maanantai 22. huhtikuuta 2019

Talvisempi Tiilikkajärven kansallispuisto

Laumamme on kovasti odotellut, että lumet sulaisivat ja päästäisiin taas retkeilemään. Ja viikonloppuna sitten lähdettiin katsomaan, miltä kevään tulo Tiilikkajärven kansallispuistossa näyttää.


Lähdimme liikkeelle heti aamulla, koska arvelimme, että Tiilikassa on vielä lunta ihan reippaasti, ja halusimme hyödyntää aamun hankikantoa. Viisas päätös, lunta oli yllättävän paljon!

Kiersimme reitin vastapäivään eli aloitimme suo-osuuksilta. Hanki kantoi erinomaisesti sekä koiria että ihmisiä, lumikenkäilijät olivat viitoittaneet meille tien ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Varsinaista retkeilyn juhlaa!

         



Lumen määrä vaihteli todella paljon, harjun laella ja rannoissa oli jo lähes lumettomia pätkiä. Reitin puolivälin jälkeen matkanteko hiukan muuttui, kun lunta oli paikoin lähes polveen asti eikä hankikantoa enää juurikaan ollut. Välillä humpsahdettiin hankeen ihan kunnolla. Kenkiin meni lunta, ja hangen kova reuna teki sääriin komeita mustelmia. Ja koska talvireitti meni hiukan eri kohdasta kuin sulan ajan polku, onnistuimme jopa vähän eksymään ja  tarpomaan kilometrin verran ylimääräistä...

Koirille onneksi hankikanto riitti eli ne eivät joutuneet kahlaamaan. Vain Tyyne alkoi lumisimmissa kohdissa hiukan hyytyä, mutta onneksi kantoapua oli tarjolla ja seniorikin selvisi retkestä kunnialla.




Ajoittaisen umpihangessa tarpomisen takia reitin kiertämiseen meni nyt hiukan normaalia kauemmin eli nelisen tuntia. Patikoinnin päätyttyä vaihdettiin litimärät sukat ja kengät kuiviin, paluumatkalla poikettiin ostamaan herkkuja ja pikkuhiljaa umpihankiosuuskin alkoi jo vähän naurattaa. Ja kuinka ollakaan, retkitiimimme alkoi jo miettiä, mikä olisi seuraava kansallispuistokohteemme...


6 kommenttia:

  1. No jo on ollut upea retki! Hienot kuvat. Varmaan uni maittoi kaikille tuollaisen reippailun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava retki jälleen kerran. Ja kun vielä illalla pääsi mökillä saunaan, ei sen jälkeen unta tarvinnut odotella...

      Poista
  2. Upeat maisemat! Harmi, että välillä kenkään meni vähän lunta, mutta kevät on sillä tavalla arvaamaton, ettei aina tiedä, milloin mitäkin on vastassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiilikkajärvi on hieno paikka kaikkina vuodenaikoina. Näin talvisena sitä ei aiemmin oltu nähtykään.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä! Oli hienot maisemat ja auringonpaistettakin riitti ylenmäärin.

      Poista