keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Piipahdettiin Sipoonkorvessa

Etelän joululomalla on kuljeskeltu enimmäkseen lähimetsissä, mutta joulupäivänä käväistiin myös Sipoonkorvessa. Emmekä yllättäin olleet ainoita, jotka olivat tämän idean saaneet - etenkin reitin loppusuoralla tuli vastaan todella paljon ihmisiä ja myös koiria. Poluilla saatiin kuitenkin kulkea suht omissa oloissamme, etenkin kun hiukan koukattiin pois merkityltä reitiltä.

Kun lähdettiin liikkelle, aurinko paistoi - ainakin jossain... Lunta ei ollut juurikaan, mutta polut olivat sen verran jäisiä, että nastakengät olisivat olleet hyödyksi. No, varovasti kulkien selvisimme kyllä koko reitin pahemmin liukastelematta.




 Paitsi liukkautta kulkija sai varoa myös kaatuneita puita, joita oli varsinkin reitin loppupäässä. Puunrunkojen ylittäminen mäyräkoiran kanssa on aina oma taiteenlajinsa: koira ja hihna usein menevät eri reittiä kuin ihminen. Ja nyt ei edes ollut fleksejä, jotka antaisivat hiukan enemmän pelivaraa. Mutta lahopuut olivat hienoja ja niiden päällä pystyi kulkemaan tai ainakin tasapainoilemaan.


Reitti oli paikoin myös kosteahko, tosin tulva ei ainakaan vielä ollut saavuttanut polkuja. Mutta uimaan olisi kyllä helposti päässyt, jos vain olisi halunnut. Onneksi laajempien vesistöjen yli pääsi siltaa pitkin kuivin jaloin ja tassuin.




Lyhytkin piipahdus kansallispuistossa virkistää. Tänä vuonna käytiin koirien kanssa neljässä eri kansallispuistossa - pitäisikö ottaa ensi vuoden tavoitteeksi muutama enemmän..?





8 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar27. joulukuuta 2017 klo 19.32

    Upean lenkin teitte. Kaunis luonto, kauniit koirat, hienot kuvat. Kaikkea hyvää ja kiintoisaa teille ensi vuodellekin!

    VastaaPoista
  2. Hieno retkipaikka! Tuollaiset metsälenkit ovat todella mukavia, kun maasto on vaihtelevaa. Se on kyllä totta, että täällä etelässä pitäisi olla koko talven nastakengät. Muille ei juuri ole tarvetta.
    Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä lomalla metsälenkkien vakiovarusteena oli pitkävartiset kumisaappaat... mutta hetkellisesti olisi kyllä ollut nastoillekin tarvetta. Mukavaa loppuvuotta teille!

      Poista
  3. Jo vain, nyt oli tytöillä upeat retkikohteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansallispuistot ovat ihan ykköskohteita. Saisivat vaan ollu hiukan lähempänä kotikontuja...

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Teillä on oivallettu tuo oikeanlainen mäyräkoiran ulkoilutus! Metsää sen olla pitää. Mutta siellä taisi olla jo aika vankka kokemuskin mäyräkoirien palvelemisesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsään ehdottomasti! Nyt lomalla olikin luksusta, kun pääsi joka päivä metsälenkille, työpäivinä talvisaikaan ei onnistu.

      Poista