keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Päiväkotiryhmä kyläilemässä

Minnan päiväkodin väki kyseli tammikuun alkupuolella lastenosastolta, voisivatko he tulla pienen ryhmän kanssa tapaamaan Sylviä. Tottahan toki, tosin ensimmäinen tapaamiskerta piti perua pakkasen takia.

Tänään sitten siirreltiin satuhuoneesta muutama tuoli lukukoiran huoneeseen, ettei vieraiden tarvinnut lattialla istuskella. Sitten vain työhuivi Sylvin kaulaan ja odottelemaan tulijoita.

Tapaaminen sujui oikein mukavasti: Sylvi ja vieraat kuulivat tarinan lohikäärmeistä ja mullin mallin maailmasta ja rohkeimmat lapset uskaltautuivat silittämään koiraa. Ja Sylvi oli taas innoissaan, kun pääsi kirjastolle, vaikka lukuvastaanottoa ei ollutkaan. Pääasia, että oli silittelijöitä!


Tuli myös testattua, että lukukoirahuoneeseen mahtuu kerralla hiukan isompikin porukka kuin vain lukija, koira ja koiran ohjaaja.

Kiitokset Tirreille visiitistä!  Ja voi olla, että lisääkin vierailijoita on lukukoiralle luvassa...



8 kommenttia:

  1. Kylläpä sait hienon kiitoskortin! Monta silittävää kättä on hirveän mukavaa, kun siihen tottuu. Etenkin, kun ne kädet ovat pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutukset ja silitykset ovat aina mukavia ja onhan se kieltämättä luksusta, kun silittelijöitä on ihan jonoksi asti :)

      Poista
  2. Kuulostaa mukavalta tapaamiselta! Vähän jäi kyllä askarruttamaan, että miten se maailma oli mullin mallin... Täytyy ehkä käydä kirjastossa tarkistamassa tuo asia, jos sama kirja löytyisi täältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea: ekohenkinen tarina ja hienoja lohikäärmeitä runsain määrin!

      Poista
  3. Olet huippusuosittu lukukoira, Sylvi Ihanainen! Noin hieno kiitoskortti toimii diplomina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hieno mäyriskortti on jo laitettu lukuhuoneen seinälle. Ettei vain vahingossa katoa.

      Poista
  4. Hienon kortin sait vierailijoilta! Se ja lukuisat rapsutukset olivat varmasti sinun mieleesi. Typykin nauttii, kun saa lukijoilta jakamatonta huomiota. Mukavia työkeikkoja jatkoonkin!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
  5. Kortti oli hieno, mutta rapsutukset kuitenkin parasta :)

    VastaaPoista