tiistai 5. maaliskuuta 2019

Maalla on mukavaa!

Mökkikausi avattiin tänä vuonna heti maaliskuun alussa - ja kiitos vuorotteluvapaan, nyt ei tarvinnutkaan viikonlopun päätteeksi kiirehtiä takaisin kaupunkiin ja töihin. Luksusta koko laumalle.

Mökkipäiviin on mahtunut auringonpaistetta, sakeaa lumipyryä ja kunnon yöpakkasiakin. Koirille on tarjolla välillä hankikantoa ja välillä umpihankea. Heikosta jäätilanteesta on varoiteltu sen verran, että emme uskaltautuneet hiihtämään järvenselälle, mutta rannan tuntumassa kyllä on kuljettu. Hilma ja Sylvi pinkovat lenkillä aikamoista vauhtia edestakaisin, Tyyne kulkee porukan viimeisenä suorinta reittiä, ja jos sitä ei vahdita ja hoputeta, se yrittää vaivihkaa kääntyä takaisin. 

Tänä talvena kauriit eivät näköjään ole viihtyneet mökin pihapiirissä. Eli kun riistasta ei  ole näköhavaintoa, Sylvikin saa tulla ja mennä ilman sen kummempaa valvontaa. Pelkät jänikset jäljet eivät (onneksi) kiinnosta niin paljoa, että niiden tekijää lähdettäisiin ominpäin etsiskelemään.

Suunnitelmissa on, että seuraavan puolen vuoden aikana olisimme enemmän maalla kuin kaupungissa. Ei liene yllätys, että kaikki laumamme jäsenet kannattavat suunnitelmaa lämpimästi. Kyllä mökkielämä aina kaupunkiolot voittaa.










4 kommenttia: