perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kansallismaisemaa katsomassa Kolilla

Retkitiimi Mäyräkoirat ja Spitzi aloitti tämän vuoden kansallispuistoreissut Kolilta. Kun lähdimme liikkeelle, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta myöhemmin pilvistyi hiukan. Pakkasta oli sen verran, että takit olivat tarpeen mäyräkoirille, eikä seisoskelemaan voinut jäädä kovin pitkäksi aikaa.


Kuljimme Kolin laella olevaa polkua ja kiipesimme perinteisille näköalapaikoille Ukko-Kolille, Pahalle Kolille sekä Akka-Kolille. Ja kiipeäminen kannatti, sillä maisemat olivat todella hienot. Pielisen selkää ja vaaramaisemaa monesta eri suunnasta, ja tällä kelillä näki todella kauas.



Lunta oli Kolilla ainakin mäyräkoirien mittapuun mukaan ihan riittävästi. Vaikka poluilla oli viimeisimmän lumisateen jälkeen kulkenut useampikin, mäyräkoirat joutuivat välillä kahlaamaan, välillä loikkimaan hangessa, että pääsivät eteenpäin. Pahimmissa nousukohdissa Tyyne-parka hyytyi ihan kokonaan ja sitä piti kantaa. Tämä reitti ei tosiaan ollut esteetön eikä veteraaniystävällinen, mutta onneksi kantopalvelu pelasi.




Parin tunnin patikoinnin päätteeksi menimme luontokeskuksen kahvioon,  jonne myös koirat olivat tervetulleita. Mukavan retkipäivän kruunasivat kahvi ja maukkaat korvapuustit.

Retkitiimi kiittää. Tähän kansallismaisemaan palaamme uudelleen sulan maan aikaan!



4 kommenttia:

  1. Koreet on maisemat, kyl maar tual kelpaa tassutella. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeat on, sinne täytyy mennä uudestaan, kunhan on hiukan vähemmän lunta.

      Poista
  2. Retkitiimillä näyttää olleen mukava päivä komeissa Kolin maisemissa.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkeily on mukavaa, etenkin kun mukana on parhaat kaverit.

      Poista