perjantai 27. lokakuuta 2017

maanantai 23. lokakuuta 2017

Lukumaratonia jälleen

Ensimmäinen lukumaratonimme oli niin mukava kokemus, että päätimme Sylvin kanssa osallistua toiseenkin. Ja kun silmään sattui sopivasti myös Halloween-lukuhaaste, päätettiin yhdistää nämä kaksi asiaa.


Aloitimme maratontaipaleen  lauantai-iltana kevyesti verrytellen eli helppolukuisilla kirjoilla. Ensimmäisenä kirjana oli itseoikeutetusti Makkara kummitustalossa, joka on yksi Sylvin lukuvastaanottojen kestosuosikeista. Miksiköhän...? Maailmassa on kaikenlaisia koiria, mutta vain yksi koira on hyvin, hyvin pitkä ja hyvin, hyvin matala ja yhtä pyöreä kuin makkara.

Makkara-kirjalla päästiin jo hyvin kummitusjuttujen makuun ja jatkoa seurasi: Yökoulu ja kadonnut opettaja (zombeja ja vampyyreita), Kummitusperhe Kammoset koulutiellä (kummittelua ja luusoppaa), Viola ja kauhun hetket (aaveita ja kummitustaloja) sekä Kauheaa keppostelua (halloweenhirviöitä ja noitia).


Lukumaratonin paras ja nostalgisin kirja oli Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri. Koukutumme välittömästi Antonin ja Rydiger-vampyyrin yhteisiin seikkailuihin ja voi olla, että joudumme lukemaan jatko-osatkin. Ainakin sen kakkososan, joka on tuossa samassa niteessä.

Viimeisenä luimme Ada Gootti -sarjan ensimmäisen osan: Ada Gootti ja hiiren haamu. Keskittymiskyky alkoi ehkä jo hieman herpaantua: tarina oli ihan ok, mutta ei sen enempää. Kirjassa oli runsaasti viitteitä kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaan, mikä lisäsi mielenkiintoa, mutta juoni ei ainakaan tällä kertaa vienyt mukanaan. Plussaa tuli kuvituksesta (kirjailijan itsensä tekemä) sekä Jaana Kapari-Jatan suomennoksesta.

Lukumaratonin saldo siis siis seitsemän kirjaa, joista viisi helppolukuisia. Mukavasti päästiin kummitusten ja aaveiden makuun, tämän enempää ei tarvitse halloweenhumua ollakaan.

Ja voi olla, että osallistutaan vielä syksyn kolmannellekin maratonille, näihin jää helposti koukkuun...


perjantai 20. lokakuuta 2017

Sylvi ja pehmoeläimet

Sylvi pääsi testaamaan, miten uuden omatoimikirjaston käyttö sujuu lukukoiralta. Kirjastosta löytyi kaikenlaista kiinnostavaa, mutta parasta oli, kun pääsi lukemaan yhdessä pehmoeläinten kanssa!
Ja tämä kaikki tietenkin tallennettiin videoksi, olkaa hyvä:

tiistai 17. lokakuuta 2017

Ilosta tulee isona kuntoutuskoira!

Koiratuttavapiirimme uusin tulokas on labradorinnoutajanarttu Ilo. Ilo on nyt neljän kuukauden ikäinen, täynnä virtaa, elämäniloa ja ystävällisyyttä niin kuin vain pieni labradorinnoutaja voi olla. Mäyräkoirien seurassa pieni pentu tosin näytti suorastaan jättiläiseltä... Nuoresta iästään huolimatta Ilo tietää jo tulevan ammattinsa: siitä tulee isona kuntoutuskoira!



Aikanaan kuntoutuskoira Ilo alkaa toimia fysioterapeuttiemäntänsä Suvin apulaisena. Kuntoutuskoiran tehtävänä on motivoida kuntoutujaa erilaisin tempuin: se voi hakea palloa tai hernepussia, työntää kuonolla jumppapalloa, tasapainoilla tasapainotyynyillä tms. Koira voi lenkittää kuntoutujaa tai olla esimerkiksi harjattavana. Kuntoutuskoiran avulla fysioterapeutti voi myös saada paremman suhteen asiakkaaseen: monelle on helpompaa lähestyä koiraa kuin ihmistä, ja kun koiran kanssa on päästy alkuun, myös ihmisen kanssa kommunikointi sujuu helpommin. Muistisairaille kuntoutuskoira voi toimia myös tärkeänä apurina tuomalla mieleen erilaisia muistoja, ja parhaimmillaan se jopa mahdollistaa kävelyn tai puhumisen.

Vielä ei ole päätetty, minkä kohderyhmän kanssa Ilo alkaa kuntoutuskoirana työskennellä, nyt vasta selvitellään eri vaihtoehtoja. Ensimmäisen vuoden ajan se opettelee ihan vain koiran perustaitoja ja tottelevaisuutta, tutustuu erilaisiin ihmisiin, kulkuneuvoihin ja paikkoihin sekä hankkii mahdollisimman monipuolisia kokemuksia.

Ilon vauhdikasta elämää voi seurata Facebookissa: Karjakon Fantastista Menoa.


(Kuvat: Suvi Pitkänen)

perjantai 13. lokakuuta 2017

Pitkät on puut Pisalla...

Viime viikonloppuna käytiin patikoimassa Pisalla. Edellisestä kerrasta taisi olla jo yli vuosi, joten jo oli aikakin käydä katsomassa, mitä syksyiselle Pisalle kuului.

Pisan kierto (8,5 km) on mukavan vaihteleva reitti: välillä kuljettiin keskellä vanhaa metsää, välillä ylitettiin pitkospuilla soista maastoa. Pieni pätkä mentiin metsäautotietä pitkin ja matkan varrella oli yksi lampikin, Iso Pisanlampi.






Reitin loppupuoli puolestaan oli kivikkoa ja jyrkännettä eli aikamoista kapuamista. Matkan varrella oli myös Pirunkellari, jonka edustalla luolakoiran piti tietenkin käydä poseeraamassa.


Pisan kierto ei ole ihan helppokulkuinen reitti: korkeuseroja on jonkin verran ja paikoin polulla on isoja kiviä. Hankalimmissa kohdissa on apuna kaiteet ja metalliset ritiläportaat (mäyräkoirat joko kulkivat portaiden vierestä tai matkasivat sylissä). Lisäksi tällä reissulla pitkospuut, kivet ja juuret olivat sateen jäljiltä liukkaita, joten välillä piti kulkea todella varovasti ja jalkoihinsa katsoen.

Kun vihdoin saapuu Pisan huipulle, pääsee ihailemaan hienoa maisemaa. Näköalatorni oli uusittu sitten viime käynnin: vanhan puisen tornin paikalla oli metallinen rakennelma, joka oli edeltäjäänsä korkeampi ja myös vakaampi. Vaikka sää oli pilvinen, näkyi tornista kauas, ja tämän syksyn hienot ruskavärit tekivät maisemasta erityisen komean.



Ja lukukoira saattoi taas siteerata Kalevalaa:
”Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla."

maanantai 9. lokakuuta 2017

Maakuntamatkailua

Perjantaina harrastettiin Sylvin kanssa hiukan maakuntamatkailua. Keiteleellä järjestettiin koko päivän kestävä Valojen ilta -tapahtuma ja paikalle pyydettiin vierailevaksi tähdeksi myös Sylvi.


Alunperin suunnitelmana oli, että pienimmät alakoululaiset saisivat lukea Sylville, mutta yllättäin kävikin niin, että koko koulu halusi tulla tapaamaan lukukoiraa. Unohdettiin siis lukeminen ja sen sijaan tavattiin kirjaston Taidegalleriassa peräjälkeen kaikki luokat ja kerrottiin kaikenlaista Sylvistä ja lukukoiran työstä.

Varsinkin pienimmät koululaiset olivat innokkaita kyselijöitä: montako sisarusta Sylvillä on (kolme), mitä kaikkea Sylvi harrastaa (mm. lenkkeilyä, retkeilyä ja mökkeilyä), osaako Sylvi puhua (ei ainakaan vielä...), minkälaisista kirjoista Sylvi tykkää (ihan kaikenlaisista, pääasia että luetaan!), haukuuko Sylvi (vapaa-ajalla joo mutta töissä ei), tekeekö Sylvi tuhmuuksia (eipä oikeastaan...), milloin on Sylvin syntymäpäivä ja saako se synttärikakkua (toukokuussa; kakkua ei ole tähän mennessä ollut, mutta nyt saatiin vinkkejä siitä, millainen kakku olisi hyvä). Tärkein kysymys taisi kuitenkin jokaisessa luokassa olla: saako sitä silittää?

Oppilaita puolestaan pyydettiin arvaamaan, montako kirjaa Sylville on luettu. Veikkauksia tuli muutamasta kymmenestä useampaan tuhanteen. Ihan tarkkaa kirjamäärää ei olla laskettu, mutta lukukertojen perusteella voi kokonaismääräksi arvioida 400-500 kirjaa. Kyllä muuten lasten silmät laajenivat hämmästyksestä. Ei mikään turha koira heillä vieraana!

Tällä reissulla ei siis ehditty lukemaan, mutta alustavasti lupailtiin, että Sylvi voisi tehdä uuden vierailun keväällä. Silloin ainakin pienimmät koululaiset pääsisivät lukuhommiin. Ja taisi lukukoiran tapaaminen innostaa ainakin joitakuita kokeilemaan, millaista olisi lukea kotona ääneen omalle koiralle.

Kiitokset keiteleläisille mukavasta päivästä, toivottavasti nähdään uudestaan!