maanantai 25. maaliskuuta 2019

Koiranhoitoa ja -huoltoa

Jotta laumamme ei ihan mökkihöperöityisi, vietimme reilun viikon eteläisessä Suomessa koiranhoitopestissä. Erakoita toki olimme sielläkin, mutta maisemat sentään vaihtuivat, ja laumassa oli muutama kuono enemmän. 

Metsässä oli paikoin jo ihan lumetonta. Kevät tulee! Viikon aikana pihakin ehti sulaa niin, että pihavahdit tarkenivat hyvin istuskella päivystämässä.



Etelänreissuun kuului myös koirien vuosihuoltoa: koko lauma kävi hovilääkärinsä luona putsauttamassa hampaansa ja Tyyne myös sappi- ja cushing-kontrolliverikokeissa. Mitään ihmeempää ei onneksi löytynyt; tällä kertaa ei poistettu keneltäkään yhtään hammasta ja Tyynen  lääkityskin näyttäisi olevan kohdillaan. Toivottavasti näillä huoltotoimenpiteillä pärjätään taas vuosi eteenpäin.


Kaiken kaikkiaan viikko kului hyvin rennoissa tunnelmissa. Iltaisin luettiin dekkareita ja eräät kuorsasivat tyytyväisinä. Ja kun isäntäväki palasi kotiin, me taas kerran pakkasimme kipsumme ja kampsumme ja lähdimme junaan. Sen pituinen se reissu.



tiistai 12. maaliskuuta 2019

"Onko se ihan pentu?"

Lähes päivittäin joku vastaantulija kysyy, onko Hilma pentu, ja kysyjälle vastataan, että ei ole, on se jo ihan aikuinen.  Ja tänään Hilma täyttää täydet kymmenen vuotta! Sitä ei kyllä kukaan uskoisi.

Ikinuori Hilma ei ole vuosien saatossa ikääntynyt, vauhtia ja virtaa riittää (jos niin vain haluaa). Huonojen hampaiden takia Hilma käy eläinlääkärissä kerran parissa vuodessa, mutta muita vaivoja ei ole ikäkään tuonut.

Pieni (2,7 kg) suuri koira on laittanut lähipiirin suursnautserit ja saksanpaimenkoirat kuriin, ja Hilman hallinnoima muriseva peitto on pelotellut monet koirat niin, etteivät uskalla sohvaa lähestyä, vaikkei peiton alla olisikaan sillä kertaa ketään. Ihmisiä sen sijaan Hilma vetää puoleensa, missä tahansa liikumme - voi sitä ihastelun määrää, kun pieni koira pyörii väkkäränä eikä meinaa nahoissaan pysyä. Naapuruston mummomagneetti numero yksi on myös hoitanut tärkeää saattohoitokoiran virkaa. Hilmasta on moneksi!

(Kuva: Suvi Pitkänen)


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kansallismaisemaa katsomassa Kolilla

Retkitiimi Mäyräkoirat ja Spitzi aloitti tämän vuoden kansallispuistoreissut Kolilta. Kun lähdimme liikkeelle, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta myöhemmin pilvistyi hiukan. Pakkasta oli sen verran, että takit olivat tarpeen mäyräkoirille, eikä seisoskelemaan voinut jäädä kovin pitkäksi aikaa.


Kuljimme Kolin laella olevaa polkua ja kiipesimme perinteisille näköalapaikoille Ukko-Kolille, Pahalle Kolille sekä Akka-Kolille. Ja kiipeäminen kannatti, sillä maisemat olivat todella hienot. Pielisen selkää ja vaaramaisemaa monesta eri suunnasta, ja tällä kelillä näki todella kauas.



Lunta oli Kolilla ainakin mäyräkoirien mittapuun mukaan ihan riittävästi. Vaikka poluilla oli viimeisimmän lumisateen jälkeen kulkenut useampikin, mäyräkoirat joutuivat välillä kahlaamaan, välillä loikkimaan hangessa, että pääsivät eteenpäin. Pahimmissa nousukohdissa Tyyne-parka hyytyi ihan kokonaan ja sitä piti kantaa. Tämä reitti ei tosiaan ollut esteetön eikä veteraaniystävällinen, mutta onneksi kantopalvelu pelasi.




Parin tunnin patikoinnin päätteeksi menimme luontokeskuksen kahvioon,  jonne myös koirat olivat tervetulleita. Mukavan retkipäivän kruunasivat kahvi ja maukkaat korvapuustit.

Retkitiimi kiittää. Tähän kansallismaisemaan palaamme uudelleen sulan maan aikaan!



tiistai 5. maaliskuuta 2019

Maalla on mukavaa!

Mökkikausi avattiin tänä vuonna heti maaliskuun alussa - ja kiitos vuorotteluvapaan, nyt ei tarvinnutkaan viikonlopun päätteeksi kiirehtiä takaisin kaupunkiin ja töihin. Luksusta koko laumalle.

Mökkipäiviin on mahtunut auringonpaistetta, sakeaa lumipyryä ja kunnon yöpakkasiakin. Koirille on tarjolla välillä hankikantoa ja välillä umpihankea. Heikosta jäätilanteesta on varoiteltu sen verran, että emme uskaltautuneet hiihtämään järvenselälle, mutta rannan tuntumassa kyllä on kuljettu. Hilma ja Sylvi pinkovat lenkillä aikamoista vauhtia edestakaisin, Tyyne kulkee porukan viimeisenä suorinta reittiä, ja jos sitä ei vahdita ja hoputeta, se yrittää vaivihkaa kääntyä takaisin. 

Tänä talvena kauriit eivät näköjään ole viihtyneet mökin pihapiirissä. Eli kun riistasta ei  ole näköhavaintoa, Sylvikin saa tulla ja mennä ilman sen kummempaa valvontaa. Pelkät jänikset jäljet eivät (onneksi) kiinnosta niin paljoa, että niiden tekijää lähdettäisiin ominpäin etsiskelemään.

Suunnitelmissa on, että seuraavan puolen vuoden aikana olisimme enemmän maalla kuin kaupungissa. Ei liene yllätys, että kaikki laumamme jäsenet kannattavat suunnitelmaa lämpimästi. Kyllä mökkielämä aina kaupunkiolot voittaa.










lauantai 23. helmikuuta 2019

Vierailtiin Pohjois-Savon opistolla

Pohjois-Savon opistolla on parhaillaan menossa vuoden kestävä eläintenkouluttajalinja, jolla opiskellaan eläinten käsittelyä ja hoitoa sekä eri eläinlajien kouluttamista. Koululla käy kurssin aikana kaikenkarvaisia vieraita, ja myös Sylvi pyydettiin vierailulle kertomaan lukukoiran koulutuksesta ja työstä.

Heti luokkaan saavuttaessa huomattiin, että kyse tosiaan on eläntenkoulutuslinjasta: luokassa oli ihmisten lisäksi myös lintuja ja gerbiilejä.  Mäyräkoiran mielestä siis todella mahtava paikka! Etenkin neitokakadut kiinnostivat Sylviä, mutta koska ne eivät olleet saamastaan huomiosta ihan yhtä innostuneita, viriteltiin häkin alaosaan lisäsuoja. Sen jälkeen Sylvikin malttoi keskittyä edustustehtäväänsä.

Päivä aloitettiin kertomalla, mitä lukukoiratoiminta on ja millainen koira sopii lukukoiraksi. Sen jälkeen puhuttiin lukukoirien koulutuksesta ja siitä,  mitä kaikkea lukukoiran (ja ohjaajan) olisi hyvä osata. Opiskelijoita tietysti kiinnosti myös se, miksi juuri Sylvistä tuli lukukoira ja miten se koulutettiin. Kerrottiin myös mäyräkoirista yleensä ja meidän laumastamme erityisesti.

Lukukoira pääsi myös tutustumaan opiston kirjastoon - totta kai -  ja poseeraamaan siellä digitaidelinjalaisille. Vaikka Sylvi onkin tottunut kuvauksiin, oli hiukan haastavaa, kun kamerat räpsivät monesta suunnasta eikä tiennyt, mihin suuntaan olisi pitänyt katsoa. Välillä piti poseerata lukijan kanssa, välillä kirjahyllyn edessä, välillä otettiin ryhmäkuvia... Onneksi oli myös herkkuja tarjolla!

Ja tuskin olimme ehtineet kotiin, kun sähköpostiin jo tuli ensimmäiset kuvat, joita mekin saamme käyttää.

Kiitokset kaikille mukavasta ja mielenkiintoisesta päivästä. Sylvi olisi heti valmis tulemaan eläintenkouluttajakurssille, etenkin jos pääsisi kouluttamaan muutamaa siivekästä...





(Kuvat: Olli Punto)