maanantai 17. lokakuuta 2022

Mökkiviikonloppu

 

Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin mökille. Ulkona oli hyvin syksyistä vaikkakin lämmintä ja illat pimenivät yllättävän nopeasti. Koirat viihtyivät pihalla silloin, kun ei satanut, ja Saima-raukka unohtui  vahingossa pihalle useammaksi tunniksi. Onneksi se ei kuitenkaan ollut päättänyt lähteä omille teilleen vaan löytyi rappusilta istumasta, kun ulko-ovi seuraavan kerran avattiin. Ja saunan löylyissä sai sitten lämmitellä ihan pitemmän kaavan mukaan.
 


Tämän viikonlopun teemana olivat kirjat ja kirjahyllyt. Mökille oli aiemmin tuotu perintökirjahylly ja sen kokoamiseen meni useampi tovi - hyllykkö ei ollut ihan Lundia-logiikalla pystytettävä. Mutta nyt hyllyt ovat paikoillaan ja odottavat, että saavat täytettä. Kirjojahan tässä huushollissa riittää. Muutoin keskityttiin lukemaan Savonia-kirjoja, nyt alkaa taas olla loppukirin aika. Onneksi ammattimainen lukukoira piti lukijalle seuraa ja lukeminen sujui vauhdikaasti.

Järveltä kuului useampaan kertaan joutsenten kailotusta ja onneksi kamera olemaan sopivasti ulottuvilla, kun parvi kokoontui lahdenpohjukkaamme. Parhaimmillaan joutsenia oli neljätoista, ja komea näky olikin hieno päätös syksyiselle mökkiviikonlopulle.



1 kommentti:

  1. Voi Saima-parka. :D Eikö hän mitään hoksannut itse sanoa, että on jäänyt ulkopuolelle? Ehkä ei niin iso hätä siellä vielä ollut? :)
    Hieno parvi joutsenia on ollut lahdellanne!

    VastaaPoista