lauantai 23. helmikuuta 2019

Vierailtiin Pohjois-Savon opistolla

Pohjois-Savon opistolla on parhaillaan menossa vuoden kestävä eläintenkouluttajalinja, jolla opiskellaan eläinten käsittelyä ja hoitoa sekä eri eläinlajien kouluttamista. Koululla käy kurssin aikana kaikenkarvaisia vieraita, ja myös Sylvi pyydettiin vierailulle kertomaan lukukoiran koulutuksesta ja työstä.

Heti luokkaan saavuttaessa huomattiin, että kyse tosiaan on eläntenkoulutuslinjasta: luokassa oli ihmisten lisäksi myös lintuja ja gerbiilejä.  Mäyräkoiran mielestä siis todella mahtava paikka! Etenkin neitokakadut kiinnostivat Sylviä, mutta koska ne eivät olleet saamastaan huomiosta ihan yhtä innostuneita, viriteltiin häkin alaosaan lisäsuoja. Sen jälkeen Sylvikin malttoi keskittyä edustustehtäväänsä.

Päivä aloitettiin kertomalla, mitä lukukoiratoiminta on ja millainen koira sopii lukukoiraksi. Sen jälkeen puhuttiin lukukoirien koulutuksesta ja siitä,  mitä kaikkea lukukoiran (ja ohjaajan) olisi hyvä osata. Opiskelijoita tietysti kiinnosti myös se, miksi juuri Sylvistä tuli lukukoira ja miten se koulutettiin. Kerrottiin myös mäyräkoirista yleensä ja meidän laumastamme erityisesti.

Lukukoira pääsi myös tutustumaan opiston kirjastoon - totta kai -  ja poseeraamaan siellä digitaidelinjalaisille. Vaikka Sylvi onkin tottunut kuvauksiin, oli hiukan haastavaa, kun kamerat räpsivät monesta suunnasta eikä tiennyt, mihin suuntaan olisi pitänyt katsoa. Välillä piti poseerata lukijan kanssa, välillä kirjahyllyn edessä, välillä otettiin ryhmäkuvia... Onneksi oli myös herkkuja tarjolla!

Ja tuskin olimme ehtineet kotiin, kun sähköpostiin jo tuli ensimmäiset kuvat, joita mekin saamme käyttää.

Kiitokset kaikille mukavasta ja mielenkiintoisesta päivästä. Sylvi olisi heti valmis tulemaan eläintenkouluttajakurssille, etenkin jos pääsisi kouluttamaan muutamaa siivekästä...





(Kuvat: Olli Punto)

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva reissu, kun Sylvi pääsi kouluttamaan ihmisiä, joista tulee eläintenkouluttajia :) Ilman muuta siivekkäät ovat vuorossa seuraavaksi ;)
    Hienoja kuvia, kyllä huomaa, kuka on oppinut poseeraamaan pitkällä mallin urallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mielenkiintoinen ja kiva päivä - ja saatiin vielä hienot kuvat kaupan päälle.

      Poista