maanantai 7. lokakuuta 2019

Kotiseuturetkeilyä Von Wrightin veljesten maisemissa


Viikonloppuna käytiin lähiretkeilemässä eli kierrettiin Haminalahden kulttuuripolku. Polku kulki von Wrightin veljesten maalausten maisemissa - hienoja maisemia edelleen, vaikka ovatkin hiukan ajan saatossa muuttuneet.




Reitti oli merkitty hyvin (metsologolla, totta kai) ja polku oli hyvässä kunnossa. Infotauluissa esiteltiin paikan historiaa ja kuvat kertoivat, miltä maisemat ennen olivat näyttäneet. Näköalapaikoilta oli jyrkät pudotukset alas, varoituskyltit ja suojaköydet eivät olleet turhan takia.

Polku kulki hetkellisesti maantien laitaa ja hakkuualueen läpi, mutta enimmäkseen onneksi ihan metsässä. Polun loppupäässä oli myös komeita kallioita ja luola, johon luolakoiran tietenkin piti päästä tutustumaan.



Edellisenä päivänä satanut lumi oli jo miltei ehtinyt sulaa pois, mutta paikoin oli vielä lumilaikkuja ja puissa lumikuorrutus. Loppumatkasta lumisade alkoi uudestaan, mutta ei se reippaita retkeilijöitä haitannut. Portaissa ja pitkoksilla piti kuitenkin olla varovainen, ettei askel lähtenyt lipsumaan.


Tämäkin retkikohde oli tutustumisen arvoinen. Mukavaa, kun omasta kotikaupungistakin löytyy vielä  uusia reittejä ja ennen näkemättömiä metsiä. .

4 kommenttia:

  1. Jupsista juu ihan jetsulleen, kyä onkin maalaukselliset maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Ei ihme, että veljesten luovuus kukoisti tuollaisissa maisemissa.

      Poista
  2. Me ollaan päätetty Palvelijattaren kanssa, että seuraavassa elämässä ollaan vaeltajia. Käydään nuorina ja vetreinä kaikki maan luonnonpuistot tutkimassa. Nyt vaan lekotellaan ja hiiviskellään kotinurkissa. Viihdytään kyllä näinkin, näillä vuosirenkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaiset suunnitelmat sekä tälle että tulevalle elämälle!

      Poista