Asuuko meillä muka joku vanha koira?

 Uskottava se on, että ikinuori Hilma (13,5 vuotta) on alkanut tänä syksynä ikääntyä. Tässä laumassa on oletettu, että Hilman alkaisi osoittaa jotain vanhenemisen merkkejä aikaisintaan 15 vuoden iässä, mutta väärässä oltiin. Selvin merkki ikääntymisestä on se, että Hilma ei kuule enää kovinkaan hyvin (toki mäyräkoiralla on aina hiukan valikoiva kuulo tilanteesta riippuen...). Välillä on hiukan haastavaa löytää minikokoista mäyräkoiraa, joka ei kuule, kun sitä kutsutaan, mutta onneksi Saima fiksuna koirana ymmärsi ongelman vakavuuden ja kouluttautui ominpäin Hilman ikiomaksi kuulokoiraksi. Kun Hilmaa kutsutaan ruokatarjoilun odottaessa tai ulos lähdettäessä eikä koiraa näy, Saima käy etsimässä Hilman vilttien alta tai koiranpedin syvyyksistä. Ja sitten Hilma itsekin huomaa, mitä on tapahtumassa. Melko näppärää. Jos Hilmaan on näköyhteys, riittää, kun puhutaan KOVAA ja SELKEÄLLÄ ÄÄNELLÄ, mutta peittokerroksen läpi tai toiseen huoneeseen ei ääni enää selvästikään kuulu ilman kuulokoiran apua.

Normaalivalossa Hilma näkee edelleen hyvin, mutta pimeässä kulkiessa se alkaa selvästi jarrutella. Tutussa paikassa pimeys ei niin menoa haittaa, mutta jos lenkillä kuljetaan uutta, ihan pimeää reittiä, Hilman vauhti hidastuu (tosin muidenkin ehkä kannattaisi kulkea pimeässä varovaisemmin ja muistaa ottaa otsalamppu mukaan...). Mutta normaalivalossa ja vähän hämärässäkin Hilma pinkoo ihan niin kuin ennenkin eikä mikään lenkki ole liian pitkä. Toivotaan, että Hilma on tullut sukuunsa, eikä vauhti hiljene vielä muutamaan vuoteen.

Tupalajittelun tulos

Kirjastolla vietettiin tällä viikolla Harry Potter -viikkoa ja tarjolla oli kaikenlaista maagista ohjelmaa Potter-suunnistuksesta Rowling-paneelikeskusteluun. Yksi suosituimmista oli tupalajittelu, jota myös Sylvi pääsi testaamaan.

Somen puolella Sylville veikattiin Rohkelikko- ja Puuskupuh-tupaa, mutta lajitteluhattu päätti, että Sylvi kuuluisi Korpinkynsiin. Siviili-Sylvi voisikin hyvin olla Rohkelikko tai Puuskupuh, mutta lukukoiran roolissa kallistuu Korpinkynnen suuntaan, joka rakastaa lukemista, kirjastoa ja arvostaa kaikkia lukijoita sellaisina kuin ne ovat.

Jos koti-Sylvi on laumamme Rohkelikko, on Hilma puolestaan ilmiselvä Luihuinen: omaneduntavoittelija ja suuruudenhullu, intohimoinen ja kaikessa täysillä mukana (vaikka mieli voikin muuttua hetkessä päinvastaiseksi).  Saima taas on laumamme älykkö eli aito Korpinkynsi: nokkela, nopea oppimaan ja arvostaa älyllisiä haasteita. Saima myös mieluummin vetäytyy vanhojen tuttujen seuraan kuin tutustuu uusiin tyyppeihin.

Sylvi pääsi tupalajittelun varjolla käymään kirjastolla, kun muuten tällä viikolla ei olisi ollut lukukoiran hommia. Vähän kuin olisi töihin päässyt. Lukukoiran mielestä kirjasto on ihan paras paikka, koskaan ei tiedä, mihin seikkailuun päätyy.

Mökkiviikonloppu

 

Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin mökille. Ulkona oli hyvin syksyistä vaikkakin lämmintä ja illat pimenivät yllättävän nopeasti. Koirat viihtyivät pihalla silloin, kun ei satanut, ja Saima-raukka unohtui  vahingossa pihalle useammaksi tunniksi. Onneksi se ei kuitenkaan ollut päättänyt lähteä omille teilleen vaan löytyi rappusilta istumasta, kun ulko-ovi seuraavan kerran avattiin. Ja saunan löylyissä sai sitten lämmitellä ihan pitemmän kaavan mukaan.

 

Tämän viikonlopun teemana olivat kirjat ja kirjahyllyt. Mökille oli aiemmin tuotu perintökirjahylly ja sen kokoamiseen meni useampi tovi - hyllykkö ei ollut ihan Lundia-logiikalla pystytettävä. Mutta nyt hyllyt ovat paikoillaan ja odottavat, että saavat täytettä. Kirjojahan tässä huushollissa riittää. Muutoin keskityttiin lukemaan Savonia-kirjoja, nyt alkaa taas olla loppukirin aika. Onneksi ammattimainen lukukoira piti lukijalle seuraa ja lukeminen sujui vauhdikaasti.

Järveltä kuului useampaan kertaan joutsenten kailotusta ja onneksi kamera olemaan sopivasti ulottuvilla, kun parvi kokoontui lahdenpohjukkaamme. Parhaimmillaan joutsenia oli neljätoista, ja komea näky olikin hieno päätös syksyiselle mökkiviikonlopulle.