lauantai 18. kesäkuuta 2022

Etelän kautta pohjoiseen

Viime viikolla alkoi tämän lauman kesäloman ensimmäinen pätkä. Suuntana oli Hossa, mutta sinne kiepautettiin hiukan mutkan kautta, kun piti ensin hakea Hilma etelästä mukaan reissuun. Sunnuntaina retkitiimi Mäyräkoirat ja Pystykorvat oli taas koossa ja auton nokka suunnattiin kohti pohjoista. 

Kiersimme Hossan parhaat patikointireitit niin, että päivää kohti tuli yleensä viidestä kymmeneen kilometriä. Hienoin reitti eli Kokalmuksen kierros oli peräti 14 km. Sylvin maaliskuisten välilevytyräoireiden takia ei edes yritetty lähteä kiipeämään Julman Ölkyn jylhiin maisemiin, mutta muissakin reiteissä riitti ihasteltavaa: harjuja, soita, uskomattoman kirkasvetisiä järviä ja hiekkarantoja. 






Patikointiolosuhteet olivat lähes täydelliset: vajaa parikymmentä astetta lämmintä ja selkeä tai puolipilvinen taivas. Yhtenä päivänä satoi hiukan ja silloin vietettiin lepopäivää ja tehtiin sadekuurojen välissä vähän lyhyempi lenkki. 

Jokaisen reitin varrella oli koirille yllinkyllin juomis- ja uimispaikkoja, niin ettei jano päässyt yllättämään. Vastaantulijoita oli hämmästyttävän vähän, vaikka lomakausi on jo alkanut, eikä hyttysiäkään vielä ollut kuin muutama satunnainen inisijä. Jos koirilta kysytään, niin reissun ainoa miinus oli liian vähäiset näköhavainnot poroista (vaikka parina aamuna mökin pihalla oli yksi vierailija). Hajuhavaintoja sentään onneksi riitti ihan joka päivälle. 


Retkitiimi kiittää Hossaa hienosta viikosta, taatusti palaamme vielä uudestaan näihin maisemiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti