perjantai 6. elokuuta 2021

Merta ja hiekkadyynejä eli retkeilyä Hailuodossa

Laumamme kesäloma jatkuu: sunnuntaina pakattiin auto ja lähdettiin pystykorvien kanssa kohti Hailuotoa, suunnitelmissa  muutama päivä retkeilyä majakka- ja merimaisemissa.



Tulopäivä meni lähinnä matkantekoon ja majoittumiseen, mutta maanantaina päästiin kunnolla liikkeelle ja kierrettiin Hannuksenlammen retkeilyreitti (8 km). Välillä kuljettiin polulla, välillä pitkospuilla, välillä hiekkatiellä, välillä hiekkadyyneillä. Reitin varrella oli laavu, jonka nuotiopaikalle pysähdyttiin juomaan kahvit (siellä myös kohdattiin ainoat vastaantulevat retkeilijät).  Sitten taas jatkettiin matkaa. Reitti yllätti monipuolisuudellaan: kahdeksikon muotoiseen kierrokseen mahtui niin merenrantaa, jäkäläkankaita kuin kosteikkojakin.





Seuraavana päivänä lähdettiin Keskiniemen Pookille. Reittikuvaus lupaili vähän jotain muuta, mutta todellisuudessa Pookille käveltiin 7,5 km edestakaisin hiekkatietä pitkin (Sunijärven retkeilyreitti). Ja Hailuodolla hiekkatie on todellakin hiekkaa, tuulisimmilla kohdilla hiekkaa oli kinokseksi asti. Tietä tuntui riittävän loputtomasti - ja sitten ihan yhtäkkiä Pooki näkyi ja oltiin perillä. Pookin edustalla avautuva maisema oli todella hieno, ja tuulinen sää teki siitä vielä vaikuttavamman. Voi vain kuvitella, millaista saarella syysmyrskyjen aikaan...





Keskiviikkona ennen kotimatkaa käytiin vielä pikkulenkillä Hyypänmäellä. Hyypänmäki on parin kilometrin mittainen hiekkaharju ja myös Hailuodon korkein kohta. Ensimmäinen ja viimeinen kerta koko reissun aikana, kun kuljettiin ylämäkeen. 

Kaikin puolin hieno reissu jälleen kerran tällä porukalla. Ainoa miinus oli, että vasta paluumatkalla kuulimme saarella asustelevasta lapinkoira Hailuodon Murusta. Harmi, että emme Murua tavanneet, mutta nythän meillä on hyvä syy palata. 

Kiitos Hailuoto ja näkemiin!


7 kommenttia:

  1. No jo on ollut upea reissu mahtavissa maisemissa! Ja tuo viimeinen kuva on ihan ykkösluokkaa. Teillä on näyttävä sakki.

    VastaaPoista
  2. Hienon näköinen paikka tuo Hailuotokin näköjään! Mahtavia maisemia. :)

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan hiano retki! Ja niin söpö yhteispotretti.

    VastaaPoista
  4. mi breatora asbern lora sylvi korpa smuta

    VastaaPoista