perjantai 18. elokuuta 2017

Upouusi kirjastokortti


Kuopion kaupunginkirjasto julkaisi tämän vuoden alussa kolme kirjastokorttia, joissa kuvataan kirjaston eri tehtäviä. Nyt julkaistiin neljäs kortti, joka kuvaa kirjastoa lukemisen ja kirjallisuuden edistäjänä - ja mikäs muu siihen sopisikaan paremmin kuin lukukoira! Samalla saatiin vihdoin lapsille oma kirjastokortti, vaikka ei tällä kortilla toki ole yläikärajaa...

Villi vekkaus on, että kortista tulee pienoinen hitti. Kortit saapuivat tänään, ja ensimmäiset käytiin hakemassa heti, kun asiasta kerrottiin somessa.

"Kaikki pienet ja isot ihmiset mars kirjastoon lainaamaan kirjoja ja sitten kotiin lukemaan!", näin toivoo lukukoira Sylvi.

PS. Kirjastokortti uutisoitiin jo Savon Sanomissakin: Lukukoira Sylvi pääsee kirjastokorttiin.

4 kommenttia:

  1. Hienoa Sylvi! Jos asuisimme Kuopiossa, niin äippä olisi jo jonottamassa tuollaista korttia. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika moni on jo ehtinyt käydä hankkimassa uuden kortin - toivottavasi kortteja myös käytetään ahkerasti.

      Poista
  2. Ihan mahtavan hieno kunnianosoitus sinulle Sylvi! Upeaa. Ottaisin itsekin mieluusti tuollaisen kirjastokortin.

    Kollegaltasi ja sen pikkusiskolta terveisiä!

    Typyn ja Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Typy! Olihan se tosi hienoa päästä kirjastokorttiin ja silläkin tapaa muistuttaa kaikkia lukemisen tärkeydestä.
      Mukavaa syksyä ja runsaasti lukuhommia teillekin!

      Poista