lauantai 29. helmikuuta 2020

Lukukoira ja ministeri

Tänään lukukoira pääsi taas töihin. Ei ole kahta samanlaista työpäivää, mutta jotkut ovat syystä tai toisesta erityisempiä tai erikoisempia kuin toiset. Niin myös tämänpäiväinen lukusessio.


Kuten tavallista, lukemassa kävi sekä vanhoja tuttuja että ihan uusia lukijoita. Tuttujen lukijoiden kohdalla on hienoa huomata, miten lukeminen edistyy: aloittelevilla lukijoilla kirjaimet ja tavut tulevat tutuiksi ja isommat lukijat saavat luettua lukukerralla koko helppolukuisen kirjan loppuun asti.

Viimeisen lukijan aikana oveen koputettiin ja oven takana oli tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen seurueineen. Ministeri Kosonen oli käymässä Kuopiossa ja tutustumassa pääkirjaston uusittuun  lastenosastoon - ja halusi tavata myös lukukoiran... Onneksi ministeri kuitenkin ehti odottaa sen hetken, että lukija sai rauhassa lukea kirjansa loppuun.

Lukukoiran työpäivä päättyi siis varsin arvovaltaiseen kohtaamiseen. Kyllä kelpasi mäyräkoiran olla ministerin rapsuteltavana. Eikä ministeriä onneksi näyttänyt haittaavan, että mekon helmaan jäi muutama koirankarva muistoksi tapaamisesta Vuoden kuopiolaisen kanssa...

6 kommenttia:

  1. Sait arvoise vieraan, Sylvi. Ja toden totta, tuota iloa hurjalle määrälle ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Olipas ministeri onnekas, että sai tavata sinut, Sylvi! ;) :)

    VastaaPoista
  3. Toevottavasti ministerj ymmärti mitenkä arvokkaaseen seoraan piäsj! Ee varmaan monasti satu senkää kohalle tuommosta tappoomista :) Mitenkä nuo lukuhommat siltä taettu, osasko mitenkä elläätyvä tarinaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Iivari, ministeri oli oikein taitava lukija ja eläytyi luettavaan niin hyvin, että vaihtoi kirjan päähenkilön nimen Sylviksi! Oli siinä lukukoiralla ihmettelemistä.

      Poista