sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Mitäs me nautiskelijat

Vuorotteluvapaa alkoi kaksi kuukautta sitten eli vielä neljä kuukautta on jäljellä. Vapaasta on nautittu ennen kaikkea mökkimaisemissa - ja suurin osa ajasta vielä aurinkoisessa kelissä. Vaikka kaupungissa koirien kanssa tehdäänkin pidempiä lenkkejä, mökillä vapaana kuljeskelu on niille taatusti mieluisampaa. Tai se, ettei tarvitse lähteä mihinkään, jos ei huvita. Niin tai näin, mökin ulko-ovi avataan aina pyydettäessä. 




Vuorotteluvapaalla on ollut aikaa lukea. Välillä on käyty kirjastossa palauttamassa luettuja ja hakemassa varauksia, joten lukemattomien kirjojen pino pysyy jatkuvasti sopivan korkeana. Tässä laumassa luetaan enimmäkseen dekkareita, mutta myös muista uutuuksista valitaan kiinnostavimmat. Lastenkirjoja luetaan totta kai myös, täytyyhän lukukoiran pysyy ajantasalla siitä, mitä kaikkea ilmestyy. Ja kirjan genrestä riippumatta lukukoira on ihan paras lukukaveri myös kotona!



2 kommenttia:

  1. Mökkeily on kyllä parhautta, sekä koirille että ihmisille. Tai näin ainakin meidän perheessä tuumaillaan. Tuo vuorotteluvapaa on varmasti hieno juttu. Joskus siitä itsekin on haaveillut.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista