maanantai 25. maaliskuuta 2019

Koiranhoitoa ja -huoltoa

Jotta laumamme ei ihan mökkihöperöityisi, vietimme reilun viikon eteläisessä Suomessa koiranhoitopestissä. Erakoita toki olimme sielläkin, mutta maisemat sentään vaihtuivat, ja laumassa oli muutama kuono enemmän. 

Metsässä oli paikoin jo ihan lumetonta. Kevät tulee! Viikon aikana pihakin ehti sulaa niin, että pihavahdit tarkenivat hyvin istuskella päivystämässä.



Etelänreissuun kuului myös koirien vuosihuoltoa: koko lauma kävi hovilääkärinsä luona putsauttamassa hampaansa ja Tyyne myös sappi- ja cushing-kontrolliverikokeissa. Mitään ihmeempää ei onneksi löytynyt; tällä kertaa ei poistettu keneltäkään yhtään hammasta ja Tyynen  lääkityskin näyttäisi olevan kohdillaan. Toivottavasti näillä huoltotoimenpiteillä pärjätään taas vuosi eteenpäin.


Kaiken kaikkiaan viikko kului hyvin rennoissa tunnelmissa. Iltaisin luettiin dekkareita ja eräät kuorsasivat tyytyväisinä. Ja kun isäntäväki palasi kotiin, me taas kerran pakkasimme kipsumme ja kampsumme ja lähdimme junaan. Sen pituinen se reissu.



4 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar25. maaliskuuta 2019 klo 16.50

    Kiva porukka ja hyvä reissu. Mutta nyt tulee täällä pääkaupunkiseudulla lunta! Just kun aamulenkillä ihasteltiin aurinkoa ja lumettomia kävelyteitä. No, ei tuo lumi varmaan asumaan jää... toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt taitaa olla siellä jo tosi keväistä, täälläkin lumi hupenee miltei silmissä.

      Poista