perjantai 28. toukokuuta 2021

Kesälomaa kohti

 Alkuvuosi oli lukukoiran työrintamalla suhteellisen rauhallista: lukuvastaanottoja voitiin kyllä pitää (hiukan harvennetusti), mutta tapahtumat ja luokkakäynnit olivat katkolla. Tässä kuussa pandemiatilanne oli jo niin maltillinen, että pystyttiin tapaamaan Neulamäen kirjastossa ekaluokkalaisia pieninä ryhminä. Oli tosi mukavaa tavata koululuokkia yli vuoden tauon jälkeen. 

Viime viikolla tehtiin myös vierailu paikalliseen metsäeskariin. Kaikki eskarilaiset olivat jo oppineet lukemaan, ja opettaja halusi palkita reippaat pikkuoppilaat lukukoiran vierailulla. Ei hullumpi idea. Ja samalla selvisi meillekin, mikä metsäesikoulu oikein on: esikoululaisilla on oma kota metsässä ja siellä ovat kaikki päivät kesät, talvet - kovimmilla pakkasilla kuulemma pannaan haalarit päälle ja hyvin tarkenee. Kodan keskellä on pieni kamina, jota nytkin koleana kevätpäivänä lämmitettiin. Kaikin puolin kotoisa paikka lukuhetkelle!

Tällaiseen työrupeamaan päättyi tämän kevään lukukoirahommat. Syksyllä jatketaan, mikäli korona ei taas riehaannu. Nyt kuono kohti kesäseikkailuja!

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta tuo metsäeskari. Tekisi hyvää itse kullekin olla välillä ihan eräretkellä, ilman ns. mukavuuksia, oikeiden elämysten keskellä. Lukukoiran vierailu oli varmasti parhaimpia palkintoja eskarilaisille!
    Leppoisaa kesälomaa, Sylvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme ihan vaikuttuneita tuosta metsäeskarista. Voisikohan työpaikoillekin järjestää tuollaisia metsäkonttoreita..?

      Poista
  2. Metsäeskari kuulostaa kivalta paikalta! :) Mukavaa kesälomaa lukukoiralle! Onneksi oli töitä tänä keväänä, että pääset lomalle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta - miten sitä olisi ollenkaan päässyt lomalle, jos ei välillä olisi ollut töitä!

      Poista
  3. Rentouttavaa, leppoisaa ja oikein kivaa kesälomaa kollegalle! Toivottavasti pääsemme molemmat syksyllä taas töihin.

    Hippu, Myttö ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ! Ja toivotaan tosiaan, että syksyllä kaikki lukukoirat pääsevät taas töihin. Lupaavalta näyttää.

      Poista