sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Lukuhaaste: kirjassa harrastetaan

Mökkiviikonloppuun ja suomen kielen päivään sopii mainiosti Timo Parvelan ja Pasi Pitkäsen
Paten kalastuskirja. Kesän kalareissuja odotellessa piti jo ottaa kalastusvälineitä esiin aitan uumenista!


Paten kalastuskirjassa lähdetään kalaan Norjaan asti. Paten ja isän mukaan lähtevät myös isän kaveri Risto ja tämän tytär Senja. Aluksi Patea harmittaa, kun koira pitää jättää kotiin, jotta joku Senja mahtuisi autoon, mutta yhteisten seikkailujen myötä takapenkkiläisetkin ystävystyvät.

Kirjassa paitsi kalastetaan, myös ratkotaan ikivanhan kirjan arvoitusta (lukukoira arvostaa!):  Miksi kirjan lopusta puuttuu sivuja? Kerrotaanko kirjassa, millaisen saaliin perässä isät oikeasti Norjaan asti tulivat? Onko merihirviöitä olemassa? Ja kuka onkaan kapteeni Hahab?

Paten kalastuskirja on kirjoitettu koukuttavasti (sic.), ja kuvitus on myös mitä mainioin. Sylvi suosittelee tätä kirjaa sekä tytöille että pojille.

1 kommentti: