torstai 29. joulukuuta 2016

Mikä on parasta joululomassa?

Joululomaa on vietetty jo lähes kaksi viikkoa eteläisessä Suomessa, perinteisesti joulukoira Tuitun seurassa. Etelän musta joulu ei ole meitä haitannut, lumesta saadaan (nauttia) ihan tarpeeksi, kunhan taas palaamme Kuopioon.

Lomasta on nautittu monella tapaa. Tyynen mielestä parasta lomailua on se, ettei tarvitse lähteä remmilenkeille vaan saa nukkua kaiket päivät sohvalla ja mennä ulos vain silloin, kun itse haluaa. Eli ei kovin monta kertaa päivässä, mutta seniorille suotakoon omanlaisensa loma...


Hilman paras joululahja oli se, ettei jokavuotisessa hammastarkastuksessa poistettu yhtään hammasta. Puruluita, Dentastixejä ja lampaankorvia on siis saanut jäystää muun porukan kanssa ihan normaalisti. Vaikka Hilmakin mieluusti majailee peittojen alla, lenkille lähteminen on aina yhtä ihanaa - ja parasta on, kun voi kiihtyä ja hoputtaa hitaampia lähtijöitä juoksemalla edestakaisin. Valitettavasti Hilma pitää myös äänitehosteista...


Sylvi alkaa olla sitä mieltä, että lomailu ja laiskottelu saisivat pikkuhiljaa riittää. Aika tylsää, kun ei ole lukukoirailua eikä koirakoulua ja lenkillekin pääsee vain kerran päivässä. Onneksi sentään alettiin harjoitella uusia temppuja! Naksutin on Sylvin paras kaveri - heti Tuitun jälkeen. Ja aikanaan paljastetaan myös se, mitä lukukoira puuhaa iPadin kanssa...


Tuitun mielestä joululoman huippuhetki oli se, kun paras kaveri Sylvi (laumoineen) saapui. Metsäspanieli on myös arvostanut sitä, että on päässyt joka päivä metsään haistelemaan kauriiden ja muiden kulkijoiden hajuja. Kuono maahan, viuhkahäntä pystyyn ja taas mennään! Ja metsälenkin jälkeen nukuttaa ihanasti ja voi kuorsata niin, että talo raikaa. Kuorsauskisassa cavalier päihittää mäyräkoirat mennen tullen, edes Tyyne ei kykene samoihin volyymeihin, vaikka lahjakas kuorsaaja onkin.


Lomailu jatkuu näissä merkeissä vielä uudenvuoden yli, alkuviikolla palataan kotiin ja arkeen. Edessä uusi vuosi ja uudet metkut, pysykäähän kuulolla.

Rauhallista (ja raketitonta) vuodenvaihdetta sekä mukavaa vuotta 2017 kaikille!

14 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar29. joulukuuta 2016 klo 21.42

    Huippukivalta vaikuttaa teidän loppuvuosi! Hih, vai on Sylvi Kaunokaisella tapana vähän kuorsailla? Sellaista sattuu. Taitaa olla yksi rotuominaisuuksista sekin ;)
    Erittäin hauskaa ja onnellista vuodenvaihdetta teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuorsausta kuuluu useamman mäyräkoiran suunnalta, etenkin vauhdikkaan päivän jälkeen. Rotuominaisuus juu :)

      Poista
  2. Mukavaa, että kaikki teidän laumasta on saanut nauttia lomasta omalla tavallaan!
    Hyvää uutta vuotta teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen oli taatusti lomaan tyytyväinen. Nyt sitten yritetään tottua arkeen ja pakkasiin...

      Poista
  3. Reipasta uutta vuotta 2017 teijän koko laumalle ja miljoonaziljoona muiskua teijän sulokuonoille!

    VastaaPoista
  4. Onpas teillä ollut mukava joululoma! Mä kyllä toivon huomiseksi niitä raketteja. Niiden perässä on niin mukava juosta pitkin kyliä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku joka tykkää raketeista, wow. Toivottavasti niitä sitten oli riittävästi!

      Poista
  5. Ompa mahtava jooluloma sielä! Kyllä työ ootta sittä ihanija kaekki <3
    Mahtavan hyvvee uutta vuotta koko porukalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa oli - ja nyt vain voi muistella etelän lämmintä joulua...

      Poista
  6. Lomalla on mukava rentoutua!
    Hyvää uutta vuotta teille kaikille!
    -Elli-

    VastaaPoista