perjantai 17. elokuuta 2018

Joko pääsisi töihin?

Sylvi haaveilee jo töihinpaluusta.  Melkein kolmen kuukauden kesäloma on ahkeralle lukukoiralle selvästikin ihan liian pitkä - ja ainakin tällaisena hellekesänä, kun lenkkien ja muun aktiivisuuden kanssa on ollut vähän niin ja näin. Mutta ensi viikolla työt taas alkavat: entiseen tapaan lukuvastaanottoja pidetään sekä pääkirjastolla että Jynkän lähikirjastossa, ja onpa jo muutama edustuskeikkakin tiedossa. Hyvä homma.


Neljän ja puolen vuoden työkokemuksella Sylvi on jo niin ammattilainen, ettei sen tarvitse töihinpaluuseen erityisemmin valmistautua. Lomaturkki täytyy käydä trimmaajalla siistimässä, mutta sen verran oli parturiin jonoa, että ensimmäisellä lukuvastaanotolla ollaan vielä kesäkuosissa.

Lukukoiran ohjaaja valmistautuu alkavaan työrupeamaan hiukan enemmän. Vaikka monet lapset tuovatkin oman kirjan tullessaan, osa valitsee luettavaa vasta paikan päällä. Ja silloin täytyy olla tarjontaa monenlaisille ja eritasoisille lukijoille. Syksyn lastenkirjauutuuksia on siis jo lainattu iso pino ja niitä lueskellaan iltapuhteena. Lukuhuoneeseen tulee tarjolle uutuuksia mutta myös vanhoja suosikkeja. Tarvitaan tarinoita tavuviivoilla ja ilman, suuraakkosilla ja selkokielellä ja toki myös joitakin sarjakuvia. Suursuosikit eli Makkara-kirjat kuuluvat vakituiseen kokoelmaan. Valinnan varaa siis on, ja tarvittaessa Sylvi auttaa sopivan kirjan löytymisessä.

Ihan pian päästään lukuhommiin, mukavaa kirjasyksyä kaikille!

maanantai 13. elokuuta 2018

Retkikohteena Raesärkät

Lauantaina lähdettiin pitkästä aikaa retkeilemään, suuntana Pohjois-Karjala ja Raesärkät. Lämmintä oli hiukan enemmän kuin mitä ennuste lupaili (+24), mutta onneksi tuuli vilvoitti, ja reitin varrella olevissa lammissa ja järvissä saattoi juottaa ja uittaa koiria. Ja hienosta kelistä huolimatta saatiin kulkea ihan kaikessa rauhassa: nuotiopaikalla olevan vanhemman pariskunnan lisäksi tuli vastaan vain polkujuoksija koirineen ja yksi saksalaisseurue.


Raesärkät on mukava, helppokulkuinen päiväretkikohde kumpuilevassa harjumaastossa. Reitti kulkee ensin vanhaa kärrypolkua pitkin ja kapenee sitten poluksi. Harjulta voi ihailla kauniita lampia, soita, jäkäläkangasta ja järvimaisemaa - tällä kertaa myös täysin sinistä taivasta. Kyllä kelpasi kulkea. Edestakainen reitti oli yhteensä reilut yhdeksän kilometriä, kahvitaukoineen meillä meni nelisen tuntia. Tyynen takia vauhti oli maltillinen, vaikka seniori pistikin reippaasti tassua toisen eteen.






Helteiden aikana retket (ja kävelylenkitkin) jäivät minimiin, joten nyt oli erityisen mukavaa päästä taas hiukan patikoimaan. Toivotaan tulevalle syksylle hyviä retkikelejä ja uusia kiintoisia retkikohteita!



torstai 9. elokuuta 2018

Kissavahteina

Mökkilaumamme kesäkissan emäntä ja isäntä lähtivät viikoksi reissuun, joten me lupauduimme kissavahdeiksi. Vaikka Marlena-kissa ja mäyräkoirat ovat tavanneet joka kesä jo kuuden vuoden ajan, mitään sydänystäviä niistä ei ole tullut. Mutta onneksi yhteiselo kuitenkin sujuu rauhallisesti ilman kynsiä tai hampaita: jos polulla kohdataan, molemmat osapuolet väistävät, ja sisätiloissa ollaan sopuisasti. Kiinnostavin ja paras asia kissassa mäyräkoirien mielestä on edelleen kissanruoka - mikä onni, että kissa ei syö kuppiaan koskaan ihan tyhjäksi vaan jättää armollisesti jämät koirille!


Kissan olemuksesta saattoi kyllä hyvin päätellä, ettei se juurikaan arvostanut tältä henkilökunnalta saamaansa palvelua. Pahinta oli yhteismajoitus mäyräkoirien kanssa - onneksi sentään oli edes eri sängyt. Huoneen toiselta laidalta luotiin melko synkkiä katseita koirien suuntaan, mutta sen suurempia mielenilmauksia ei onneksi järjestetty.

Kissaparan kiusaksi hoitoviikolle sattui vielä muutama ukkoskuurokin. Koirat eivät ukkosen paukkeesta piittaa, mutta Marlena meni sängyn alle piiloon eikä tullut pois, vaikka kuinka houkuteltiin. Taisi palautua lapsuuden Irene-hirmumyrsky mieleen... Mutta heti kun ukkonen oli ohi, Marlena tuli sängyn alta pois, ravisteli vähän itseään ja hyppäsi ruokakupille vaatimaan tarjoilua. Nopea palautuminen järkytyksestä, onneksi.

Ei Marlenan viikko kuitenkaan ihan kurjuutta ollut, ihan tyytyväiseltä se vaikutti paistatellessaan päivää kuistin kaiteella tai haistellessaan myyrien jälkiä ruohikossa. Mutta kyllä se silti oli onnellinen, kun oma lauma vihdoin palasi. Voi sitä kehräyksen määrää. Se, joka väittää, että kissat eivät kiinny ihmisiin, on totisesti väärässä.



maanantai 6. elokuuta 2018

Helteistä saarielämää

Susikoira Sannin ja cavalier Tuitun vieraina saaressa vierähtikin peräti kuusi päivää. Lomailu helteessä oli hyvin minimalista: lukemista, varjossa loikoilua ja uimista. Saunan lämmittämistä ei voinut edes ajatella. Koirat siirtyivät ihmisten mukana varjopaikasta toiseen ja välillä järveen, toiset uivat vapaaehtoisesti, toiset pakotettuina. Niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin ymmärsivät siestan tärkeyden.








Saaressa oleili meidän lisäksemme myös hiukan piikikkäämpi otus: siili. Hetkellisesti se kuljeskeli ihmisten perässä, mutta onneksi kuitenkin pysyi poissa mäyräkoirien näköpiiristä. Tosin saari on niin pieni, että koirat olisivat helposti siilin löytäneet, mutta ilmeisesti helteessä ei edes siilijahti kiinnostanut. Parempi niin.


Tänä kesänä ehdimme saareen siis peräti kaksi kertaa. Kiitämme ja kumarramme - ja palaamme toivottavasti taas ensi kesänä!



tiistai 31. heinäkuuta 2018

Veneajelulla

Kun muuten ei oikein jaksa näillä heltellä liikahtaa, saarilauma päätti lähteä veneajelulle. Vettä mukaan, märät pyyhkeet koirien niskaan viilentämään ja menoksi. Koirillekin venereissu taisi olla ihan mieluista aktiviteettia, sai ihailla maisemia ja  haistella uusia tuulia. Eräillä korvat lepattivat hiukan enemmän kuin toisilla.