Tervausta ja patikointia

Lähes helteisen päivän kunniaksi tehtiin päivävisiitti mökille. Reissun varsinainen syy oli se, että vene piti saada tervattua, ja samalla käytiin vähän Pisalla reippailemassa. Lämpimästä kelistä johtuen patikointiosuus suoritettiin jo menomatkalla eli aamupäivällä, kun aurinko ei vielä porottanut ihan niin kuumasti. Mutta siitä huolimatta oli ihan riittävän lämmintä varsinkin Pisan kierron loppupäässä, kun kavuttiin Pisan mäkeä ylös... Onneksi matkan varrella oli puroja ja lammikoita, joista koirat pystyivät juomaan ja halukkaat kastautumaankin.

Neljän tunnin patikointi lämpimässä kelissä oli koirille ihan riittävä lenkki: kun mökille päästiin, ne eivät hirveästi enää jaksaneet touhuta. Vene saatiin tervattua ilman lämpöhalvausta, ja laaduntarkkailija kävi vielä tutkimassa ja hyväksymässä työn laadun. Vasta tervatun veneen tuoksu on kyllä ihan parhaita kevään tuoksuja! Seuraavalla mökkireissulla on vuorossa veneen sisäpuolen tervaus, ja sitten vene onkin valmiina kesää varten. Ja kesä on jo ihan nurkan takana!

Pitkät on puut Pisalla...

Viime viikonloppuna käytiin patikoimassa Pisalla. Edellisestä kerrasta taisi olla jo yli vuosi, joten jo oli aikakin käydä katsomassa, mitä syksyiselle Pisalle kuului.

Pisan kierto (8,5 km) on mukavan vaihteleva reitti: välillä kuljettiin keskellä vanhaa metsää, välillä ylitettiin pitkospuilla soista maastoa. Pieni pätkä mentiin metsäautotietä pitkin ja matkan varrella oli yksi lampikin, Iso Pisanlampi.

Reitin loppupuoli puolestaan oli kivikkoa ja jyrkännettä eli aikamoista kapuamista. Matkan varrella oli myös Pirunkellari, jonka edustalla luolakoiran piti tietenkin käydä poseeraamassa.

Pisan kierto ei ole ihan helppokulkuinen reitti: korkeuseroja on jonkin verran ja paikoin polulla on isoja kiviä. Hankalimmissa kohdissa on apuna kaiteet ja metalliset ritiläportaat (mäyräkoirat joko kulkivat portaiden vierestä tai matkasivat sylissä). Lisäksi tällä reissulla pitkospuut, kivet ja juuret olivat sateen jäljiltä liukkaita, joten välillä piti kulkea todella varovasti ja jalkoihinsa katsoen.

Kun vihdoin saapuu Pisan huipulle, pääsee ihailemaan hienoa maisemaa. Näköalatorni oli uusittu sitten viime käynnin: vanhan puisen tornin paikalla oli metallinen rakennelma, joka oli edeltäjäänsä korkeampi ja myös vakaampi. Vaikka sää oli pilvinen, näkyi tornista kauas, ja tämän syksyn hienot ruskavärit tekivät maisemasta erityisen komean.

Ja lukukoira saattoi taas siteerata Kalevalaa:

”Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla:

pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla."