perjantai 22. lokakuuta 2021

Savonia-lukukoira

Tämänvuotinen Savonia-kirjallisuusmaraton alkaa olla loppusuoralla. Raatilaisten lukulistalla oli vuoden mittaan reilut 90 kirjaa, mukana toki myös lastenkirjoja ja runoteoksia, mutta luettavaa oli silti aikamoinen määrä. Näin syksyllä lukutahti on kiihtynyt sitä mukaa, kun uutuuksia on ilmestynyt. Useampi viikonloppu on siis vietetty lukuretriitissä mökillä Savonia-kirjojen parissa, niin myös viime viikonloppu. 

Lukukoira osallistuu mielellään lukuhetkiin myös kotona, mutta silloin ei ihan koko aikaa jaksa skarpata. Onneksi vapaa-ajan lukemisten aikana saa välillä torkahtaakin. Mutta mukavaa on lukijan lukea silloinkin, kun seurana on nukkuva koira tai useampi. 

Vaikka Sylvillä ei Savonia-raadissa äänioikeutta olekaan, on siitä kolmen viime vuoden aikana tullut aikamoinen Savonia-kirjallisuuden asiantuntija. Lukukoirana Sylvi osaa arvostaa monenlaista kirjallisuutta eikä ole yhtäkään Savonia-kirjaa haukkunut.




6 kommenttia:

  1. Hyvä, että on noin kannustava lukukoira, ettei hauku yhtään kirjaa. :D

    VastaaPoista
  2. Ihana rauhallisen näköinen lukukaveri ja varmaan kaikki kirjat yhtä mieluisia. :)

    VastaaPoista
  3. Lukutorkut on aina paikallaan :)
    Kaikkiruokainen lukukoira <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukukoiralle kelpaa kaikki kirjat myös kotosalla, ei ole turhan kranttu.

      Poista