sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tämän vuoden työt tehty!

Eilen oli lukukoiralla vuoden viimeinen työpäivä. Syksyn aikana on lukuvastaanottoja ollut säännöllisesti kolme kertaa kuussa, ja sen lisäksi Sylvi on ollut miltei joka kuukausi mukana jossain muussakin tapahtumassa. Aika vilkas syksy siis takanapäin - ja keväällä luvassa uudet puuhat. Lukukoiralta ei työt ihan heti lopu...

Vuoden aikana on  moneen kertaan saanut kuulla, miten koiralle lukeminen on "se juttu", jolla varsinkin pojat saa houkuteltua kirjan ääreen. Ja poikia onkin käynyt tänä syksynä lukemassa enemmän kuin aikaisemmin. Hieno homma!

Tämän vuoden viimeisenä lukijana oli Julia, joka oli lukemassa Sylville jo toista kertaa. Alkutervehdysten jälkeen Sylvi asettautui kuuntelemaan, kun Julia luki kirjaa Juuson suuresta porkkanakisasta. Mäyräkoiralle tyypillisesti Sylvi on mestari asettautumaan makuulle pieneenkin tilaan - ja mitä lähemmäksi lukijaa pääsee, sen parempi. Nyt näytti löytyvän erityisen mieluinen asento, taisi kruunata koko työpäivän...


Kun työt oli tehty, Sylvi sai herkkuja, pääsi kavereiden kanssa lenkille - ja mikä parasta, saunaan.


Ja saunan jälkeen sohvalla loikoilikin sangen rento mäyräkoira, jo ihan lomatunnelmissa...



10 kommenttia:

  1. Ihanat <3 Tuosta tytöstä oikein loistaa lukemisen ilo! Ihana tunnelma kuvassa.

    VastaaPoista
  2. On sulla ollut kiva viimeinen työpäivä! Sinä ilmeisesti tykkäät saunomisesta. Minä en! En uskalla tulla saunan puolelle, kun siinä ennen on se pahuksen suihku, jossa kastuu.... Mukavaa lomaa toivottelee Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli! Ja löylyihin voi mennä ilman suihkuakin, kannattaa testata. On mukavan lämmintä :)

      Poista
  3. Tunnelma on todellakin saatu ikuistettua! Tyttäreni nautti pienenä kirjaston satutunneista äidin kanssa ja nyt lukemaan oppineena ekaluokkalaisena Sylvi Kepposelle lukeminen on päivän kohokohta. Julia kertoi, kuinka Sylvi lämmittää mukavasti vieressä ja sukka kostuu Sylvin hengityksestä :)Mukavaa joulun odotusta Sylville! T.Julia & mama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset Julialle ja mukavia jouluisia lukuhetkiä teille molemmille!

      Poista
  4. Polovitaeve on hyvä paekka:)Justiisa määräkoerammuotonen.
    Hyvä lopetus työvuuelle. Vuan kyllä minä vieläe ihmettelen tuota saanoo....ku sielähän kastuu, huiolokoosa!
    Oekeen hyvvee lommoo vuan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan mäyräkoiran mitoilla tehty tuo kuuntelupaikka, kyllä kelpasi keskittyä kuuntelemiseen. Mukavaa joulukuuta sinnekin päin Savoa!

      Poista
  5. Teilläkin siellä on siis poikia ollut lukijoina tavallista runsaammin. Aivan sama ilmiö on ollut täällä etelässä ja meidän kuunteluvuoroilla. Hyvä, että pojatkin innostuu kirjoista!

    Leppoisaa ja rentouttavaa lomaa kollegalle toivottaa Typy, sen pikkusisko ja emäntä

    VastaaPoista
  6. On kyllä hienoa, kun pojat innostuvat lukemaan. Ja lukevatkin sitten tosi hyviä kirjoja.
    Mukavaa joulun odotusta teille kaikille!

    VastaaPoista