perjantai 11. maaliskuuta 2016

Lukukeikkoja ja avoimia ovia

Tällä viikolla on lukukoiran työtahti vain kiihtynyt... Kuopiossa vietettiin hiihtolomaa, mutta Sylvi ei ehtinyt lomailemaan, päinvastoin.

Lukukoira on viime aikoina laajentanut reviiriään: viime viikolla kävimme Karttulassa ja nyt tiistaina teimme visiitin Jynkän lähikirjastoon. Kirjaston kahvihuoneeseen oli tehty mukava lukusoppi, ja kirjaston henkilökunta oli mainostanut Sylviä niin tehokkaasti, että kaikki tarjolla olevat lukuajat oli varattu ennakkoon,  ja saatiin vielä yksi bonuslukijakin. Vauhdissa olivat sekä Etsiväkoira että Tatu ja Patu ja muutama muukin sankari. Parituntinen kului taas lukuhommissa oikein mukavasti - voi olla, että Jynkän lähikirjastoonkin palataan vielä...


Keskiviikkona oli vuorossa hiihtolomaviikon perinne:  avoimet ovet lukukoiran huoneessa. Olimme Sylvin kanssa muutaman tunnin ajan  kertomassa lukukoiratoiminnasta; väkeä riitti, ja innokkaimmat rapsuttelijat kävivät tapaamassa Sylviä useampaankin kertaan.

Ja vielä torstainakin Sylvi pääsi hommiin - vuorossa oli ihan tavallinen lukuvastaanotto. Työintoa riitti normaaliin tapaan, vaikka olikin jo kolmas työpäivä putkeen. Ei voi kuin ihailla Sylvin asennetta!

Mutta nyt viikonlopun viettoon. Oikein rentoa loppuviikkoa kaikille!




12 kommenttia:

  1. Ihan mahotonta menoa, Sylvi. Varo, ettei iske burn out, vaikka kyllä minä uskon, että osaat relatakin. Minä olen ihan puhki jo tunnin lukukeikan jälkeen, mutta ehkä se johtuu kokemattomuudesta.
    Ja saa nähdä, miten huomenna käy, kun meillä on täällä omassa kirjastossa Koira kirjastossa -päivä, ja me olemme Jirin kanssa paikalla koko nelituntisen. Toivomme tietenkin, että kirjastoon tulisi oikein monta mukavaa tyttökoiraa, erityisesti se mäyräkoira Mirkku, jonka siellä kerran jo tapasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira kirjastossa -päivä kuulostaa hienolta! Varmaan aikamoista hulinaa ja hännänheilutusta :)

      Poista
  2. Että sinä olet suloinen, Sylvi! Ei mikään ihme, että kaikki haluavat sinua rapsutella ja sinulle lukea. Ja on sulla kyllä mahtava tuo unikaverikin. Minullakin oli yhtä iso karhu, mutta se jotenkin mystisesti katosi. Oli kuulemma vuosien kuluessa puhkirakastettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhu on oikeastaan lauman vanhimman eli Tyynen Karhu, mutta muutkin saavat välillä sitä lainata. Tyyne on suuri Karhujen Ystävä, muut ihan amatöörejä siinä hommassa...

      Poista
  3. Sinulla on kyllä hyvä asenne työntekoa kohtaan, josta moni voisi kyllä ottaa opikseen. Tuo iso nalle näyttää tosi hauskalta kaverilta!

    VastaaPoista
  4. Hienoa Sylvi :) Ja kyllähän sitä jaksaa monta työvuoroa, kun välillä lepuuttaa nallen kanssa leppoisasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, välillä pitää levätä, että jaksaa taas. Onneksi palautuminen käy sangen nopeasti ja sitten ollaan taas valmiita uusiin puuhiin!

      Poista
  5. Kylläpä sulla pitää kiirettä, murunen, mut on se kyl hianoo, että sä jaat läheisyyttää sekä lämpöö ja innostat piäniä lukijoita. Muiskut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä on piisannut, mutta nyt lomaillaan pääsiäisen yli. Toivotaan hyviä lenkkeilykelejä!

      Poista
  6. Sinulla on ollut kyllä työntäyteinen viikko. Mutta hienosti siitä selvisit, ammattilaisen rutiinilla. Työn iloa jatkoonkin toivottaa kollegasi sekä sen pikkusisko!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hommaa on riittänyt, mutta mukavaa on ollut ihan koko ajan. Nyt sitten huilitaan vähän aikaa ja mietitään ihan muita kuin työasioita :)

      Poista