Retkeiltiin Pyhä-Häkin ikimetsissä

Retkitiimi mäyräkoirat ja pystykorvat lähti taas viikonloppuna liikkeelle, tällä kertaa suunnattiin Pyhä-Häkin kansallispuistoon. Kotajärven polku (6,5 km) vei kulkijat todella hienoon aarniometsään, jossa ihailtavaa ja ihmeteltävää riitti: jyhkeitä ikihonkia, palokoroja, keloja ja liekoja. Ihan oikeaa metsää!

Kansallispuiston kuuluisuus on nyttemmin jo kelottunut Vanha iso puu, jolla on ympärysmittaa peräti 288 cm. Uusi iso puu, joka edelleen kasvaa, on sekin jo 378-vuotias petäjävanhus. Aikamoisia puita.

Reitin loppupuolella kuljettiin suolla. Syksyn värit eivät olleet vielä parhaimmillaan, mutta siitä huolimatta suomaisema oli hieno. Ja pitkospuilla kävely ilahduttaa aina. Tiimin nuorin ei tosin pitkospuita arvostanut vaan sukelteli välillä kuono edellä suohon. Miksi suotta pitää käpäliä kuivina, kun sen sijaan voi räiskyttää suovettä muidenkin päälle.

Vaikka poluilla olikin paikoin kivia ja juurakoita, maasto oli niin helppokulkuista, että seniori-Tyynekin pysyi hyvin vauhdissa mukana. Pikku porokoiralle puolestaan tämä oli ensimmäinen kansallispuistoretki, ja se oli niin innoissaan, että tuskin nahoissan pysyi. Oli niin paljon kaikkea jännittävää, ettei fleksi meinannut mitenkään riittää... Ihme kyllä hihnat menivät säntäilyissä vain muutaman kerran solmuun. Reitin loppupuolella onnistuttiin jopa saaman koko lauma yhteiskuvaan. Hilmaa ei kuvassa näy, koska se lomailee edelleen Etelä-Suomessa. Saatiin siis kerrankin pitää kunnon kahvitauko ilman kaniinimäyräkoiran taholta kuuluvaa paheksuntaa ja hoputusta. Hämmentävää.

Kahdeksan parran viikonloppu

Viikonloppu vietettiin sangen parrakkaissa merkeissä suursnautseri-kääpiösnautseri-kääpiömäyräkoira-kaniinimäyräkoiralaumassa. Sylvin ja Hilman kakkosomistaja lähti reissuun, joten me viihdytimme laumaa perjantaista sunnuntaihin.

Voisi kuvitella, että kahdeksan parran porukassa olisi aikamoinen kaaos, mutta hämmästyttävän nopeasti kaikki taas sopeutuivat laajennettuun laumaan. Sylvi, Hilma ja Tyyne muistivat heti, missä niiden omat paikat ovat ruoka-aikaan ja missä järjestyksessä tarjoilu pelaa. Samoin laumalenkillä jokainen tiesi oman paikkansa eikä hihnojakaan saatu solmuun (varmuuden vuoksi tosin lenkkeiltiin kahdessa erässä). Sohvalla vallitsi sopu ja yksi parratonkin mahtui sekaan.

Suursnautsereilla on ihan oma sielunelämänsä ja huumorintajunsa. Nuorempi musta haki ominpäin lehtipinosta Riiseni-lehden ja asetteli sen sängyn päälle odottamaan lukijaa - ehkä se halusi vihjaista koiranhoitajalle, että kannattaisi vähän paremminkin tutustua rotuun. Vanhempi suursnautseri puolestaan yritti lauantaiaamuna tulla herättämään jo aamuseitsemältä ja kun sille ilmoitettiin, että vielä ei ole aamiaisaika, se vastasi kumealla bassolla: "HÖH!" ja rymisteli takaisin sohvalle nukkumaan.

Sunnuntaina matkattiin Sylvin kanssa kotiin, ja Tyyne ja Hilma jäivät vielä joksikin aikaa lomailemaan Etelä-Suomeen. Mutta ei Sylvikään ehdi kauan kotona oleilla, heti alkuviikosta se pääsee kyläilemään pystykorvien luokse, kun omistaja lähtee työmatkalle. Ja pystykorvien luona on aina tarjolla monenlaista toimintaa, Sylvi arvostaa!

Mäyräkoiria ja syksyn värejä

Metsässä on nyt niin komeat värit, että piti taas pyytää hovikuvaaja Suvi mukaan lenkkipolulle. Mäyräkoirat miltei katosivat korkeaan varvikkoon, mutta ainakin mustat nappikuonot näkyvät. Ja Hilman hörökorva, totta kai.

Lukukoirahommien alkamisen kunniaksi Sylvi sai poseerata myös kirjojen kanssa. Huhut kertovat, että syksyiselle lukukoirapinssille olisi kysyntää.

(Kuvat: Suvi Pitkänen)

Elokuun lukumaraton

Osallistuimme viikonloppuna Yöpöydän kirjat -blogin Niinan emännöimään lukumaratoniin.  Lukumaratonin ideana on lukea niin paljon kuin ehtii 24 tunnin aikana, mutta mistään vakavamielisestä kisasta ei ole kyse: jokainen osallistuja lukee niin paljon kuin mukavalta tuntuu ja muilta hommiltaan ehtii. Meille tämä oli jo kolmas maraton eli kohta ollaan hommassa ihan konkareita.

Aloitimme Sylvin kanssa lukemisen lauantaina illansuussa. Maratonille valitsimme lastenkirjauutuuksia, jotka olivat jo hetken odotelleet lukemattomien pinossa. Kevyttä ja viihdyttävää lukemista, huumoria ja vähän seikkailuja sekaan.

Ensimmäisenä maratonkirjana oli Ponku, Peetu ja Kalle Kolttonen (111 s.). Olimme jo odotelleet, että Ponku-kirjoihin tulisi jatkoa, ja Sylviä tietenkin kiinnosti, mitä lukukoirakollega Ponkulle kuuluu. Ja nyt kuuluikin aika hurjaa: Ponku joutui dognappauksen uhriksi!

Seuraavana kirjana oli Anna ja Elvis häähumussa (124 s.).  Kirjassa oli mummoenergiaa, vauhdikasta menoa ja vähän someasiaakin. Teksti oli niin sujuvaa, että kirja tuli luettua miltei huomaamatta.

Illalla aloitettiin vielä Lontoon kuninkaalliset kanit: Suuri timanttiryöstö (195 s.) ja sillä jatkettiin  maratonia seuraavana aamuna. Kaniinien tarinasta on menossa jo kolmas osa ja toivottavasti jatkoa vielä seuraa.  Jostain syystä kirjoista näistä tulee mieleen vanha klassikkosarja Vompelit, vaikka kaniinit ja vompelit ovat ihan erilaisia otuksia. Pitäisikin lukea Vompelit taas uudestaan.

Kuninkaallisten kaniinien jälkeen oli vuorossa suomalaista seikkailua: Geoetsivät ja koulun kummitus (149 s). Kaikkia geoetsiväkirjoja ei olla luettu, mutta nyt taas tiedetään, mitä etsiville kuuluu.

Maratonin loppukiri aloitettiin tutustumalla Salmanterin Terttuun ja minimerirosvoihin, mutta se ei kokonaan mahtunut 24 tuntiin.  Ja pinon alimmaisin Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä jäi kokonaan lukematta, eli hiukan yläkanttiin arvioitiin luettavan määrä. 

Kiitokset Yöpöydän kirjat -blogille maratonin järjestämisestä, oli taas mukavaa osallistua. Vaikka viikonloppuna oli kaikenlaista muutakin puuhaa, maratonin ansiosta tuli luettua yllättävän paljon.  Kaikkia luettuja voidaan suositella Sylvin lukijoille tai vaikka koko perheelle ääneen luettavaksi. Välillä aikuisenkin kannattaa tarttua lastenkirjaan.

Shanghailaiset vieraat tapasivat lukukoiran

Tämän syksyn työt alkoivat kansainvälisissä merkeissä. Sylvi pääsi nimittäin edustamaan ihan virallisesti: Kuopiossa vierailulla olevan Shanghai Pundongin delegaation ohjelmassa oli tapaaminen lukukoiran kanssa. Vieraat olivat Kuopiossa tutustumassa kirjaston eri toimintamuotoihin, joten myös Sylvi haluttiin paikalle, ja sehän oli lukukoiralle suuri kunnia.

Shanghailaisille kerrottiin lukukoiratoiminnasta sekä lukukoiran kouluttamisesta ja työnkuvasta. Vieraat kuuntelivat kiinnostuneina ja kyselivät kaikenlaista. Turhan tärkeitä tai virallisia ei oltu, vaan yksi herroista jopa kaappasi Sylvin syliinsä ja alkoi lukea sille kiinankielistä lastenkirjaa. Ja Sylvi tietysti palkitsi lukijan nuolaisemalla tämän poskea.

Näissä hiukan erikoisemmissa tunnelmissa alkoivat lukukoiran työt tänä syksynä. Sylvin mielestä oli tietenkin ihanaa päästä pitkästä aikaa kirjastolle ja hommiin. Kyllä lukukoiran työ on ihan parasta!