Ruskaviikko Pyhä-Luoston kansallispuistossa

Viikko sitten lauantaina lähdettiin mäyräkoira-snautseri -porukalla kohti pohjoista. Auto oli melkoisen täynnä, kun kyydissä oli yhdeksän koiraa, kaksi ihmistä ja kaikki tarpeellinen, mutta hyvin mahduttiin. Menomatkalla ensimmäinen pysähdys oli Rukalla, parin tunnin jaloittelulenkki oli kaikille tarpeen. Ensimmäinen ryhmäkuva otettiin Valtavaaran huipulla ja vasta jälkikäteen huomattiin, että yksi mäyräkoirista oli unohtunut reppuun ja puuttui kuvasta.

Viikko Pyhä-Luoston maisemissa meni nopeasti. Ensimmäisenä päivänä kuljettiin peräti 19 km, muina päivinä vähän maltillisemmin eli 12-14 km. Hiukan piti selvitellä, mitkä reitit olivat koirille sopivia, pahimmat portaat ja rakkamaastot jätettiin väliin. Mutta kyllä portaitakin kuljettiin: pisimmät portaat olivat Isokurun reitillä ja kun yksi mäyräkoira kulki repussa ja kaksi sylissä, niin aika tavalla puuskutettiin, kun portaat vihdoin viimein loppuivat. Isokurun pohjalla sen sijaan oli hyvät pitkokset helpottamassa sekä kaksi- että nelijalkaisten kulkua.

Viikon aikana kuljettiin monenlaisessa maastossa, oli suota, metsää, tunturipolkua ja rakkakivikkoa. Kelit vaihtelivat pilvipoudasta tihkusateeseen, yhtään varsinaista sadepäivää ei ollut, mutta sadevaatteet kulkivat aina repussa. Harmaa ja sumuinen sää antoi maisemalle oman leimansa.

Monilla poluilla kuljettiin kivikossa, mutta yllättävän hyvn koirat pärjäsivät. Pahimmissa rakkakohdissa Sylvi kulki kainalossa, mutta Hilma ja Saima selvisivät ihan omin tassuin. Hilma 13 vee kulki kivikossa yllättävän hyvin ja loikki kiveltä toiselle kevyesti.

Pyhä-Luoston kansallispuiston hienoin reitti oli viimeisenä retkipäivänä kulkemamme polku Noitatunturille. Luontokeskuksesta kerrottiin, että Noitatunturin valloitus -reitti olisi koirille liian haastava isojen rakkakivien vuoksi, mutta jos tunturia lähestyisi toisesta suunnasta, kulku olisi helpompaa. Niinpä lähdimme polulle toisesta suunnasta ja pääsimme kuin pääsimmekin Noitatunturin huipulle. Osan reitistä kuljimme sumuisessa kelissä ja huipulla olimme osittain pilven keskellä, mutta kun pilvet hälvenivät, maisemat olivat todella upeat. Kyllä kannatti kavuta!

Vaikka kaikki koirat hyvin patikointireissusta selvisivätkin, Sylvistä huomasi, ettei sen kunto ei ole ihan entisensä viime talven välilevytyrän jäljiltä. Paluumatkan jaloittelulenkillä Riisitunturilla Sylvi alkoi myös ontua ja kulki osan reitistä sylissä. Kun illalla tutkittiin tassuja tarkemmin, toisesta etutassusta löytyi hiertymä. Muille koirille ei rasitusvammoja onneksi tullut, mutta tämä taisi kuitenkin olla viimeinen pitempi ruskareissu tällä samalla kokoonpanolla: ensi vuonna porukan seniorit ovat jo 14- ja 15-vuotiaita... Mutta sitä suuremmalla syyllä nautittiin nyt näistä poluista ja hienoista maisemista!

 

Etelän kautta pohjoiseen

Viime viikolla alkoi tämän lauman kesäloman ensimmäinen pätkä. Suuntana oli Hossa, mutta sinne kiepautettiin hiukan mutkan kautta, kun piti ensin hakea Hilma etelästä mukaan reissuun. Sunnuntaina retkitiimi Mäyräkoirat ja Pystykorvat oli taas koossa ja auton nokka suunnattiin kohti pohjoista. 

Kiersimme Hossan parhaat patikointireitit niin, että päivää kohti tuli yleensä viidestä kymmeneen kilometriä. Hienoin reitti eli Kokalmuksen kierros oli peräti 14 km. Sylvin maaliskuisten välilevytyräoireiden takia ei edes yritetty lähteä kiipeämään Julman Ölkyn jylhiin maisemiin, mutta muissakin reiteissä riitti ihasteltavaa: harjuja, soita, uskomattoman kirkasvetisiä järviä ja hiekkarantoja. 

Patikointiolosuhteet olivat lähes täydelliset: vajaa parikymmentä astetta lämmintä ja selkeä tai puolipilvinen taivas. Yhtenä päivänä satoi hiukan ja silloin vietettiin lepopäivää ja tehtiin sadekuurojen välissä vähän lyhyempi lenkki. 

Jokaisen reitin varrella oli koirille yllinkyllin juomis- ja uimispaikkoja, niin ettei jano päässyt yllättämään. Vastaantulijoita oli hämmästyttävän vähän, vaikka lomakausi on jo alkanut, eikä hyttysiäkään vielä ollut kuin muutama satunnainen inisijä. Jos koirilta kysytään, niin reissun ainoa miinus oli liian vähäiset näköhavainnot poroista (vaikka parina aamuna mökin pihalla oli yksi vierailija). Hajuhavaintoja sentään onneksi riitti ihan joka päivälle. 

Retkitiimi kiittää Hossaa hienosta viikosta, taatusti palaamme vielä uudestaan näihin maisemiin!

Retkikausi aloitettu

Kevät saapui ja retkeilykausi alkoi. Sunnuntaina lähdettiin pystykorvien kanssa tutustumaan naapurinkunnan Manginniemeen. Paikka ei ollut meille ennestään tuttu, mutta tämä ensimmäinen visiitti ei varmaankaan jää viimeiseksi.

Ajomatkaa Manginniemeen on vajaa tunti, tosin menomatkalla teimme hiukan ylimääräistä mutkaa. Kun perille asti päästiin, ei karttaa enää tarvittu: edessä avautui leveä polku. Kun polkua oli kuljettu jonkin matkaa, päädyimme hiekkarannalle. Rannan tuntumassa oli keittokatos ja laavu, mutta me jäimme istuskelemaan ja pitämään kahvitaukoa rannalla olevalle penkille. Tähän mennessä oltiin kävelty ehkä puoli kilometriä, joten olikin jo tauon paikka... 

Rannalla otettiin myös muutama poseerauskuva. Tällä kertaa olimme ajoituksen mestareita, pari minuuttia yhteiskuvan jälkeen alkoi äänekäs vahtihaukku, kun rannalle tuli pari ihmistä koirineen, ja me katsoimme parhaaksi jatkaa matkaa oman laumamme kanssa.

Etenemisen niemen kärkeen katkaisi leveä ja vetinen oja. Kesäaikaan ojan ilmeisesti pystyisi ylittämään suht kuivin jaloin, mutta nyt päätettiin suosiolla kääntyä takaisin. Paluumatka kuljettiin kapeampaa polkua pitkin rantaa seuraten. Polulla oli meitä ennen kulkenut myös ainakin pyy, teeri ja metso - koirilla riitti haisteltavaa, maistelut kiellettiin.

 

 

 Manginniemessä vierähti parituntinen helposti. Tervon kunta ja retkeilijät saavat täydet pisteet siitä, miten siistiä oli sekä laavulla että sen ympäristössä, roskia ei näkynyt missään. 

Retkikausi on nyt virallisesti avattu. Joko ensi viikonloppuna suunnataan kohti uusia seikkailuja?

Marrasretki Tiilikkajärven kansallispuistoon

Pitkästä aikaa lähdettiin retkeilemään pystykorvien kanssa lähikansallispuistoomme Tiilikkaan. Retkipäivä oli harmaa, mutta maastossa oli yllättävän paljon värejä marraskuusta huolimatta. 

Uiton kierto Sammakkojärven ympäri on aina yhtä hieno pitkospuineen ja suomaisemineen. Evästauolle pistäydyttiin Venäjänhiekalle, kauan ei viitsitty koleassa säässä istuskella, mutta kahvikupillisen verran kuitenkin. Ja kolmen tunnin reippailun jälkeen olikin mukava ajella mökille lämmittämään saunaa. Kyllä retkeily on ihan parasta puuhaa. 

Mäyräkoira-snautserilauma liikkellä

Viikko sitten sunnuntaina autoon pakkautui kuusi mäyräkoiraa, yksi kääpiösnautseri, kaksi suursnautseria ja kaksi ihmistä rinkkoineeen, suuntana tällä kertaa Syöte. 

Lomaviikko alkoi sateisissa merkeissä, mutta se ei ainakaan koiria hirveästi hidastanut. Välillä kastuttiin, mutta välillä oli myös kuivempia pätkiä, niin että voitiin ottaa kamera esiin. Märät mäyräkoirat eivät hirveästi arvostaneet ryhmäposeeraamista....

Viikon aikana ehdittiin kulkea lähes kaikki Syötteen alueen päiväpatikkareitit. Välillä polkut kulkivat vanhassa naavakuusikossa, välillä soilla, välillä vaaran rinnettä ylösalas. Löydettiin myös meille erinomaisesti sopiva taukopaikka: Koiratupa.

Kun sää alkoi kirkastua, kavuttiin Syötteen kansallispuiston korkeimmalle vaaralle Pyhitykselle.

Sieltä avautuivatkin tämän reissun komeimmat näköalat. 

Vaikka porukassa oli suurta ja pientä, nuorta ja vanhaa, niin kaikki tulivat toimeen keskenään eikä mitään ongelmia tullut. Kun päivät patikoitiin, mökissä oli illalla sangen tyytyväistä porukkaa. 

Tällä kertaa retkiporukan nuorin oli vain kolmen kuukauden ikäinen kääpiömäyräkoira. Hiukan mietitytti etukäteen, miten reissu sujuu pennun kanssa, mutta kaikki meni oikein hyvin. Tästä pennusta kasvaa taatusti reipas retkikoira!

Merta ja hiekkadyynejä eli retkeilyä Hailuodossa

Laumamme kesäloma jatkuu: sunnuntaina pakattiin auto ja lähdettiin pystykorvien kanssa kohti Hailuotoa, suunnitelmissa  muutama päivä retkeilyä majakka- ja merimaisemissa.

Tulopäivä meni lähinnä matkantekoon ja majoittumiseen, mutta maanantaina päästiin kunnolla liikkeelle ja kierrettiin Hannuksenlammen retkeilyreitti (8 km). Välillä kuljettiin polulla, välillä pitkospuilla, välillä hiekkatiellä, välillä hiekkadyyneillä. Reitin varrella oli laavu, jonka nuotiopaikalle pysähdyttiin juomaan kahvit (siellä myös kohdattiin ainoat vastaantulevat retkeilijät).  Sitten taas jatkettiin matkaa. Reitti yllätti monipuolisuudellaan: kahdeksikon muotoiseen kierrokseen mahtui niin merenrantaa, jäkäläkankaita kuin kosteikkojakin.

Seuraavana päivänä lähdettiin Keskiniemen Pookille. Reittikuvaus lupaili vähän jotain muuta, mutta todellisuudessa Pookille käveltiin 7,5 km edestakaisin hiekkatietä pitkin (Sunijärven retkeilyreitti). Ja Hailuodolla hiekkatie on todellakin hiekkaa, tuulisimmilla kohdilla hiekkaa oli kinokseksi asti. Tietä tuntui riittävän loputtomasti - ja sitten ihan yhtäkkiä Pooki näkyi ja oltiin perillä. Pookin edustalla avautuva maisema oli todella hieno, ja tuulinen sää teki siitä vielä vaikuttavamman. Voi vain kuvitella, millaista saarella syysmyrskyjen aikaan...

Keskiviikkona ennen kotimatkaa käytiin vielä pikkulenkillä Hyypänmäellä. Hyypänmäki on parin kilometrin mittainen hiekkaharju ja myös Hailuodon korkein kohta. Ensimmäinen ja viimeinen kerta koko reissun aikana, kun kuljettiin ylämäkeen. 

Kaikin puolin hieno reissu jälleen kerran tällä porukalla. Ainoa miinus oli, että vasta paluumatkalla kuulimme saarella asustelevasta lapinkoira Hailuodon Murusta. Harmi, että emme Murua tavanneet, mutta nythän meillä on hyvä syy palata. 

Kiitos Hailuoto ja näkemiin!