perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pääsiäissusi


Laumamme matkasi jo viime viikonloppuna etelään koiranhoitopestiin. Tällä kertaa hoidokkina on cavalier Tuitun lisäksi myös susikoira Sanni. Jos cavalierinkin sielunelämä poikkeaa mäyräkoiran sielunelämästä, niin saksanpaimenkoira se vasta onkin toista maata. Mäyräkoiriin tottuneelle voi tulla ihan yllätyksenä, että kesken metsälenkin joku kamppaa takaapäin lähes kaksimetrisellä halolla... no onneksi polun vieressä oli pehmeää lunta.

Mäyräkoirat osaavat yllättävän hyvin väistää ulos lähtevää isoa koiraa, niin että eivät jää ovella jalkoihin. Ja pihalla on ihanaa haukkua kilpaa susikoiran kanssa. Mutta metsälenkit tehdään kahdessa erässä, ihan varmuuden vuoksi.

Mutta onneksi ylimääräiset kohkaukset jäävät metsään, ja sisätiloissa susikoira on rauhallinen ja kiltti. Ja viisaasti ymmärtää, että mäyräkoira on pomo. Lomamme siis jatkunee leppoisasti metsälenkkien, hyvien kirjojen ja dekkarisarjojen merkeissä, herkkuja unohtamatta.


Mukavaa pääsiäistä kaikille!




4 kommenttia:

  1. Vähän säikähdettiin, että oikea susiko siellä kulkee, mutta leppoisalta kaverilta tämä susikoira vaikuttaakin ja jos vielä ymmärtää totella mäyräkoiraa, niin hieno homma! ;)
    Hyvää pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  2. Oikein ilosta ja sopusta pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Jopa männöö teellä piäsijjäenen haaskassa ja ilosessa seorassa! Oekeen mukavata ja ilosta männöö vuan sinne kaekille ja hyvvee piäsijjäestä! :)

    VastaaPoista
  4. Onpas hauskat kuvat kaikista. Varmasti teillä on iloinen pääsiäinen. Toivottavasti aurinko muistaa paistaa joka päivä, vaikka maanantaiksi luvataan lumipyryä.

    VastaaPoista