torstai 18. toukokuuta 2017

Sylvi viettää museopäivää

Tänään vietetään kansainvälistä museopäivää. Sylvi otti varaslähdön ja vietti omaa museopäiväänsä hiukan aikaisemmin, kun Kuopion museossa oli sopivan  hiljaista.

Sylvi on käynyt museossa jo aikaisemminkin, joten perusnäyttely ohitettiin nopeasti ja mentiin suoraan yläkertaan, missä odotti Metsiemme tuntematon aarreaitta. Sylvi on innokas luonnontutkija ja metsässä kuin kotonaan, mutta näyttelyssä oli silti paljon yllätyksiä. Eipä ollut mäyräkoira aiemmin nähnyt erakkokääpää tai veriludetta.

Luonnontutkijan laboratoriossa Sylvi tutki tarkasti sammal- ja jäkälälajeja. Mallikappaleita pääsi tutkimaan suurennuslasin läpi, mutta valitettavasti haistelumahdollisuus puuttui. Lukukoiran piti toki päästä tutkimaan myös esillä olevia luonto-oppaita, sellaisia kun töissä ei koskaan ehdi kunnolla lukea.

Museovierailun kohokohta oli tietenkin se, kun Sylvi pääsi tapaamaan karhunpentuja ja lukemaan yhdessä niiden kanssa. Ben ja Min pitivät kovasti Suomen kansan eläinsaduista, ja nyt Sylvikin tietää, miksi karhuilla on töpöhäntä. Kyllä museossa on mukavaa!


6 kommenttia:

  1. Jopas pääsit jännään paikkaan Sylvi! Hyvä, että karhutkin pääsivät osalliseksi sivistyksestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, Párek! Ja karhunpennut olivatkin yllättävän hyviä lukijoita :)

      Poista
  2. Mahtava seikkailu taas, onkos videoo tiedossa tästä reissusta? Noi sun videot on vaan niin ihanii. Ihanat kuvat susta lukemassa kahujen kanssa. ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut tätä reissua videoitua, mutta ehkä seuraavalla kerralla... Kiitos vinkistä, Elli!

      Poista
  3. Kyllä sulla Sylvi pitää kiirettä, kun täytyy hoidella tuollaiset museokäynnit ja lukemiset. Hienoa, että olit karhujen kanssa noin hyvä kaveri. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä karhunpennut olivat hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita kirjoista :)

      Poista