tiistai 12. huhtikuuta 2022

Lukuviikko oli lukemisen juhlaa!

 

 

Viime viikko oli valtakunnallinen Lukuviikko, joten lukukoirallakin oli normaalia enemmän puuhaa. Viikko aloitettiin Lukukirjo-hankkeen merkeissä Pyörön kirjastossa. Niin kuin arvattiinkin, eka-tokaluokkalaisten ryhmä oli Sylvistä innoissaan, eikä ketään tarvinnut houkutella lukemaan.

Ekaluokkalaisten kanssa jatkettiin myös torstaina, kun Rajalan koulun ekaluokkalaiset tulivat omaan lähikirjastoonsa tapaamaan Sylviä. Tämä on koulun kanssa jo ihan perinne: kun lukemista on treenattu vuosi, päästään "palkinnoksi" lukemaan lukukoiralle. Samasta koulusta tuli myös yksi MOK-viikkoa viettävä luokka tapaamaan Sylviä.

Kun lauantaina oli vielä Sylvin oma lukuvastaanotto kirjastolla, oli lukukoiran viikko sangen työntäyteinen. Normaalisti töitä on maksimissaan kerran viikossa, mutta kun Lukuviikkoa vietettiin, niin ymmärrettävästi siihen kasaantui paljon kaikenlaista. Koska Sylvi on niin konkari ja työorientoitunut, uskallettiin kuitenkin ottaa normaalia enemmän työkeikkoja. Eikä todellakaan tarvinnut huolestua siitä, olisiko tällainen supertyöviikko liian rankka: lauantaiaamuna lukukoira lähti töihin innoissaan  ja kuunteli lukijoita ihan yhtä suurella antaumuksella kuin maanantainakin.

Viime viikolla saimme myös tiedon, että Lukukirjo-hankkeemme pääsee esittäytymään kirjastoalan kansainväliseen kongressiin Dubliniin heinäkuussa. Ihan huippujuttu saada hankkeelle tällaista näkyvyyttä! Sylviä ei valitettavasti voida ottaa reissuun mukaan, mutta lukukoirasta taatusti puhutaan. Nyt sitten vain askartelemaan posteria.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti