Joulutervehdys

 

                     Laumamme toivottaa rauhallista joulua ja onnekasta uutta vuotta teille kaikille.

Lukukoiran huoltopäivä

Parin kuukauden välein laumamme käy tapaamassa eläinfysioterapeutti Ninniä. Välillä luottofyssarimme tekee myös kotikäyntejä, jolloin käsittelyssä ovat mäyräkoirien lisäksi myös pystykorvat. Mitään isompia vaivoja ei koirilla ole onneksi ollut: sekä Hilmalla että Sylvillä on välillä huomattu lieviä jumeja selässä ja lannerangan alueella, ne saatu aina käsittelyn aikana kuntoon. 

Saima on osallistunut hierontasessioihin lähinnä sen takia, että saisi kokemusta vieraan ihmisen käsittelystä. Toistaiseksi fyssari on lähinnä ihastellut Saiman muskeleita, sillä kun on oikeasti aikamoiset lihakset sekä takajaloissa että etuosassa... 

Kun oma vuoro on ohi, voi rentoutua ja nukahtaa fyssarin jalan lähituntumaan... Hoitopäivänä ei pitkiä lenkkejä tehdä, mutta seuraavana päivänä kaikkien tassut nousevat entistäkin paremmin. 

Lukukoiran joululoma alkoi

Syksy on mennyt todella vauhdilla myös lukukoirahommissa. Lukuvastaanottoja on voitu pitää normaalisti, toki ohjaajalla on ollut maski naamalla ja lukijoita on ohjeistettu pesemään käsiä mennen tullen, mutta perumisia ei koronan takia ole ollut. Syksyn mittaan on tullut uusia lukijoita ja myös muutama keväältä tuttu lukija on käynyt Sylviä tapaamassa. Kaikki lukijat otetaan vastaan yhtä innokkaasti ja ammattimaisesti. 

Lauantaina oli tämän vuoden viimeinen lukuvastaanotto. Tammikuussa jatketaan taas ja silloin alkavat myös Lukukirjo-hankkeen työpajat Pyörön kirjastossa. Kalenteri kertoo, että on tulossa työntäyteinen kevät ja se on Sylvin mielestä ihan parasta. 

Mutta tässä välissä lomaillaan ja otetaan rennosti. Nyt tarkenee taas lenkkeillä, kun pakkaset lauhtuivat. Lukukoirankin pitää pysyä hyvässä kunnossa, että työnteko sujuu.

Hankehommat tältä syksyltä ohi

Lukukoiran syksy on ollut pitkästä aikaa työntäyteinen, kun omien lukuvastaanottojen lisäksi myös AVI:n rahoittaman Lukukirjo-hankkeen työpajat alkoivat. Nyt syksyllä pidettiin työpajoja Aurinkorinteen koulun eritysluokilla: jokaisella luokalla oli viisi työpajaa, joissa kolmessa oli Sylvi mukana.

Ensimmäisellä kerralla lukukoiralle lukemista vasta kokeiltiin ja etenkin ekaluokkalaisilla lukeminen oli vielä niin alussa, että heidän lukuhetkensä olivat hyvin lyhyitä. Mutta seuraavilla kerroilla päästiin jo hyvin vauhtiin ja etenkin isommat oppilaat lukivat jo todella pitkiä pätkiä keskittyneesti. Sylville lukeminen oli selvästi mieluisaa.

Aurinkorinne oli hankkeen pilottina, jotta voitiin kokeilla, miten työpajat toimivat erityisluokissa. Työpajojen vetäjä Riikkamaria saikin paljon hyviä ideoita, joita voi hyödyntää jatkossa. Heti ensimmäisellä kerralla kuultiin, miten hienoa on, että erityisluokille tarjotaan tällaista, ja olemme samaa mieltä: kirjavinkkaus ja lukemaan innostaminen ja kannustaminen on näissä luokissa eityisen tärkeää.

Meille Sylvin kanssa on tosi antoisaa, kun saamme tehdä yhteistyötä rautaisen sanataideammattilaisen kanssa: paljon puhetta lukemisen tärkeydestä, lukemaan innostamisesta, lastenkirjoista... Nyt syksyllä on nähty viikoittain, joulukuu pidetään taukoa ja tammikuussa jatketaan seuraavassa koulussa. Tuskin maltamme odottaa!

Marrasretki Tiilikkajärven kansallispuistoon

Pitkästä aikaa lähdettiin retkeilemään pystykorvien kanssa lähikansallispuistoomme Tiilikkaan. Retkipäivä oli harmaa, mutta maastossa oli yllättävän paljon värejä marraskuusta huolimatta. 

Uiton kierto Sammakkojärven ympäri on aina yhtä hieno pitkospuineen ja suomaisemineen. Evästauolle pistäydyttiin Venäjänhiekalle, kauan ei viitsitty koleassa säässä istuskella, mutta kahvikupillisen verran kuitenkin. Ja kolmen tunnin reippailun jälkeen olikin mukava ajella mökille lämmittämään saunaa. Kyllä retkeily on ihan parasta puuhaa. 

Savonia-lukukoira

Tämänvuotinen Savonia-kirjallisuusmaraton alkaa olla loppusuoralla. Raatilaisten lukulistalla oli vuoden mittaan reilut 90 kirjaa, mukana toki myös lastenkirjoja ja runoteoksia, mutta luettavaa oli silti aikamoinen määrä. Näin syksyllä lukutahti on kiihtynyt sitä mukaa, kun uutuuksia on ilmestynyt. Useampi viikonloppu on siis vietetty lukuretriitissä mökillä Savonia-kirjojen parissa, niin myös viime viikonloppu. 

Lukukoira osallistuu mielellään lukuhetkiin myös kotona, mutta silloin ei ihan koko aikaa jaksa skarpata. Onneksi vapaa-ajan lukemisten aikana saa välillä torkahtaakin. Mutta mukavaa on lukijan lukea silloinkin, kun seurana on nukkuva koira tai useampi. 

Vaikka Sylvillä ei Savonia-raadissa äänioikeutta olekaan, on siitä kolmen viime vuoden aikana tullut aikamoinen Savonia-kirjallisuuden asiantuntija. Lukukoirana Sylvi osaa arvostaa monenlaista kirjallisuutta eikä ole yhtäkään Savonia-kirjaa haukkunut.

Hankehommia

Torstaina Sylvi pääsi pitkästä aikaa hankehommiin. Lukukirjo-hanke on AVI:n rahoittama ja kirjaston yhteistyökumppanina on Sanataidekoulu Aapeli. Hankkeen tarkoituksena on innostaa ja kannustaa lukemaan etenkin niitä oppilaita, joille lukeminen on hankalaa. 

Hanke kestää peräti vuoden, ja sen aikana järjestetään sanataidetyöpajoja erityisluokkien oppilaille,  oppilaat pääsevät myös lukemaan Sylville. Nyt syksyllä käydään Aurinkorinteen koulussa ja ensi vuoden puolella jatketaan Pyörön koulussa, ensi syksyllä vuorossa on vielä naapurikoulumme eli Rajalan koulu. Työpajoja vetää Sanataidekoulu Aapelin Riikkamaria, joka on vanha tuttumme parin vuoden takaa Lukuloikkia Savossa -hankkeesta. Mukavaa tehdä yhteistyötä pitkästä aikaa!

Sylvi oli luokassa odotettu vieras. Ensimmäisessä työpajassa tutustuttiin toisiimme ja vähän kokeiltiin, millaista lukukoiralle lukeminen on. Kaikki pääsivät hyvin alkuun ja muutaman viikon kuluttua jatketaan. 

Tämä on todella hieno hanke ja on mielenkiintoista nähdä, saadaanko lukukipinä syttymään. Samalla tämä  on myös eräänlainen Sylvin lukukoirauran loppuhuipennus: kun hanke vuoden kuluttua päättyy, Sylvi alkaa olla sopivassa eläkeiässä. Mutta siitä ei työorientoituneelle lukukoiralle puhuta vielä pitkään aikaan...

Ratkottiin koirapakopeliä

Lauantaiaamuna hypättiin Sylvin ja Saiman kanssa junaan ja suunnattiin etelään. Tällä kertaa luvassa oli erikoisempaa ohjelmaa: mentäisiin ratkomaan koirapakopeliä! 

Sunnuntaina Team Saima suuntasi Nummelaan. Tämä siis oli ehdottomasti Saiman juttu; vaikka Sylvikin on noseworkiä kokeillut, niin Saima on nuuskijana ihan omaa luokkaansa. Saiman lisäksi tiimiimme kuului kolme ihmistä, joiden tehtävänä oli ratkoa vihjeet sitä mukaa, kun koira niitä löytää - ja tietenkin päästä pakohuoneesta sallitun ajan sisällä pois. 

Koska Saima on treenannut noseworkia eukalyptus-hydrolaatilla, tässä pakopelissä käytettiin hajuna eukaa, toinen mahdollisuus olisi ollut kongi. Kun koira ilmaisee hajupiilon, löytyy myös vihje, jolla ihmiset pääsevät pelissä eteenpäin. 

Saima oivalsi heti, mistä on kysymys, ja alkoi omalla rauhallisen varmalla tyylillään etsiä piiloja. Me ihmiset sitten seurasimme koiran etenemistä, etsimme vihjeet koiran osoittamista paikoista ja ennen kaikkea pähkäilimme tehtäviä. Tehtävät eivät olleet ihan helppoa, varsinkaan kun emme löytäneet yhtä vihjettä, vaikka Saima moneen kertaan kävi sitä ilmaisemassa. Olisi vaan pitänyt luottaa koiraan ja etsiä tarkemmin, eikä olettaa heti, että kyseessä oli virheilmaisu. Mutta kuinka ollakaan, Team Saima ratkaisi pakopelin hienosti 31 minuutissa! "Team Saima selvitti tehtävät huippuajalla ja taidolla. Jäätävän rauhallista ja taitavaa työtä. Oli kyllä koko tiimi iskussa, taitaa yhteistyö olla teillä kaikinpuolin hallussa" todettiin DOGescape-firman Facebook-sivulla.  

 

Koirapakopeli on kyllä mainio idea: nosework-harrastaja voi kokeilla jotain muutakin kuin treenejä ja kisoja, ja pakopeliporukkaan voi ottaa kavereita, jotka muuten eivät olisi koiraharrastuksissa mukana. Tiimissä kun tarvitaan tarkan kuonon lisäksi myös nokkelia päättelijöitä ja ennen kaikkea sujuvaa yhteistyötä. Team Saima ainakin  koukuttui heti ja aikoo testata seuraavaakin koirapakopeliä!  

Erilainen koulupäivä

Perjantaina tehtiin pitkästä, pitkästä aikaa kouluvierailu. Martti Ahtisaaren 4d-luokka kutsui Sylvin vierailulle - tai oikeastaan aikuiset kutsuivat, lapsille se oli yllätys. 

Lukuhetki järjestettiin koronaturvallisesti ulkona: rannalla vähän matkan päässä koululta. Kyllä oli hienot puiteet, kun aurinkokin paistoi lämpimästi!

Sillä aikaa kun yksi ryhmä kerrallaan oli lukuvuorossa, muut tekivät viereisellä kentällä hiekasta Sylvi-taidetta. Ja tosi hienoja näköispatsaita syntyikin: Sylvillä oli rekvisiittana kirja, ruokakuppi, vesikuppi, herkkuja, puruluu - ja jopa kissakaverikin. Sylvi kävi tutkimassa tarkkaan jokaisen taideteoksen ja kun sen lopuksi piti valita mieluisin, se totesi, että kaikki olivat ihan parhaita.

Lukuhetken ja taidetuokion jälkeen vielä rapsuteltiin Sylviä ja syötiin eväät. Siinäpä oli resepti kaikinpuolin hienoon koulupäivään, joka taatusti muistetaan!

                                             Kuvat: Helena Grönqvist, Martti Ahtisaaren koulu

Viikonlopun suurlauma

Viikko sitten matkattiin etelään koiranhoitopestiin. Ensimmäinen pysähdyspaikka etelässä oli eläinlääkäriasema, missä Hilmaa tutkittiin toistuvien aamumahanpurujen ja lisääntyneen juomisen vuoksi. Vatsa ultrattiin, verta tutkittiin ja lopputuloksena aloitettiin lääkitys sappivaivoihin. Onneksi muutokset sapessa ovat vielä hyvin lieviä ja lääkityskin näyttäisi purevan. 

Anivarhain seuraavana aamuna talon ihmisväki ja yksi suursnautseri lähtivät reissuun ja me loput jäimme viettämään viikonloppua suurlaumana: kuusi mäyräkoiraa, yksi kääpiösnautseri ja yksi suursnautseri. 

Tällä porukalla viikonloppu kului nopeasti. Koirat viihtyivät pihalla ja kerran päivässä käytiin laumalenkillä. Sen lisäksi Saiman ja Ti-Ti -pennun kanssa käytiin kaupunkikävelyllä ja syömässä  joenrannassa jäätelöä - melkein kuin olisi ollut kesä ja loma.

Lauantaina saatiin vielä toinenkin pentu kylään: pikku-Minni tuli leikkimään siksi aikaa, kun emäntänsä kävi naapuritallilla. Pennuilla oli vauhti päällä ja terävistä hampaista saivat muutkin välillä osuutensa. Minni oli varsinkin aluksi alakynnessä, mutta leikin jatkuessa sekin pääsi näyttämään kykynsä. 

Vaikka huushollissa oli useampia petejä, oli yksi selvästi muita mieluisampi ja siihen asettauduttiin porukalla. Onneksi pedissä oli myös vierasvaraa. Pedin oletettu omistaja eli suursnautseri tyytyi kohteliaana herrasmiehenä nukkumaan kovalla lattialla...

 

Sunnuntai-iltana palattiin kotiin. Vaikka porukassa viihdyttiin, oli laumaelämä selvästi normaalia uuvuttavampaa ja alkuviikko meni kaikilla toipuessa. Mutta seuraavaa reissua odotellaan jo.

Arki alkoi

Kesälomareissujen jälkeen palattiin arkeen ja töihin. Koronarajoituksia on lievennetty sen verran, että vaikka kiihtymisvaiheessa ollaan, lukukoiran vastaanottoja saa pitää, mikä on tosi hieno asia. Syksyn aikataulu on suunniteltu ja varauksiakin on jo tullut reippaasti. Kyllä lukukoiraa tarvitaan.

Ensimmäisen hektisen työviikon jälkeen mentiin viikonlopuksi mökille. Sää suosi, koirat viihtyivät pitkiä aikoja pihalla ja sisälläkin hakeuduttiin aurinkoläikkään. Mutta vaikka aurinko paistoi lämpimästi, syksyn tuntua oli jo ilmassa. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan, kaikenlaisia suunnitelmia on jo...

Mäyräkoira-snautserilauma liikkellä

Viikko sitten sunnuntaina autoon pakkautui kuusi mäyräkoiraa, yksi kääpiösnautseri, kaksi suursnautseria ja kaksi ihmistä rinkkoineeen, suuntana tällä kertaa Syöte. 

Lomaviikko alkoi sateisissa merkeissä, mutta se ei ainakaan koiria hirveästi hidastanut. Välillä kastuttiin, mutta välillä oli myös kuivempia pätkiä, niin että voitiin ottaa kamera esiin. Märät mäyräkoirat eivät hirveästi arvostaneet ryhmäposeeraamista....

Viikon aikana ehdittiin kulkea lähes kaikki Syötteen alueen päiväpatikkareitit. Välillä polkut kulkivat vanhassa naavakuusikossa, välillä soilla, välillä vaaran rinnettä ylösalas. Löydettiin myös meille erinomaisesti sopiva taukopaikka: Koiratupa.

Kun sää alkoi kirkastua, kavuttiin Syötteen kansallispuiston korkeimmalle vaaralle Pyhitykselle.

Sieltä avautuivatkin tämän reissun komeimmat näköalat. 

Vaikka porukassa oli suurta ja pientä, nuorta ja vanhaa, niin kaikki tulivat toimeen keskenään eikä mitään ongelmia tullut. Kun päivät patikoitiin, mökissä oli illalla sangen tyytyväistä porukkaa. 

Tällä kertaa retkiporukan nuorin oli vain kolmen kuukauden ikäinen kääpiömäyräkoira. Hiukan mietitytti etukäteen, miten reissu sujuu pennun kanssa, mutta kaikki meni oikein hyvin. Tästä pennusta kasvaa taatusti reipas retkikoira!

Merta ja hiekkadyynejä eli retkeilyä Hailuodossa

Laumamme kesäloma jatkuu: sunnuntaina pakattiin auto ja lähdettiin pystykorvien kanssa kohti Hailuotoa, suunnitelmissa  muutama päivä retkeilyä majakka- ja merimaisemissa.

Tulopäivä meni lähinnä matkantekoon ja majoittumiseen, mutta maanantaina päästiin kunnolla liikkeelle ja kierrettiin Hannuksenlammen retkeilyreitti (8 km). Välillä kuljettiin polulla, välillä pitkospuilla, välillä hiekkatiellä, välillä hiekkadyyneillä. Reitin varrella oli laavu, jonka nuotiopaikalle pysähdyttiin juomaan kahvit (siellä myös kohdattiin ainoat vastaantulevat retkeilijät).  Sitten taas jatkettiin matkaa. Reitti yllätti monipuolisuudellaan: kahdeksikon muotoiseen kierrokseen mahtui niin merenrantaa, jäkäläkankaita kuin kosteikkojakin.

Seuraavana päivänä lähdettiin Keskiniemen Pookille. Reittikuvaus lupaili vähän jotain muuta, mutta todellisuudessa Pookille käveltiin 7,5 km edestakaisin hiekkatietä pitkin (Sunijärven retkeilyreitti). Ja Hailuodolla hiekkatie on todellakin hiekkaa, tuulisimmilla kohdilla hiekkaa oli kinokseksi asti. Tietä tuntui riittävän loputtomasti - ja sitten ihan yhtäkkiä Pooki näkyi ja oltiin perillä. Pookin edustalla avautuva maisema oli todella hieno, ja tuulinen sää teki siitä vielä vaikuttavamman. Voi vain kuvitella, millaista saarella syysmyrskyjen aikaan...

Keskiviikkona ennen kotimatkaa käytiin vielä pikkulenkillä Hyypänmäellä. Hyypänmäki on parin kilometrin mittainen hiekkaharju ja myös Hailuodon korkein kohta. Ensimmäinen ja viimeinen kerta koko reissun aikana, kun kuljettiin ylämäkeen. 

Kaikin puolin hieno reissu jälleen kerran tällä porukalla. Ainoa miinus oli, että vasta paluumatkalla kuulimme saarella asustelevasta lapinkoira Hailuodon Murusta. Harmi, että emme Murua tavanneet, mutta nythän meillä on hyvä syy palata. 

Kiitos Hailuoto ja näkemiin!