perjantai 24. tammikuuta 2020

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020

Tänäkin vuonna aiomme Sylvin kanssa suorittaa Pienen Helmet-lukuhaasteen. Edessä on siis monta mukavaa ja mielenkiintoista lukuhetkeä tämän listan kirjojen parissa:

1. Kirja on vanhempi kuin sinä
2. Iloinen kirja
3. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi
4. Kirjassa kohdataan pelkoja
5. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera
6. Kirjassa eksytään
7. Urheiluun liittyvä kirja
8. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli
9. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
10. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa
11. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta
12. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
13. Kirjassa ollaan saarella
14. Tulevaisuudesta kertova kirja
15. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
16. Kirjassa pelastetaan ihminen
17. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla
18. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa
19. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana
20. Tunnetun henkilön suosittelema kirja
21. Kirjassa lennetään
22. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
23. Kirjassa on isovanhempia
24. Vuonna 2020 julkaistu kirja
25. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Entiseen tapaan haasteen etenemistä voi seurata lukukoira Sylvin somessa. Haastetta ei tarvitse suorittaa numerojärjestyksessä, mutta lähdemme kuitenkin liikkeelle kohdasta yksi: kirja, joka on vanhempi kuin sinä.  Kirjaksi valitsimme JP Koskisen kirjan Kauhea Gabriel Hullo: tämä on tarina pienestä pojasta nimeltä Gabriel Hullo, jota ystävät ja aaveet kutsuvat Kaapoksi. Kirja on julkaistu vuonna 2011 eli vuotta ennen Sylvin syntymää.

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020 on siis korkattu ja mitä mainioimman kirjan parissa!


lauantai 18. tammikuuta 2020

Juhlahumua


Vuoden kuopiolaisella on ollut varsinainen juhlaviikko. Juhliminen aloitettiin viime viikonloppuna kavereiden kanssa metsäretkellä, retken jälkeen oli tarjolla herkkuja ja Sylville myös saunaa.

Maanantaina juhlittiin kirjastolla juhlakahvien ja -puheiden merkeissä. Juhlakalu sai uuden pannan pr-käyttöön, possunkorvia ja vähän täytekakkuakin.


Keskiviikkona oltiin vuoden ensimmäisissä tokotreeneissä - ja siellä vasta juhlittiinkin! Kuten koirakoulun opettaja Pirjo totesi, ei taida tulla samaa titteliä kenellekään toiselle koulun oppilaalle eli nyt oli aihetta juhlaan. Treenien aluksi siis nostimme juhlamaljan ja herkuttelimme. Myös koirat saivat omat herkkunsa, totta kai.


Juhlaviikon päätteeksi postipoika toi meille yllätyspaketin Edgard & Cooperilta. Sylvi ja kaverit osallistuivat innokkaasti paketin avaamiseen ja myös arvostivat sen sisältöä. Suurkiitos! Näiden eväiden ansioista arkeen palaaminenkin sujuu juhlavasti ja maukkaasti.



perjantai 10. tammikuuta 2020

Lukukoira Sylvi on Vuoden kuopiolainen!

Voi hyvä Sylvi, nyt on mahtavia uutisia! Lukukoira Sylvi voitti Kuopion kaupunkilehden ja Viikkosavon äänestyksen ja on nyt virallisesti Vuoden kuopiolainen 2019. Ääniä tuli ennätysmäärä ja Sylvi oli ylivoimainen suosikki - suurkiitokset siis kaikille äänestäneille!



Sylvin valintaa Vuoden kuopiolaiseksi perusteltiin mm. näin:

Sylvi on vaikuttanut lasten lukuharrastukseen antaen heille lahjan koko loppuiäksi. Loistavaa työtä. Koulumme oppilaista moni on käynyt lukemassa Sylville ja kertonut hyötyneensä siitä. 

Lukutaito maassamme rapistuu, Sylvi tekee hienoa työtä. Lisäksi eläinten läsnäolo ihmisten hyvinvointiin on tunnettu fakta. Lisäksi äänestän Sylviä, koska hän on mäyräkoira ja mäyräkoirat ovat parhaita. Hänestä olisi myös ainesta aina Hollywoodiin asti. 

Lukutaidon edistämisessä Sylvi on huippu! Hänen tärkeä tassunjälkensä tunnetaan laajalti kotimaassa ja myös kansainvälisesti. Jotkut jopa matkustavat kaukaa länsirannikolta Sylviä tapaamaan. Sitä paitsi Sylvi on ehdokkaista kaikkein söpöin!

Sylvi on lukemisen tukemisen rautainen ammattilainen - ja lukutaitoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. 

Lasten suuri suosikki. Innostaa ertyislastakin lukemaan ja kirjojen pariin. 

Lukukoira Sylvi on tärkeässä tehtävässä, ihana & positiivinen lukemisen lähettiläs.


Nyt on aihetta juhlaan. Ja mehän juhlimme!


lauantai 4. tammikuuta 2020

Kahden kansallispuistoreissun loma

Loman aikana ehdittiin tehdä peräti kaksi kansallispuistoretkeä. Ensimmäinen oli joulukahvitteluun ex tempore yhdistetty retki Leivonmäen kansallispuistoon,  kierrettiin Mäyränkierros vähän isommalla koiraporukalla. Kahdella ihmisellä oli sen verran puuhaa kymmenen koiranhihnan kanssa, että kuvia ei ehditty ottaa kuin yhden yhteisposeerauksen verran. Poseeraajat eivät ihan arvostaneet kosteahkossa lumessa istumista...


Lunta oli sen verran, että vaikka jonkinlainen polku olikin olemassa, piti Tyyneä välillä kantaa, että päästiin etenemään. Seniorisusikoirallakin meinasi vähän kunto loppua, se kun välttämättä halusi kulkea hangessa polun vieressä. Hämmästyttävän hyvin kulku kuitenkin sujui näin isolla porukalla eivätkä hihnatkaan menneet lopullisesti solmuun. Ja (onneksi) kohtasimme vain yhdet vastaantulijat, jotka totesivat: "Oho, onpas teitä monta!" - eivätkä taatusti edes ehtineet laskea, kuinka monta.

Vähän pienemmällä porukalla mentiin joulun jälkeen Sipoonkorven kansallispuistoon jo perinteiselle joululomaretkelle.  Tällä kertaa kierrettiin Kalkinpolttajan polku, sulassa maastossa ja auringonpaisteessa.


Viime vuonna käytiin siis yhteensä seitsemässä kansallispuistossa, Leivonmäellä kahteen kertaan. Vaikka kaikki metsäretket ovat mukavia, on kansallispuistoissa ihan oma tunnelmansa. Kunhan kevät koittaa, on kiikarissa taas uudet kohteet.