lauantai 4. maaliskuuta 2017

Koulussa ja koirakoulussa

Tällä viikolla tehtiin lukukeikka Vehmasmäen koululle. Kirjastomme kirjavinkkari Tiina kävi vinkkaamassa isommille oppilaille ja pienimmät saivat tulla lukemaan Sylville.

Lukupaikka järjestyi koulun kirjastoon: mukavassa nojatuolissa lukija ja  Sylvi saivat kaikessa rauhassa keskittyä lukemiseen.  Ekaluokkalaiset kävivät lukemassa pareittain ja lopuksi myös tokaluokkalaiset pääsivät tapaamaan Sylviä isommalla porukalla. Tällä kertaa lukusuosikkeja olivat Herra Kroko etsivänä sekä Kissa kiipelissä.

Kirjavinkkari - lukukoira -yhdistelmä toimi oikein hyvin, tätä suosittelemme jatkossa myös muillle kouluille!


Perjantai-iltana oli vuorossa koirakoulu. Ohjaaja sai rallytokosta syksyn aikana tarpeekseen, joten tammikuun alusta asti on Sylvin kanssa käyty hupitokokurssilla.  Tämä kurssi toteutettiin oikeastaan "yleisön pyynnöstä"  eli haluttiin ryhmä, jossa voi treenata tokoliikkeitä mutta enemmänkin temppuina kuin kisamaisina "virallisina" liikkeinä. Eikä hupitoko ole ollenkaan niin helppoa kuin nimestä voisi luulla: kun liikkeitä ei tehdä mekaanisesti totutun kaavan mukaan, joutuvat sekä ohjaaja että koira skarppaamaan.

Hypyistä, ruudusta, kaukokäskyistä, hyppynoudosta, merkin kiertämisestä ja ohjatusta noudosta saa monenlaista aikaan - ja putkesta saaadaan ei-agilitykoirille lisähaastetta. Sylvi on ollut treeneistä hyvin innoissaan eikä ohjaaja ole nauranut yhtä paljon millään muilla kursseilla. Onneksi tämä jatkuu vielä!




4 kommenttia:

  1. Hupitoko kuulostaa hauskalta lajilta! Tärkeintähän on nauttia koiran kanssa tekemisestä ja saada aktivointia aivoille. Hyvä, että olette löytäneet mukavan lajin. :)
    Myös lukukoira ja kirjavinkkari yhdessä kuulostaa hyvältä konseptilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hupitoko sopii meille. Ja ehkä me välillä voidaan sinne normitokoonkin mennä. Katsotaan nyt...

      Poista
  2. Hienoa Sylvi! Taas on ollut mukavia juttuja lukukoirarintamalla. Työn iloa toivottelee kollegasi ja sen sisko + emäntä

    VastaaPoista