keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kun Sylvi tapasi Börjen...

"Etelä-Suomen lomareissuun mahtui mukavasti myös tapaaminen valtakunnan ykköslukukoira Börjen ja Börjen emännän Raisan kanssa.

Börjen työpaikka on Tapiolan kirjasto, jonne matkasimme Sipoon lomaresidenssistämme kahdella bussilla. Vaikka Sylvi onkin tottunut reissaaja, oli sille taatusti eksoottista kulkea Kampin ihmisvilinässä ja haistella Tapiolan hajuja. Kyllä kuopiolaiskoira on pääkaupunkiseudulla ihan heinähattu.

Börjen ja Sylvin ensikohtaaminen sujui ystävällisesti mutta asiallisesti - eihän rautaisten ammattilaisten sovi ruveta työpaikalla riehumaan tai tosiaan haukkumaan. (Huhut kyllä kertovat, että Börje ihastui kollegaansa ainakin hiukan...) Börje oli juuri niin hurmaava kuin valokuvista ja Facebook-päivityksistä saattoi olettaakin. Voi hyvin kuvitella, miten lapset (ja vanhemmatkin) ihastuvat tuollaiseen lelukoiran näköiseen symppikseen. Rusetti ja kaikki!


Sylvi ja Börje makoilivat kirjaston Pajan työpöydällä (!) vierekkäin sillä aikaa, kun me Raisan kanssa puhuttiin lukukoira-asiaa, työasiaa ja vähän kaikkea muutakin. Toki karvaiset kollegat joutuivat muutamaan kertaan poseeraamaan yhteiskuvissa, että saatiin tapaaminen ikuistettua kaikille osapuolille. Olivatkin varsin söpöjä samanlaisissa punaisissa työhuiveissaan:

R.E.A.D-lukuterapiakoirat Sylvi ja Börje virallisissa työasuissaan

Suurkiitokset Raisalle ja Börjelle mukavasta ja hyödyllisestä iltapäivästä. Toivottavasti nähdään taas!

PS. Tapiolan kirjastossa on myös 3D-tulostin, jolla visiittimme aikana tulostui mäyräkoira.
Kyllä Espoossa osataan :)


4 kommenttia:

  1. Kuvia 3D-mäyräkoirasta, kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva lisätty tuohon tekstin loppuun. Miltäs näyttää? Mäyris on muutaman millin paksuinen, kuvasta ehkä hankala hahmottaa.

      Poista