sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Hankehommat tältä syksyltä ohi

Lukukoiran syksy on ollut pitkästä aikaa työntäyteinen, kun omien lukuvastaanottojen lisäksi myös AVI:n rahoittaman Lukukirjo-hankkeen työpajat alkoivat. Nyt syksyllä pidettiin työpajoja Aurinkorinteen koulun eritysluokilla: jokaisella luokalla oli viisi työpajaa, joissa kolmessa oli Sylvi mukana.

Ensimmäisellä kerralla lukukoiralle lukemista vasta kokeiltiin ja etenkin ekaluokkalaisilla lukeminen oli vielä niin alussa, että heidän lukuhetkensä olivat hyvin lyhyitä. Mutta seuraavilla kerroilla päästiin jo hyvin vauhtiin ja etenkin isommat oppilaat lukivat jo todella pitkiä pätkiä keskittyneesti. Sylville lukeminen oli selvästi mieluisaa.


Aurinkorinne oli hankkeen pilottina, jotta voitiin kokeilla, miten työpajat toimivat erityisluokissa. Työpajojen vetäjä Riikkamaria saikin paljon hyviä ideoita, joita voi hyödyntää jatkossa. Heti ensimmäisellä kerralla kuultiin, miten hienoa on, että erityisluokille tarjotaan tällaista, ja olemme samaa mieltä: kirjavinkkaus ja lukemaan innostaminen ja kannustaminen on näissä luokissa eityisen tärkeää.

Meille Sylvin kanssa on tosi antoisaa, kun saamme tehdä yhteistyötä rautaisen sanataideammattilaisen kanssa: paljon puhetta lukemisen tärkeydestä, lukemaan innostamisesta, lastenkirjoista... Nyt syksyllä on nähty viikoittain, joulukuu pidetään taukoa ja tammikuussa jatketaan seuraavassa koulussa. Tuskin maltamme odottaa!

perjantai 12. marraskuuta 2021

Marrasretki Tiilikkajärven kansallispuistoon

Pitkästä aikaa lähdettiin retkeilemään pystykorvien kanssa lähikansallispuistoomme Tiilikkaan. Retkipäivä oli harmaa, mutta maastossa oli yllättävän paljon värejä marraskuusta huolimatta. 

Uiton kierto Sammakkojärven ympäri on aina yhtä hieno pitkospuineen ja suomaisemineen. Evästauolle pistäydyttiin Venäjänhiekalle, kauan ei viitsitty koleassa säässä istuskella, mutta kahvikupillisen verran kuitenkin. Ja kolmen tunnin reippailun jälkeen olikin mukava ajella mökille lämmittämään saunaa. Kyllä retkeily on ihan parasta puuhaa.