Kissavahteina

Mökkilaumamme kesäkissan emäntä ja isäntä lähtivät viikoksi reissuun, joten me lupauduimme kissavahdeiksi. Vaikka Marlena-kissa ja mäyräkoirat ovat tavanneet joka kesä jo kuuden vuoden ajan, mitään sydänystäviä niistä ei ole tullut. Mutta onneksi yhteiselo kuitenkin sujuu rauhallisesti ilman kynsiä tai hampaita: jos polulla kohdataan, molemmat osapuolet väistävät, ja sisätiloissa ollaan sopuisasti. Kiinnostavin ja paras asia kissassa mäyräkoirien mielestä on edelleen kissanruoka - mikä onni, että kissa ei syö kuppiaan koskaan ihan tyhjäksi vaan jättää armollisesti jämät koirille!

Kissan olemuksesta saattoi kyllä hyvin päätellä, ettei se juurikaan arvostanut tältä henkilökunnalta saamaansa palvelua. Pahinta oli yhteismajoitus mäyräkoirien kanssa - onneksi sentään oli edes eri sängyt. Huoneen toiselta laidalta luotiin melko synkkiä katseita koirien suuntaan, mutta sen suurempia mielenilmauksia ei onneksi järjestetty.

Kissaparan kiusaksi hoitoviikolle sattui vielä muutama ukkoskuurokin. Koirat eivät ukkosen paukkeesta piittaa, mutta Marlena meni sängyn alle piiloon eikä tullut pois, vaikka kuinka houkuteltiin. Taisi palautua lapsuuden Irene-hirmumyrsky mieleen... Mutta heti kun ukkonen oli ohi, Marlena tuli sängyn alta pois, ravisteli vähän itseään ja hyppäsi ruokakupille vaatimaan tarjoilua. Nopea palautuminen järkytyksestä, onneksi.

Ei Marlenan viikko kuitenkaan ihan kurjuutta ollut, ihan tyytyväiseltä se vaikutti paistatellessaan päivää kuistin kaiteella tai haistellessaan myyrien jälkiä ruohikossa. Mutta kyllä se silti oli onnellinen, kun oma lauma vihdoin palasi. Voi sitä kehräyksen määrää. Se, joka väittää, että kissat eivät kiinny ihmisiin, on totisesti väärässä.