sunnuntai 26. elokuuta 2018

Viisikko Lintharjulla




Sunnuntai-iltapäivällä lähdettiin pystykorvien kanssa retkeilemään Suonenjoen Lintharjulle. Sama lenkki kierrettiin samalla kokoonpanolla miltei päivälleen viisi vuotta sitten, joten piti penkoa kuva-arkistoa ja tutkia, miltä porukka näytti silloin...


Seniorit ovat viidessä vuodessa harmaantuneet tyylikkäästi, lauman nuorimmista on tullut aikuisia koiria, Sylvi on kasvattanut kunnon parran. Vain Hilma on säilynyt ennallaan, toinen korva vinksotti jo silloin.... 

Mutta Lintharjun maisemat olivat yhtä hakkuualuetta lukuunottamatta ennallaan. Luontopolku kulki harjunselkää, suon laitaa, lammen rantaa ja välillä päästiin hiukan pitkospuillekin. Koska reitti oli helppokulkuinen ja polut leveitä, ei juurikaan tarvinnut tuijotella jalkoihinsa vaan pystyi ihailemaan maisemaa. Syksyn läheisyys alkoi jo näkyä väreissä, maassa oli keltaista ja punaista, ja puissakin keltaisia lehtiä. Eli ennen kuin huomaammekaan, syksy on täällä ja Viisikko pääsee ruskaretkelle...








6 kommenttia:

  1. Viisikko seikkailee... Noi Hilman korvat on kyl söpikset. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Hilman korvat ovat hiukan omalaatuiset, mutta niin on loputkin koirasta :).

      Poista
  2. Lintharju on meillekin tuttu retkeily- ja lenkkipaikka! Ihanat kuvat kaveruksista=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintharjulla on mukavaa kuljeskella. Riittävän helppokulkuista maastoa, niin seniorikin jaksaa pitemmän lenkin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, niin meidänkin mielestämme! Jotkut ovat vanhentuneet, kaikki eivät...

      Poista