lauantai 2. toukokuuta 2020

Vappumarssia harjumaisemissa

Vappupäivänä lähdettiin pystykorvien kanssa retkeilemään Karttulan suuntaan Lintuniemen luonnonsuojelualueelle. Lintuniemi oli meille ihan uusi retkikohde, vaikka se on suht lyhyen ajomatkan päässä Kuopiosta.

Luonnonsuojelualue sijaitsee kapeassa nimessä, alueen halki kulkee parin kilometrin mittainen polku, joka päättyy niemennokkaan. Kapeimmassa kohdassa niemeä kengät taatusti kastuvat silloin, kun vesi on korkealla, nyt siitä selvisi kuivin jaloin. Polku oli helppokulkuinen, vaikka reitillä oli muutama kivikkoisempi kohta ja kaatuneet puunrungot antoivat haastetta fleksin kanssa kulkijalle.

Vapun kunniaksi liikkellä oli useampi porukka, mutta ruuhkaa ei ollut ja turvavälit säilyivät. Arkipäivänä niemessä saa todennäköisesti kuljeskella kaikessa rauhassa.

Ihan pian Saimakin jaksaa pidempiä reittejä, ja voidaan lähteä patikoimaan jonnekin helppokulkuiseen kansallispuistoon. Pienestä mäyräkoirasta kasvaa oiva retkikoira.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti