maanantai 31. tammikuuta 2022

Valtteria odotellessa

 Lauantaina lähdettiin mökkinaapurin kyydissä mökille. Koska luvassa oli lunta ja myrskyä, lähdettiin hyvissä ajoin, että ehdittiin perille ja saatiin tupa lämpimäksi ennen kuin Valtteri oli lähestymässä.

Vuodenvaihteessa tehdyt pihapolut olivat jo umpeutuneet, mutta onneksi Saima oli innokas vapaaehtoinen auraamaan muille reittejä valmiiksi. Sylvi arvosti valmiita polkuja, mutta jos Hilma olisi saanut itse päättää, se ei olisi edes laskeutunut portaita alas. Onneksi tupa lämpeni nopeasti, ja pikaisen ulkoilun jälkeen halukkaat pääsivät taas vällyjen alle nukkumaan. Saima oli ainoa, joka viihtyi pitempään ulkona omissa puuhissaan.  



Jännityksellä seurattiin säätiedotusta ja odotettiin iltaa: millä voimalla Valtteri saapuu ja meneekö sähköt poikki. Mutta mitään kunnon myrskyä ei tullutkaan eikä edes korkeita kinoksia. Mäyräkoirien mielenkiinto oli jossain ihan muualla: mökkinaapuri oli tuonut makkarapaketin tullessaan. Kasvissyöjänkin koirat tunnistavat makkarapaketin sellaisen nähdessään ja osaavat totisesti arvostaa tuota harvinaista herkkua: naapurin jokaista elettä seurattiin herkeämättä. Ja voi sitä onnea, kun koirat  saivat oman osansa paistetuista makkaroista, tämän mökkireissun ehdoton kohokohta koirien mielestä.  Kyllä mökkielämä aina kotiolot voittaa. M.o.t.



 

5 kommenttia:

  1. Kovin on soma teellä tuo lumj´aara :) Sekö teejjät kierti se Valtterj? Meelle se lunta syyti vuan ee pahojjaan tehnnä onneks.
    Paestettu makkara kyllä on kohokohta elämässä...millonkaan suanoo maestella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistettua makkaraa kyllä arvostetaan, kun niin harvoin saadaan! Onneksi naapuri ei pihtaillut vaan saatiin ihan kelpo palat.

      Poista
  2. Jepulis, Tytöt, kyä makkaranpaisto on just parasta möksällä.

    VastaaPoista
  3. Hieno mökkireissu, kun makkaraakin oli tarjolla. Meikäläiselle se on harvinaisempaa herkkua, kun tuo ihminen on ollut koko aikuisikänsä kasvissyöjä. Ei tule hankittua makkaraa. Meikäläinen elää pääosin raakaravinnolla ja kuivamuonalla.

    VastaaPoista