maanantai 4. toukokuuta 2015

K niin kuin koirakoulu ja M niin kuin mäyräkoira...

Sylvi on pienestä pitäen arvostanut sitä, että pääsee puuhastelemaan kaikenlaista. Jos ei ohjatusti, niin sitten ominpäin. Aktiivinen pentu vietiin ensin koirakouluun pentukurssille, sitten pentu-tokoon treenaamaan lisää. Lukukoiran R.E.A.D-tutkintoa varten tarvittiin todistus perustottelevaisuudesta eli kurssikierre jatkui - ja sillä tiellä ollaan edelleen, koirakoulu Ponderan porukassa.

Sylvi pääsi poseeraamaan Pondera-Pirjon syliin (Kuva: Marjo Pitkänen)
 Tämä talven osalta Sylvin koirakoulu alkaa olla loppusuoralla. Aina maanantai-iltaisin on taskut täytetty lihapullilla ja nakeilla ja lähdetty treenaamaan tokoa. Epätoivoinen harrastus mäyräkoiran kanssa? Kieltämättä, ainakin välillä... Mutta hetkittäin herkut toimivat, tähtikuviot ovat oikeissa asennoissa, ohjaaja onnistuu ja mäyräkoirallakin on korvat.

Hyvä kontakti lihapullaan! (Kuva: Sirpa Dahl-Soininen)
 Monenlaisia koulutusoppaitakin on Sylvin laumassa lueskeltu. Ainakin jollakulla on ollut uskoa mäyräkoiriin: Iloinen tottelevainen koira -kirjan kannessa poseeraa mäyräkoira ja amerikkalainen How to raise and train a dachshund suoraan 70-luvulta kertoo peräti valokuvin, miten mäyräkoira opetetaan istumaan ja makaamaan käskystä... Todenmukaisempaa näkökulmaa koulutukseen tarjoaa kuitenkin klassikkoteos Mitä jokaisen koiran tulee tietää isäntänsä kasvattamisesta, kirjoittajana kukas muu kuin mäyräkoira. Suosittelemme viimeksi mainittua sekä kaksi- että nelijalkaisille!

Kokemuksemme mukaan mäyräkoiran kanssa voi toki harrastaa tokoa - muttei tosissaan tai tosikkona. Piti ihan höristää korvia, kun Downton Abbeyssa taannoin todettiin eräästä palvelusväen edustajasta: "Hän on kuin mäyräkoira, mahdoton kouluttaa". Taisi englantilaismiehen sanoissa piillä totuuden siemen...

Hetkellisesti samassa tahdissa... (Kuva: Sirpa Dahl-Soininen)


8 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar5. toukokuuta 2015 klo 7.52

    Mäyräkoira on todellinen haaste palveluskunnalleen ja juuri siksi niin mahtavan hieno tyyppi! Koiramaailman filosofi miettii tarkkaan mikä kannattaa ja mikä ei. Ja huippusitkeys saavuttaa se mikä itseä kiinnostaa vie mäyräkoiran yleensä voittoon. En vaihtaisi mäyräkoiraani mihinkään muuhun rotuun. ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mäyräkoira mikään mielistelijä ole. Ja aina kannattaa harkita tarkkaan, onko totteleminen kaiken vaivan arvoista. Mutta välillä ne lihapullat ovat vain niin hyviä... :)

      Poista
  2. Olen joskus haaveillut mäyräkoirasta, mutta en tiedä, olisiko tuo jääräpäisyys kuitenkin liikaa... Mutta hienoja koiria ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääräpäisyyttä ilmenee toki, mutta mikä sitten kenenkin mielestä on liikaa, on ihan eri juttu :)

      Poista
  3. Kyllähän myö jiäräpäetä ollaan vuan ee pahalla tavalla. Aena pittää uatella asijat usseemmalta kantilta ennenku tekköö mittää mitä käskettään :)
    Mutta sittä ku sattuu sopiva tuulj piälle ( taekka hyvät palakat) ni äkkijä männöö asijat perille.
    Sylvihä onnii oekee maesterisnaenen ku on nuin paljo kooluja käännä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Ei mäyräkoiria turhan takia koiramaailman filosofeiksi tituleerata. Kaikki (ihmiset) eivät vain jostain syystä aina osaa sitä viisautta ja pohdiskelua arvostaa...kummallista.

      Poista
  4. Voi Sylvi, ku sul on sirpakat sääret!

    VastaaPoista