnitelmana oli, että pienimmät alakoululaiset saisivat lukea Sylville, mutta yllättäin kävikin niin, että koko koulu halusi tulla tapaamaan lukukoiraa. Unohdettiin siis lukeminen ja sen sijaan tavattiin kirjaston Taidegalleriassa peräjälkeen kaikki luokat ja kerrottiin kaikenlaista Sylvistä ja lukukoiran työstä.
Varsinkin pienimmät koululaiset olivat innokkaita kyselijöitä: montako sisarusta Sylvillä on (kolme), mitä kaikkea Sylvi harrastaa (mm. lenkkeilyä, retkeilyä ja mökkeilyä), osaako Sylvi puhua (ei ainakaan vielä...), minkälaisista kirjoista Sylvi tykkää (ihan kaikenlaisista, pääasia että luetaan!), haukuuko Sylvi (vapaa-ajalla joo mutta töissä ei), tekeekö Sylvi tuhmuuksia (eipä oikeastaan...), milloin on Sylvin syntymäpäivä ja saako se synttärikakkua (toukokuussa; kakkua ei ole tähän mennessä ollut, mutta nyt saatiin vinkkejä siitä, millainen kakku olisi hyvä). Tärkein kysymys taisi kuitenkin jokaisessa luokassa olla: saako sitä silittää?
Oppilaita puolestaan pyydettiin arvaamaan, montako kirjaa Sylville on luettu. Veikkauksia tuli muutamasta kymmenestä useampaan tuhanteen. Ihan tarkkaa kirjamäärää ei olla laskettu, mutta lukukertojen perusteella voi kokonaismääräksi arvioida 400-500 kirjaa. Kyllä muuten lasten silmät laajenivat hämmästyksestä. Ei mikään turha koira heillä vieraana!
Tällä reissulla ei siis ehditty lukemaan, mutta alustavasti lupailtiin, että Sylvi voisi tehdä uuden vierailun keväällä. Silloin ainakin pienimmät koululaiset pääsisivät lukuhommiin. Ja taisi lukukoiran tapaaminen innostaa ainakin joitakuita kokeilemaan, millaista olisi lukea kotona ääneen omalle koiralle.
Kiitokset keiteleläisille mukavasta päivästä, toivottavasti nähdään uudestaan!
Alunperin suunnitelmana oli, että pienimmät alakoululaiset saisivat lukea Sylville, mutta yllättäin kävikin niin, että koko koulu halusi tulla tapaamaan lukukoiraa. Unohdettiin siis lukeminen ja sen sijaan tavattiin kirjaston Taidegalleriassa peräjälkeen kaikki luokat ja kerrottiin kaikenlaista Sylvistä ja lukukoiran työstä.
Varsinkin pienimmät koululaiset olivat innokkaita kyselijöitä: montako sisarusta Sylvillä on (kolme), mitä kaikkea Sylvi harrastaa (mm. lenkkeilyä, retkeilyä ja mökkeilyä), osaako Sylvi puhua (ei ainakaan vielä...), minkälaisista kirjoista Sylvi tykkää (ihan kaikenlaisista, pääasia että luetaan!), haukuuko Sylvi (vapaa-ajalla joo mutta töissä ei), tekeekö Sylvi tuhmuuksia (eipä oikeastaan...), milloin on Sylvin syntymäpäivä ja saako se synttärikakkua (toukokuussa; kakkua ei ole tähän mennessä ollut, mutta nyt saatiin vinkkejä siitä, millainen kakku olisi hyvä). Tärkein kysymys taisi kuitenkin jokaisessa luokassa olla: saako sitä silittää?
Oppilaita puolestaan pyydettiin arvaamaan, montako kirjaa Sylville on luettu. Veikkauksia tuli muutamasta kymmenestä useampaan tuhanteen. Ihan tarkkaa kirjamäärää ei olla laskettu, mutta lukukertojen perusteella voi kokonaismääräksi arvioida 400-500 kirjaa. Kyllä muuten lasten silmät laajenivat hämmästyksestä. Ei mikään turha koira heillä vieraana!
Tällä reissulla ei siis ehditty lukemaan, mutta alustavasti lupailtiin, että Sylvi voisi tehdä uuden vierailun keväällä. Silloin ainakin pienimmät koululaiset pääsisivät lukuhommiin. Ja taisi lukukoiran tapaaminen innostaa ainakin joitakuita kokeilemaan, millaista olisi lukea kotona ääneen omalle koiralle.
Kiitokset keiteleläisille mukavasta päivästä, toivottavasti nähdään uudestaan!
lauantai 30. syyskuuta 2017
P niin kuin pitkospuut
Retkitiimi mäyräkorvat ja pystykorvat ihmisineen suuntasi perjantaina Tiilikkajärven kansallispuistoon. Alkuviikon sankka sumu oli hälvennyt, ja oli oikein hyvä retkeilysää. Auringonpaisteen perään hiukan haikailtiin, mutta turhaan.
Aloitimme patikoinnin Sammakkotammen parkkipaikalta ja lähdimme kulkemaan Uiton kiertoa vastapäivään. Näin pääsimme heti aluksi suolle ja kulkemaan pitkospuille. Ja pitkospuita reitillä riittikin, olisi melkein pitänyt laskea, kuinka monilla pitkoksilla tassuteltiin.
Heti alkumetreillä huomattiin, että oltiin osuttu Tiilikkaan parhaaseen ruska-aikaan. Vaikka päivä oli harmaa, oli maastossa väriä senkin edestä. Vihreää, keltaista, oranssia ja punaista - kyllä kelpaisi ihailla. Punariistanvärinen kääpiömäyräkoira sulautui maastoon hyvin; se kyllä pidettiin visusti fleksissä, niin ettei päässyt edes haaveilemaan totaalisesta maastoutumisesta.
Venäjänhiekan jälkeen polku kulki harjumännikössä ja osin rantoja seuraten. Reitti oli kokonaisuudessaan helppokulkuinen, ja ainakin tällä kelillä pärjäsi ihan lenkkikengilläkin. Opasteet olivat selkeät eikä eksymisen vaaraa ollut. Reitille tuli pituutta yhteensä n. kahdeksan kilometriä, ja kahvi- ym taukoineen aikaa meni reilut kolme tuntia.
Syksyinen Tiilikanjärven kansallispuisto oli hieno elämys; uskaltaisiko jopa väittää, että kansallispuisto oli nyt parhaimmillaan? Ruskan lisäksi saatiin nauttia myös hiljaisuudesta ja luonnonrauhasta: edes Venäjänhiekalla ei ollut tungosta ja polulla ohitettiin koululuokan lisäksi vain muutama muu kulkija.
Vaikka koirien harmiksi vastaan ei tullut hirviä eikä muitakaan kiinnostavia otuksia, koko porukka oli tähän(kin) retkeen oikein tyytyväinen. Retkeileminen kannattaa aina!
Aloitimme patikoinnin Sammakkotammen parkkipaikalta ja lähdimme kulkemaan Uiton kiertoa vastapäivään. Näin pääsimme heti aluksi suolle ja kulkemaan pitkospuille. Ja pitkospuita reitillä riittikin, olisi melkein pitänyt laskea, kuinka monilla pitkoksilla tassuteltiin.
Heti alkumetreillä huomattiin, että oltiin osuttu Tiilikkaan parhaaseen ruska-aikaan. Vaikka päivä oli harmaa, oli maastossa väriä senkin edestä. Vihreää, keltaista, oranssia ja punaista - kyllä kelpaisi ihailla. Punariistanvärinen kääpiömäyräkoira sulautui maastoon hyvin; se kyllä pidettiin visusti fleksissä, niin ettei päässyt edes haaveilemaan totaalisesta maastoutumisesta.
Reitin puolessavälissä poikettiin Venäjänhiekan nuotiopaikalle. Hiekkaranta ei jostain syystä houkutellut uimaan, mutta kahvit ja eväsleivät kyllä maistuivat järvimaisemaa ihaillessa. Jotkut retkeilijät olivat valitettavasti jättäneet nuotiopaikalle makkaranpaloja ja muuta roskaa, joten koirat saivat odotella hiukan sivummalla, etteivät olisi löytäneet mitään muka-syötävää.
Syksyinen Tiilikanjärven kansallispuisto oli hieno elämys; uskaltaisiko jopa väittää, että kansallispuisto oli nyt parhaimmillaan? Ruskan lisäksi saatiin nauttia myös hiljaisuudesta ja luonnonrauhasta: edes Venäjänhiekalla ei ollut tungosta ja polulla ohitettiin koululuokan lisäksi vain muutama muu kulkija.
Vaikka koirien harmiksi vastaan ei tullut hirviä eikä muitakaan kiinnostavia otuksia, koko porukka oli tähän(kin) retkeen oikein tyytyväinen. Retkeileminen kannattaa aina!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)