maanantai 9. marraskuuta 2020

Pakollisella koronalomalla

 


Koronapandemia on Kuopiossa edennyt kiihtymisvaiheeseen, joten kirjaston turvallisuusohjeet päivitettiin. Tartuntatautilääkärin ohjeistuksen mukaisesti myös lukukoiratoiminta laitettiin tauolle siihen asti, kunnes pandemia palaa takaisin perusvaiheeseen. Sylvi joutui siis uudestaan koronalomalle, mutta tämähän oli ihan odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Toivotaan, että kaikki nämä rajoitustoimet vaikuttavat ja palattaisiin pian takaisin perusvaiheeseen. 

Sylvin lauantaille sovittu työrupeama siis peruttiin, joten päätimme lähteä mökille. Vaikka Sylvi olisi mielellään lähtenyt kirjastolle ja töihin, ei mökkireissukaan ollut huono vaihtoehto. Lauantaina oli lämmintä lähes kymmenen astetta ja sisälläkin lämpeni nopeasti, kun puuhella alkoi alkusavustuksen jälkeen vetää. Koirat viihtyivät pihalla ja vähän käytiin metsässäkin. Ja kun ulkona alkoi pimentyä, koirat asettautuivat sohvalle eikä siitä ennen iltaulkoilua hirveästi liikahdettu mihinkään. Samoissa merkeissä sujui sunnuntaikin, illalla ajeltiin kotiin. Taas kerran mukava ja rento mökkiviikonloppu takanapäin, seuraava toivottavasti edessä parin viikon kuluttua. 



8 kommenttia:

  1. Ihana kuva onnellisista karvakuonoista!!

    VastaaPoista
  2. Läheisyys lämmittää. :) Harmi, että Sylvi joutui taas lomalle, mutta tämmöistä tämä aika nyt on... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista juu, mutta ei voi mitään. Katsotaan miten joulukuun lukuaikojen käy, ollaanko koko loppuvuosi lomalla.

      Poista
  3. Voe että mikä ihana kuva onnellisista mökkiläesistä :) Seon kurjoo ku se taati rupesj valtaatummaan tiälä Savossahhii. Jospa tuo raahottusj ku on nuita rajotuksija pistetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tautitilannetta seurataan... Nyt näyttäisi siltä, että rajoitukset toimivat, mutta tilannehan voi muuttua nopeasti. On tämä kyllä kummallista aikaa aina vaan.

      Poista
  4. Läheisyys lämmittää, muiskut teille kaikille. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmittää joo. Taisikin Hilmaa ulkoilun jälkeen vähän viluttaa, kun normaalisti ei ihan noin tiiviiseen kasaan muiden kanssa tule, hyvin kuitenkin viihtyi omassa kolossaan peiton alla.

      Poista