Kolmen vuoren vaellus

Vappuaattona oli vuorossa tämän vuoden kolmas kansallispuistoretki: lähdimme patikoimaan Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Koska jo etukäteen tiesimme, että maasto on haastavaa, Tyyne jätettiin suosiolla päiväksi senioriseuraan. Muu retkikunta ei pannut pahakseen ylösalas kiipeilemistä, kaatuneiden runkojen ylittämistä (tai alittamista, mikäs sen näppärämpää flexin kanssa...) ja paikoin hyvinkin kivisiä ja juurakkoisia polkuja.

Sää suosi retkitiimiämme jälleen kerran. Aurinko paistoi ja lämpötila oli patikointiin sopiva +14 astetta, eikä hyttysistäkään vielä ollut riesaa. Loistavista olosuhteista huolimatta saimme kulkea reitin täysin omassa rauhassa, vain ihan reitin alussa ja lopussa tuli muutama muukin retkeilijä vastaan.  Pituutta Kolmen vuoren vaelluksella oli n. 15 km, ja aikaa meillä meni reilut kuusi tuntia (yhdellä evästauolla).

Reitin varrella oli niin louhikkoa, siirtolohkareita kuin pystyseinäisiä kallioitakin. Välillä kuljettiin ihan rannan tuntumassa; sen verran oli jo sulaa, että reipashenkinen retkeilijä olisi voinut käydä kastautumassakin. Me tyydyimme ihailemaan kirkasta vettä vain rannalta käsin.

 

Kuten reitin nimikin kertoo, kiipesimme kolmelle eri vuorelle: Kituvuorelle, Loukkuvuorelle sekä Kalajanvuorelle. Ylhäältä näki kauas, mutta myös alas - paikoin oli aikamoisia pudotuksia alaspäin ja jyrkimmillä kohdilla oli jopa varoitukset putoamisvaarasta.

Reissun aikana saimme monenlaisia näkö-, kuulo- ja jätöshavaintoja eläinmaailman eri edustajista. Päivystävä luontopedagogi bongasi merkkejä ainakin metsäjäniksen, rusakon, hirven, liito-oravan, peipon, punakylkirastaan, räkättirastaan, punarinnan, tiltaltin, kalalokin, harmaalokin, kuikan, telkän, kurjen, laulujoutsenen, peukaloisen, punatulkun, västäräkin, talitiaisen, hömötiaisen, metson, pyyn, hippiäisen, korpin, variksen, sitruunaperhosen, nokkosperhosen, suruvaipan, kangasperhosen, muurahaisen, sammakon, kyyn ja sisiliskon olemassaolosta.

Siinä missä Sylvi retkillä tarkasti haistelee, kuuntelee ja katselee, ketä muita otuksia on liikkeellä, Hilman mielestä tärkeintä on mennä eteenpäin ja mahdollisimman nopeasti, luontohavainnoista tai evästauoista viis. Mutta niin tai näin, molemmat mäyräkoirat pitävät retkeilystä ja ovat aina valmiina uusiin seikkailuihin!