sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Vaihdettiin huivia

 

Kuten tarkkasilmäiset ovat ehkä somekuvista huomanneet, Sylvi poseeraa tällä hetkellä punaisessa työhuivissa. Kennelliiton lukukoirat ovat edelleen koronatauolla, mutta koska AVI ja tartuntatautilääkäri vahvistivat, että Kuopiossa lukukoirahommia voi jatkaa, Sylvi palasi syyskuun alussa takaisin töihin. Vaikka Kennelliitto ei meidän töihinpaluuilmoitustamme kommentoinut, sovimme paikallisen lukukoiravastaavan kanssa, että Sylvi ei toistaiseksi käytä keltaista Kennelliiton lukukoirahuivia. Otimme siis käyttöön punaisen R.E.A.D-koirien huivin, jota Sylvi uransa alkuaikoina käytti.

Lauantaina Sylvi vietti Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää työn merkeissä, mikäs sen sopivampaa. Koronasta huolimatta lukukoiralle on tarvetta ja kysyntää, ja kaikki lukuajat oli jälleen varattu. Siinä missä Kennelliitto on laittanut koko Suomen lukukoiratoiminnan katkolle ainakin vuoden loppuun asti, me seuraamme paikallista pandemiatilannetta ja viranomaisohjeistusta ja toimimme niiden  mukaan. Toistaiseksi siis pienten lukijoiden tukena ja innostajana toimii punahuivinen Sylvi, Reading Education Assistance Dog from Kuopio, Finland. 





4 kommenttia:

  1. Hieno huivi! Kennelliitossa nukutaan, eivät ole ajan tasalla, varmaan vääntävät kättä vielä miten pitäisi ohjeistaa. Sylvi toimii ihan vastuullisesti ja oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kennelliitto niputtaa lukukoirat ja kaverikoirat samaan ohjeistukseen, vaikka ihan erilaisesta toiminnasta on kysymys. Mutta onneksi meillä on myös tämä R.E.A.D-huivi!

      Poista
  2. Ei värin väliä oo, kunhan vaan on...lukukoira ;) Pääasia vissiin on, että pääsee töihin, vai mitä Sylvi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Me jäädään tauolle sitten, kun paikalliset viranomaiset ohjeistavat niin. Muuten jäisi monen monta lukuhetkeä pitämättä.

      Poista