Valitettavasti eläkepäivät loppuivat ennen kuin ehtivät kunnolla edes alkaa: Sylvin vointi huononi muutamassa päivässä ja perjantaiaamuna se ei jaksanut enää kuin nukkua. Eläinlääkärin vastaanottohuoneessa Sylvi nuolaisi kättäni vielä kerran aivan kuin olisi ymmärtänyt, että nyt on hyvästien aika, ja nukahti rauhallisesti ikiuneen.
Kiitos kaikesta maailman paras Sylvi ja hyvää matkaa Tyynen luo 💔. Elät muistoissa ikuisesti.
Toissa viikolla huomattiin, että Sylvi soi kuivamuonanappuloita jotenkin kummallisesti ja jätti osan nappuloista syömättä. Kun kurkattiin suuhun, huomattiin, että yksi poskihammas oli selvästi murtunut. Ei ihme, ettei tavallinen kuivamuonarouskutus onnistunut. Edessä oli siis eläinlääkärireissu.
Kun suunnitelmissa oli joka tapauksessa etelänreissu lähiaikoina, päätettiin aikaistaa sitä ja viedä Sylvi luottohammaslääkärille, jolta onneksi saatiin perjantaipäiväksi aika.
Perjantaina Sylvi vietiin eläinlääkäriasemalle odottelemaan operaatiota ja iltapäivällä eläinlääkäri soittikin ja kertoi, että kahden murtuneen poskihampaan lisäksi röntgenkuvasta paljastui, että kaksi kulmahammasta oli tulehtunut ja poistokunnossa, yhteensä neljä hammasta siis lähti. Loput hampaat puolestaan olivat yllättävänkin hyvässä kunnossa eli päivittäinen harjaus on auttanut ainakin osittain. Ennen operaatiota tehty verikoe kertoi myös, että Sylvin maksa-arvot olivat ihan liian korkeat. On mahdollista, että tulehtuneilla hampailla on vaikutusta arvoihin, eli ensiapuna antibioottikuuri hammastulehduksen takia ja myöhemmin kontrolliverikoe, josta nähdään, ovatko arvot normalisoituneet vai tarvitaanko lisätutkimuksia. Mitään oireitahan Sylvillä ei ole ollut, ja jos tuota verikoetta ei olisi otettu, ei olisi ollut mitään aavistusta koko asiasta.
Viikonloppu meni toipuessa. Sylvi oli perjantai-iltana jo ihan hereillä, mutta vähän vaisu eikä ruoka maistunut. Lauantaina se meni jo porukan mukana pihalle haukkumaan, mutta ruoka ei edelleenkään maistunut, vaikka kokeiltiin erilaatuisia purkkiruokia. Herkut kyllä kelpasivat, joten edes jotain meni mahaan.. Mutta vaikka Sylvi oli normaalia vaisumpi, se kuitenkin kuljeskeli pihalla ja kun huomasi, että pakattiin tavarat ja lähdettiin kotimatkalle, se suorastaan innostui. Kun päästiin kotiin, käytiin ostamassa useampi purkki Cesaria ja ne alkoivatkin maistua toipilaalle paremmin kuin normaali ruoka.
Tällä reissulla Sylvi tapasi paitsi eläinlääkärin, myös etelän koirakavereitakin taas pitkästä aikaa. Tuitun kanssa otettiin yhteiskuva, totta kai. Tuitun ja Sylvin ensitapaamisesta on nyt kymmenen vuotta ja ne ovat edelleen parhaat kaverit. Toivottavasti vielä pitkään.
Uskottava se on, että ikinuori Hilma (13,5 vuotta) on alkanut tänä syksynä ikääntyä. Tässä laumassa on oletettu, että Hilman alkaisi osoittaa jotain vanhenemisen merkkejä aikaisintaan 15 vuoden iässä, mutta väärässä oltiin. Selvin merkki ikääntymisestä on se, että Hilma ei kuule enää kovinkaan hyvin (toki mäyräkoiralla on aina hiukan valikoiva kuulo tilanteesta riippuen...). Välillä on hiukan haastavaa löytää minikokoista mäyräkoiraa, joka ei kuule, kun sitä kutsutaan, mutta onneksi Saima fiksuna koirana ymmärsi ongelman vakavuuden ja kouluttautui ominpäin Hilman ikiomaksi kuulokoiraksi. Kun Hilmaa kutsutaan ruokatarjoilun odottaessa tai ulos lähdettäessä eikä koiraa näy, Saima käy etsimässä Hilman vilttien alta tai koiranpedin syvyyksistä. Ja sitten Hilma itsekin huomaa, mitä on tapahtumassa. Melko näppärää. Jos Hilmaan on näköyhteys, riittää, kun puhutaan KOVAA ja SELKEÄLLÄ ÄÄNELLÄ, mutta peittokerroksen läpi tai toiseen huoneeseen ei ääni enää selvästikään kuulu ilman kuulokoiran apua.
Normaalivalossa Hilma näkee edelleen hyvin, mutta pimeässä kulkiessa se alkaa selvästi jarrutella. Tutussa paikassa pimeys ei niin menoa haittaa, mutta jos lenkillä kuljetaan uutta, ihan pimeää reittiä, Hilman vauhti hidastuu (tosin muidenkin ehkä kannattaisi kulkea pimeässä varovaisemmin ja muistaa ottaa otsalamppu mukaan...). Mutta normaalivalossa ja vähän hämärässäkin Hilma pinkoo ihan niin kuin ennenkin eikä mikään lenkki ole liian pitkä. Toivotaan, että Hilma on tullut sukuunsa, eikä vauhti hiljene vielä muutamaan vuoteen.
Kirjastolla vietettiin tällä viikolla Harry Potter -viikkoa ja tarjolla oli kaikenlaista maagista ohjelmaa Potter-suunnistuksesta Rowling-paneelikeskusteluun. Yksi suosituimmista oli tupalajittelu, jota myös Sylvi pääsi testaamaan.
Somen puolella Sylville veikattiin Rohkelikko- ja Puuskupuh-tupaa, mutta lajitteluhattu päätti, että Sylvi kuuluisi Korpinkynsiin. Siviili-Sylvi voisikin hyvin olla Rohkelikko tai Puuskupuh, mutta lukukoiran roolissa kallistuu Korpinkynnen suuntaan, joka rakastaa lukemista, kirjastoa ja arvostaa kaikkia lukijoita sellaisina kuin ne ovat.
Jos koti-Sylvi on laumamme Rohkelikko, on Hilma puolestaan ilmiselvä Luihuinen: omaneduntavoittelija ja suuruudenhullu, intohimoinen ja kaikessa täysillä mukana (vaikka mieli voikin muuttua hetkessä päinvastaiseksi). Saima taas on laumamme älykkö eli aito Korpinkynsi: nokkela, nopea oppimaan ja arvostaa älyllisiä haasteita. Saima myös mieluummin vetäytyy vanhojen tuttujen seuraan kuin tutustuu uusiin tyyppeihin.
Sylvi pääsi tupalajittelun varjolla käymään kirjastolla, kun muuten tällä viikolla ei olisi ollut lukukoiran hommia. Vähän kuin olisi töihin päässyt. Lukukoiran mielestä kirjasto on ihan paras paikka, koskaan ei tiedä, mihin seikkailuun päätyy.
Tämän viikonlopun teemana olivat kirjat ja kirjahyllyt. Mökille oli aiemmin tuotu perintökirjahylly ja sen kokoamiseen meni useampi tovi - hyllykkö ei ollut ihan Lundia-logiikalla pystytettävä. Mutta nyt hyllyt ovat paikoillaan ja odottavat, että saavat täytettä. Kirjojahan tässä huushollissa riittää. Muutoin keskityttiin lukemaan Savonia-kirjoja, nyt alkaa taas olla loppukirin aika. Onneksi ammattimainen lukukoira piti lukijalle seuraa ja lukeminen sujui vauhdikaasti.
Järveltä kuului useampaan kertaan joutsenten kailotusta ja onneksi kamera olemaan sopivasti ulottuvilla, kun parvi kokoontui lahdenpohjukkaamme. Parhaimmillaan joutsenia oli neljätoista, ja komea näky olikin hieno päätös syksyiselle mökkiviikonlopulle.
